Poikkitieteilijöiden ja PresSuren listoilla ehdolla oleva julkipersu Aleksi Hernesniemi on herättänyt hämmästystä sosiaalisessa mediassa jopa siinä määrin, että Jyväskylän yliopiston meemisivu on asiaa kommentoinut. Vaikutusvaltaisten tahojen vanavedessä Vallatonkin haluaa osallistua keskusteluun.

Käykäämme siis Perussuomalaisten Nuorten korkeakoulupoliittisen ohjelman kimppuun. Yllätyksettömästi ohjelma vastustaa pakkoruotsia ja ajaa lukukausimaksuja EU- ja ETA-maiden ulkopuolelta tuleville opiskelijoille. Myös pakkojäsenyys ja opintotuen tulorajat ovat inhokkkilistalla, eikä siitäkään oikein tykätä, että ylioppilaskunnat ottavat kantaa kaikenmaailman yhteiskunnallisiin kysymyksiin.

Yllättävää ohjelmassa on kuitenkin sen selkeys ja kyky keskittyä olennaiseen. Vallaton haluaakin onnitella PS Nuoria onnistuneesta ohjelmanlaadinnasta. Siinä kuin esim. Jyvivan vaalitavoitteet lupaavat vähän kaikkea kaikille, PS Nuorten ohjelma keskittyy viiteen ydinteemaan ja esittelee konkreettisia muutosehdotuksia. Vertaus ei toki ole täysin reilu, sillä Jyviva on paikallinen vaaliliitto, ja PS Nuoret valtakunnallinen järjestö. Tuskin selkeän ja olennaiseen keskittyvän ohjelman laatiminen 40 vihervassarin porukalla kuitenkaan ihan mahdotonta on.

Voit olla näistä teeseistä joko samaa tai eri mieltä, mutta äänestämällä persua ainakin tiedät mitä saat. Samaa ei valitettavasti voi sanoa läheskään kaikista ehdokkaista, ryhmistä tai vaalirenkaista. Äänestäjän kuluttajansuojaa toki rajoittaa se, että Hernesniemi on ehdolla Poikkareiden ja PresSuren sillisalaattilistalla. Monikaan hänen ehdokaskollegoistaan ei osaa ainakaan esittelyteksteissään nimetä juuri mitään konkreettisia epäkohtia tai asioita, joita haluaisi ajaa.