Ei hakutuloksia.

Teksti Helmi Möttönen 

Arto Tuunela, mulle sun laulu on kauneinta

Pariisin kevät esiintyi Lutakossa lauantaina. Kuvat: Kati Mikkonen

Pariisin kevät, Lutakko 23.11.

Kuten Jylkkärin arviossa jo todettiin, Pariisin kevään neljäs albumi Jossain on tie ulos ei ole edellisten veroinen. Lauantai-iltana Lutakossa meno oli kuitenkin niin paljon levyä parempaa, että uusikin materiaali upposi yleisöön kevyesti.

Yleensä Pariisin kevään musiikki luokitellaan popiksi, mutta livenä kuultuna se vaikutti enemmän rockilta. Eikä mitenkään huonolla tavalla, sillä revittely sopi kappaleisiin oikein hyvin. Lisäksi Arto Tuunela ansaitsee liikkeistään lavalla täydet kymmenen pistettä, oli miehen jalkatyötä nimittäin sen verran hienoa seurata. Lyhyesti sanottuna erinomainen keikka.

Vaikka tietenkin joukkoon mahtuu aina myös eriäviä mielipiteitä. Narikkajonossa joku totesi odottaneensa koko keikan ajan Tuunelan alkavan oikeasti laulaa, ”mutta ei se missään vaiheessa oikein irronnut.”

Helmi Möttönen

 ”Pariisin kevät rokkasi Lutakossa sekä uutta että vanhaa materiaalia aina Rivierasta Seismiseen järistykseen.”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *