Ei hakutuloksia.

Teatterisieluinen tieteilijä

Suomen ylioppilasteatteriliiton uusi puheenjohtaja Kaisa Nissi valmistelee väitöskirjaansa Jyväskylän yliopistoon. Tutkimusaihe ei käsittele teatteria, koska hän ei halua perustella taidetta.

Kuva: Tommi Puska
Kuva: Tommi Puska

Hakeminen opiskelemaan Jyväskylän yliopistoon oli minulle helppo päätös, se tuntui jopa itsestäänselvälle. Olen kotoisin Korpilahdelta, joten matka Jyväskylään ei ollut pitkä, ei yliopistolle eikä kaupunkiin. Nythän Korpilahti kuuluukin Jyväskylään. Hain ja pääsin opiskelemaan sekä kirjallisuutta että antropologiaa. Kirjallisuus kiinnosti minua silloin huomattavasti enemmän, mutta minua vaivasi kirjallisuuden luonne spesifinä tieteenalana. Antropologia tieteenä keskustelee enemmän ympäröivän yhteiskunnan kanssa, ja tarjosi muutenkin monialaisempaa näkemystä.

Mikäköhän se graduni aiheeni olikaan? En pysty enää muistamaan otsikkoa, mutta jotenkin se käsitteli liukuvaa maskuliinisuutta ja postmodernia ruumiillisuutta. Oikeasti tein sen Mr. Finland –ehdokkaista.
Negatiivinen palaute koski lähinnä sitä, että teksti oli aika kamalaa teoreettista paatosta. Muilta osin se oli vain lihasten pullistelua, vartaloiden öljyämistä ja poikien kanssa oluen ottoa.

Väitöskirjani pitäisi valmistua joskus ensi vuoden aikana. Tutkin monikulttuurisia avioliittoja, jossa suomalaisnaiset ovat menneet naimisiin muslimimiesten kanssa. Tarkastelen näiden parisuhteiden kulttuuri- ja uskontoeroja, miten eroja käytetään parisuhteissa sekä miten kulttuurin kautta toiseudesta puhutaan.
En tykkää liikaa tulkita taidetta. Nautin enemmän sen tekemisestä kuin analysoimisesta. Ehkä juuri siksi kirjallisuus oli minulle väärä opiskeluala, koska minusta ei taidetta tarvitse perustella.
Pidän siitä periksiantamattomasta piirteestä, joka on keskeistä teatterin tekemisessä. Taiteessa pelataan jollain toisella tasolla kuin analyysimaailmassa. Hyvä taide on toki perusteltua, mutta sitä ei tarvitse luomisprosessissa liikaa pohtia. Tiede taas vaatii jatkuvaa perustelemista ja hirveän vahvaa käsitteellistämistä.
Aloitin Jyväskylän ylioppilasteatteri JYTissä kaksitoista vuotta sitten. Olin silloin todella ärsyttävä teiniälykkö, ja ihailin kaikkia teatterityyppejä. Halusin siihen joukkoon mukaan. Nyt kai vuosien mittaan minustakin on tullut muka cool, kun kerta siinä porukassa mukana olen.

Ohjauksen minä olen eniten kokenut omakseni teatterissa. Tieteen kannalta olen analysoija ja pohtia, mutta voiko sanoa, että teatterilaisena olen harrastaja.
Ja sellaisena haluan pitää sen. Jos olisin 18-20-vuotias, niin se olisi toinen juttu.
Kyllä kai minä olen jo aika iso. Olen 33-vuotias. Omistan oman asuntoni. Minulla on perhekin, vaikka lapsia ja autoa ei olekaan. Olen minä jo aikuinen ihminen, mutta en silti uskon, että tästä kasvaisin enempää erityisesti jonkinlaiseksi aikuiseksi. Enkä haluaisikaan, olen tällainen pöhnö, ja siitä minä juuri pidän itsessäni.
Minähän olen horoskooppimerkiltäni rapu, leijona nousevalta ja kuumerkkini on oinas. En kyllä tiedä, mitä se meinaa sitten käytännössä. Kerran netissä jollain horoskooppisivulla sanottiin, että elämäni suurin kompastuskivi on oppia elämään heilahtelevien tunteideni kanssa.
Aikuisuudessa pitää elää aika kurinalaista elämää, mutta teatteri mahdollistaa toisenlaisen todellisuuden. Teatterissa sitä vain on ja tekee, ei tarvitse toimia minkään aikuisuuden säännöillä.
Tämä kuulostaa nyt, että teatteri olisi jotain hillittömyyttä ja kurittomuutta. Mutta ei, siellä on omat lainalaisuutensa ja ehtonsa, miten se maailma toimii.

Saan teatterista itselleni irti enemmän, kun voin tehdä sitä omaksi ilokseni. Tuskin tekisin teatteria samalla lailla ilman tätä yhteiskunnallista, tieteellistä ja sosiaalista kokemusta, mitä matkan varrella on kertynyt. Näin tiede ja taide kulkevat minun elämässäni parhaiten käsi kädessä.

Kyösti Hagert

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *