Ei hakutuloksia.

Teksti  Kimmo Kitinä

Käsienkuivaustanssi

Se herra tai rouva, joka keksi käsien kuivauskoneen, ei ainakaan ollut kovin kiireinen tyyppi. Me muut sen sijaan käyttäisimme päivämme mieluusti jossakin muualla kuin kädet märkänä yleisessä vessassa jonottaen.

Pahimmillaan kuivurin teho lähentelee vuosikymmeniä tupakoineen vanhuksen henkäystä, mutta parhaimmillaankin kuivauksen aikana ehtii hyvin miettiä valmiiksi kauppalistan, joululahjat ja omat hautajaisjärjestelyt. Niinpä parempi vaihtoehto on yleensä nihkeät housunpersauksiin kuivatut kädet.

No, kehitystä on onneksi tapahtunut. Nykyään on jo ilahduttavan paljon tehokkaita kuivaimia, joihin kädet työnnetään sisään. Ripeää ja ekologista! On olemassa kahta eri mallia: toisessa työnnät kädet laitteeseen, ilmaa tulee joka puolelta ja parissa sekunnissa kädet ovat kuivat.

Sitten on tämä toinen malli, josta ilmaa tulee vain laitteeen yläosasta. Tarkoitus on sitten liikutella käsiä sisään ja ulos laitteesta kunnes kone on tehnyt tehtävänsä. Miten tästäkin laitteesta on siis onnistuttu tekemään sellainen, joka saa olon tuntumaan täysin idiootilta? Sisään-ulos, ylös-alas. Pitäisikö liikuttaa molempia käsiä samanaikaisesti, vai vuorotellen? Oho, nyt liikuttelen tuon viereisen kanssa samaan tahtiin.

Olo on kuin tanssilattialla silloin, kun humalaiset kaverit raahaavat väkisin tanssimaan macarenaa. Kukaan ei oikein tiedä miten pitäisi liikkua ja kuinka nololta näyttää.

Onneksi laitteesta lähtee niin hirveä ääni, ettei kukaan huomaa vaikka huomaamatta alkaisi hyräilemään vanhoja ysärihittejä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.