Julkisen sektorin heikentäminen ja turvaverkon merkityksen korostaminen osana sosiaalityötä on kasvava trendi, joka näkyy valitettavasti myös turvakotirintamalla. Jo nykyisellään heikkoa turvakotiverkkoa karsitaan ja palveluissa painotetaan entistä enemmän avopalveluiden merkitystä.
Ensi vuonna Suomesta ollaan lakkauttamassa ainakin Espoon turvakoti. Myös Porin turvakodin tilanne on vaakalaudalla. Espoon kaupungin perheasioiden yksikön esimies Marjatta Karhuvaara kommentoi turvakodin lakkauttamisen yhteydessä, että lähipiirin roolia on korostettava osana väkivaltatyötä. Naapuriavun lisäksi Espoossa aiotaan turvautua avopalveluihin ja erilaisiin tuetun asumisen muotoihin.
Väkivaltatyön asiantuntijat ovat kehityksestä huolissaan, sillä lähipiirillä ei välttämättä ole tarvittavia voimavaroja tai osaamista avun tarjoamiseen. On myös mahdollista, että pitkään jatkuneen väkivaltaisen suhteen myötä väkivaltaa kokeneella ei ole enää jäljellä turvaverkkoa, jonka puoleen kääntyä. Tämä kuuluu lähisuhdeväkivallan luonteeseen: fyysisen väkivallan lisäksi uhria alistetaan myös rankasti elämänpiiriä rajoittamalla.
Avopalvelut ja naapuriapu eivät voi täysin korvata turvakodeissa tehtävää työtä. Vaikka suuri osa turvakodeissa saatavasta avusta on psykologista ja käytännöllistä, kuuluu turvakodin tehtävään myös fyysisen suojan tarjoaminen. Piiloon ja turvaan pääseminen on tärkeää etenkin silloin, jos väkivaltaan kuuluu vainoamista ja uhkailua. Suomessa on tällä hetkellä vain yksi turvakoti, jonka sijainti on täysin salainen.
Turvaverkolla on kuitenkin merkityksensä. Näkemys siitä, että perheen sisäiset asiat kuuluvat vain kodin seinien sisäpuolelle tekevät puuttumisesta hankalaa. Läheisen kokemaa väkivaltaa voi olla usein myös hankala huomata. Toisin kuin kliseisesti esitetään, lyönnit kohdistuvat usein aivan muualle kuin kasvoihin: vaatteiden alta ei mustelmia helposti näe. Eräs väkivaltaisessa suhteessa elänyt nainen kertoi kerran ylpeänä siitä, miten hyvässä kunnossa hänen vatsalihaksensa olivat. Ne auttoivat suojaamaan kohtua.
”Lähtisin ensimmäisestä lyönnistä” on yleinen kommentti monelta väkivaltaa kokemattomalta. Mutta minne lähtisit? Millä rahalla ja kenen kanssa? Ja ennen kaikkea: millä voimilla? Lähipiirin merkityksen pitäisikin konkretisioitua juuri siinä, että se rohkaisee avun hakemisessa. Ensimmäinen askel auttamisessa on puhumattomuuden kulttuurin murtaminen.