Ei hakutuloksia.

Teksti Toimitus 

Pääosin poutaa

Zarkus Poussa: Positiivinen krapula (ProPromotion)

Zarkus Poussa on säestänyt useita Suomen eturivin artisteja, mutta omaa nimeä kantava tuotanto on jäänyt vähemmälle. Nyt multi-instrumentalisti on julkaissut toisen sooloalbuminsa – kahdeksan vuotta ensimmäisen jälkeen. Ansaitseeko Poussa paikkansa parrasvaloissa?

Positiivinen krapula tarjoilee enimmäkseen harmitonta poppia muutamilla kiemuroilla. Poussan ulosanti tuo ajoittain mieleen brittilyhtye Elbowin ja sen heleä-äänisen keulahahmon Guy Garveyn. Positiivinen krapula kuulostaa ammattimaiselta, mutta kikkailevat kappaleet jäävät turhan etäisiksi. Tyhjänpäiväisillä pikkunokkeluuksilla täytetyt sanoitukset eivät tarjoa riittävästi pureskeltavaa.

Poussan uutuuslevy on parhaimmillaan, kun mies uskaltaa irrottautua kepeästä rallattelulinjastaan. Esimerkiksi levyn puolivälietappi Ehdoton ehkä kiskaisee mukaansa reippaalla jurnutuksellaan. Potentiaalia olisi parempaakin.

Arimo Kerkelä

”Särmättömäksi hiottua ammattityötä”

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *