Ei hakutuloksia.

Teksti  Annimaria Valli

Kotiruokaa Karin tapaan

Silakka-ateria maksaa kotona tehtynä jopa vähemän kuin opiskelijaruokalassa. Kuva: Annimaria Valli

Oopperakellarin silakat on yksi Ilokiven suosituimpia annoksia ja aiheuttaakin usein pitkiä jonoja. Nyt voit välttää jonot ja varmistaa, ettei suosikkiannos ole loppuunmyyty juuri sinun kohdallasi, sillä tätä herkullista perinneruokaa on varsin helppo valmistaa myös kotona.

Mutta onko ruuan valmistamisessa kotona mitään järkeä, kun yliopistolounas on ateriatuen vuoksi edullinen? Jylkkäri testasi puolestasi, miten suosikkiannoksen valmistus kotona sujuu.

Oopperakellarin silakoiden valmistaminen voi äkkiseltään kuulostaa työläältä ja vaikealta, mutta netistä löytyneillä ohjeilla se sujui opiskelijakokilta opiskelijakeittiön välineillä alle tunnissa ja ilman kyyneleitä.

Omassa keittiössä valmistetun ruuan etuja on myös se, että reseptiä voi soveltaa haluamallaan tavalla. Siksi minun perunamuusissani on mausteena myös porkkanaa, koska mielestäni muusi maistuu ja näyttää paremmalta kun siinä on jotain perunaa värikkäämpää ja maukkaampaa juuresta mukana. Lisäksi kalalle ei ole koskaan eduksi lämpöhauteessa seisottaminen, joten juuri pannulta lautaselle nostetut mehevyytensä säilyttäneet silakat ovat ehdottomasti vaivan arvoisia.

Testin ehkä yllättävin tulos oli, että kotona valmistettu ruoka tuli Ilokiveä edullisemmaksi. Pikaisen laskutoimituksen tuloksena kahden hengen aterian raaka-aineet maksoivat noin 3,50€. Eli ateriatuesta ja mahdollisesti tukkuhinnoin saatavista raaka-aineista huolimatta kotona valmistettu perusruoka tulee yliopistolounasta edullisemmaksi.

 

Oopperakellarin silakat (kahdelle):

  • 250g silakkafileitä
  • 1 keltuainen
  • 1 dl kermaa
  • suolaa, pippuria ja tilliä
  • n. 2 dl ruisjauhoja
  • öljyä ja voita paistamiseen

Muusi:

  • 3 perunaa
  • 1 porkkana
  • nokare voita
  • loraus maitoa

 

Erottele keltuainen ja vatkaa se kevyesti sekaisin kerman kanssa. Lisää seokseen mausteet. Kaada seos silakoiden päälle ja anna maustua ainakin tunnin ajan. Kätevä opiskelija laittaa silakat aamulla jääkaappiin maustumaan ja valmistaa ne ruuaksi iltapäivällä kun palaa yliopistolta kotiin. Toinen vaihtoehto on valmistaa muusi sillä välin kun silakat maustuvat.

Muusin valmistamiseksi keitä kuoritut perunat ja porkkanat kypsiksi. Sen jälkeen survo ne muusiksi  joko perinteisesti muusinuijalla tai modernisti sähkövatkaimella. Lisää joukkoon maun mukaan voita tai margariinia ja sen verran maitoa, että muusi on sopivan notkeaa.

Kun muusi on valmista jätä se lämpimälle levylle odottamaan. Silakat kieritellään ensin ruisjauhossa ja paistetaan sen jälkeen rapeiksi pannulla.

Paistamiseen kannattaa käyttää voin ja öljyn seosta. Koska kalafileet kypsyvät nopeasti, ne vain käytetään pikaisesti kuumalla pannulla, jolloin kala säilyy mehukkaana. Tarjoile heti muusin ja mahdollisesti muiden haluamiesi lisukkeiden kera.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.