JYT:n Ässiä hatusta -improvisaatioteatteriryhmä löysi vaikeuksien jälkeen harjoitustilat Norssin juhlasalista. Kuvassa Emmi Korkala, Onni Korkala (vauva), Kukka-Maaria Vassinen ja Jukka Kääntä.

Monilta Jyväskylän kulttuuritoimijoilta puuttuu kunnolliset harjoitustilat. Ylioppilaskunta näkee puutteen jonona Ilokiven ovella.

Jyväskylän kulttuuriväki kärsii kroonisesta tilanpuutteesta. Keski-Suomen taiteen edistämiskeskuksen erityisasiantuntija, entinen läänintaiteilija Sari Ilmola on etsinyt asiaan ratkaisua jo pitkään.

“Tämä on yksi Jyväskylän kaupungin suurimmista ongelmista taiteen kentällä”, hän toteaa.

Erityisesti esittävän taiteen ryhmät ovat vaikeuksissa. Esimerkiksi tanssi- ja sirkusryhmillä harjoitus- ja esiintymistiloja on niukasti.

Ongelmat vaikuttavat kulttuuritarjonnan laatuun. Valaistusta ja äänitekniikka ei usein saada hyödynnettyä täysimittaisesti, kun epäsopivat tilat rajoittavat niiden käyttöä.

“Nyt mennään tilan eikä taiteen ehdoilla”, Ilmola toteaa.

Hänen mukaansa Jyväskylään tarvittaisiin kipeästi ainakin 100-250 hengen näyttämöä.

 

Jyväskylän ylioppilaskunnalle tilanne näkyy Ilokiven täysinä varauslistoina.

“Kysyntää olisi enemmän kuin vapaata aikaa”, Kulttuurisihteeri Anniina Hartikainen sanoo.

Ilokivi on JYYn ainoa kulttuuritila. Nykyistä toimintaa on mahdoton laajentaa tällaisella tilatarjonnalla. Tällä hetkellä Ilokivessä toimivat ravintolan lisäksi Ylioppilasteatteri, Keski-Suomen elokuvakeskus ja Kampus Kino. Illat ovat täynnä, päivisin ja kesäisin on tyhjempää.

Kulttuuritoimijoille kelpaisivat myös yliopiston tilat, mutta remonttien takia niitä on vähän.

“Nyt mennään kovin kädestä suuhun opetustilojenkin kanssa”, tilapalvelujohtaja Suvi Jokio toteaa.

“On nipin napin saatu tämä syksy järjestettyä.”

Jokion mukaan seuraava lukuvuosi on tilojen kannalta tiukin. Myös ilta-aikaan on täyttä. Lisäksi yliopiston varaussysteemi on suunniteltu lähinnä oppilaitoksen sisäiseen käyttöön, ja saattaa aiheuttaa vaikeuksia ulkopuolisille.

 

Tänä syksynä tilanne on vähän aiempaa parempi. Kulttuuritoimijoiden käyttöön on avattu syyskuusta vuoden loppuun asti uusi monitaidetila Ikkuna kauppakeskus Forumissa. Ilmolan mukaan tila ei ole ihanteellinen, mutta pieni parannus kuitenkin.