Tuomas Kyrö – Kunkku (Siltala)

Yleensä paras idea on niin yksinkertainen, että kuka vain olisi voinut keksiä sen, mutta vain yksi ihminen on ajatellut sitä. Tällaiseen ideaan perustuu Tuomas Kyrön uusin romaani Kunkku.

Suomi on menestynyt kuningaskunta, kun taas Ruotsi on kärsinyt useista sodista 1900-luvun aikana. Kyrö on kirjoittanut koko länsimaisen historian uusiksi, ja todellisuudesta tutut henkilöt ovat kirjassa päätyneet aivan uusille työurille.

Perhesuhteissaan epäonnistunut Suomen kuningas Kalle XIV Penttinen joutuu luopumaan kruunustaan. Elektroniikkaliikkeen varastotyöntekijänä hän yrittää etsiä perheelleen ja elämälleen uutta suuntaa.

Tarina on kujeileva ja sujuva. Kirjan huumori on välillä revitelty kunnolla lukijan kasvoille, toisinaan puolestaan piilotettu nokkeliin oivalluksiin. Kyrö puuttuu osoittelematta monarkian järkevyyteen, globaaleihin ongelmiin sekä yksittäisen ihmisen toimeentuloon.

Laura Kuivalahti

”Kuninkaallisen hauska ja oivaltava.”