Ei hakutuloksia.

Teksti  Minna Tiainen

Omilla säännöillä

Taitoniekantien kyltitystä selkeytetään lähiaikoina. Kuva: Jere Kyrö

Kortepohjassa pysäköintiä valvova firma ohjeistaa harhaanjohtavasti.

 

Ylioppilaskylän pysäköinninvalvontaa hoitavan yhtiön MKM Park Servicen toimintatavat herättävät kysymyksiä.

Firma ilmoittaa verkkosivuillaan, että “mahdolliset reklamaatiot valvontamaksusta tulee tehdä 14 vuorokauden sisällä valvontamaksun päiväyksestä”.

Käytännössä yhtiöllä ei ole oikeutta tällaisen aikarajan asettamiseen. Jos sakko ei tunnu oikealta, valittaminen kannattaa siis myöhemminkin.

”Yhtiö ei voi evätä oikeutta valittaa, jos ei 14 päivän aikana ole reklamoinut”, lakimies Mika Hakamäki Kilpailu- ja kuluttajavirastosta toteaa.

Jylkkärin pyydettyä selitystä yhtiön ohjeistukseen MKM Park Servicen toimitusjohtaja Mikko Koljander vastaa, että firma kyllä käsittelee myös myöhemmin tulleet reklamaatiot, mutta pitää 14 päivän rajaa pääsääntöisesti riittävänä ja kohtuullisena aikana.

 

MKM Park Service myös ohjeistaa verkkosivuillaan sakon saanutta tekemään reklamaation kirjallisesti lomakkeella, ja kehottaa toimittamaan sen postise. Hakamäki näkee ohjeistukselle vain yhden selityksen.

“Muuta en keksi kuin että reklamaation tekeminen halutaan tehdä vaikeaksi.”

Jylkkärille Koljander toteaa, että reklamaation voi lähettää myös sähköpostilla. Tästä ei kuitenkaan ole mainintaa yrityksen nettisivuilla.

 

Pysäköinninvalvontayhtiö on herättänyt pahaa verta myös siksi, että usea asukas on kokenut saamansa sakot aiheettomiksi. JYYn teknisen isännöitsijän Jari Pihlajasaaren mukaan valituksia on kuulunut lähinnä asukasneuvoston kokouksissa ja sähköpostilistalla.

Moni kertoo saaneensa sakkolapun omalta parkkipaikaltaan. Pihlajasaaren mukaan syy on kuitenkin pääsääntöisesti asukkaassa: lupalappu on unohtunut tai sitä ei ole muistettu vaihtaa vuoden vaihduttua.

Myös Koljander arvelee, että tyytymättömyyden syy on usein tietämättömyydessä ja kehottaa tutustumaan alueen internetistäkin löytyviin pysäköintisääntöihin.

Toisaalta valitusta kuuluu myös siitä, että sakkolappuja on ilmestynyt tavaroiden rahtaamista varten ovien läheisyyteen jätettyihin autoihin. Pihlajasaaren mukaan asukkailla on ilman muuta oikeus ajaa talojen eteen muuton vuoksi.

“Tottakai auton saa tuoda silloin pihaan.”

Asukastoimisto jakaa Muutto käynnissä -lappuja, joita muuttajat voivat kiinnittää autoihinsa.

Yleisimpinä muuttoaikoina lähtevällä ei pitäisi muutenkaan olla hätäpäivää. Pihlajasaari kertoo ohjeistavansa pysäköintiyhtiötä jättämään sakottamisen kuukauden ensimmäisinä ja viimeisinä päivinä.

 

Ainakin pysäköintisääntöihin on odotettavissa selvennystä.

Tällä hetkellä Taitoniekantien parkkipaikalla ainoastaan ensimmäisessä kyltissä lukee, että pysäköinti sallitaan vain luvan kanssa. Pihlajasaari ei myönnä, että merkinnät olisivat riittämättömiä, mutta lupaa silti muutosta. Kyltit uusitaan kevään ja alkukesän aikana.

 

Pihlajasaari painottaa, että valituksista huolimatta useita vuosia käytetty yksityinen pysäköinninvalvonta on kannattanut.

Aiemmin lähitalojen asukkaat käyttivät ylioppilaskylän parkkipaikkaa sumeilematta hyväkseen. Nyt alue kuuluu opiskelijoille.

“On siinä paljon hyvääkin”, Pihlajasaari painottaa.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.