Näytelmä lähtee liikkeelle kaksintaistelusta, jossa kaksi tasaväkistä soturia kamppailee kampuksen hallinnasta. Tiiviin taiston jälkeen näytelmän päähenkilö Sallinen peittoaa sotaväeksi värvättyjen opiskelijoiden avustuksella vastustajansa ”pienimmällä mahdollisella marginaalilla”, ja julistautuu kampuksen kuningattareksi kansan hurratessa.
Talousvaikeudet ja lama syöksevät kuitenkin päähenkilön heti uuteen selviytymiskamppailuun, jonka seurauksena tästä kehkeytyy yhä vahvempi johtaja. Itseluottamuksen vahvistuminen kääntyy pian itseään vastaan, ja lopulta yksinvaltias johtaa yliopistoa ”lähes sotatilaorganisaatiolla”.
Näytelmä pyörittelee vakuuttavasti kaunokirjallisuuden klassikkoteemaa vallan turmelevasta vaikutuksesta. Se vangitsee katsojan mukaansa kuin tämä olisi yksi opiskelijoista ja henkilökunnasta, jotka ajetaan suorastaan nerokkaan ovelasti yhä ahtaammalle.
Loppukohtauksessa rappeutuvia rakennuksia käytetään taidokkaasti vääristyneen vallankäytön symbolina, kun yliopisto joutuu pakenemaan yhä kauemmas palavien palkkakuittien ja Visa-laskujen hehkusta loistavasta rehtoraatista, jonka ikkunasta Sallinen jää maanisesti hymyille heittelemään Student Life –armopaloja tyhjälle näyttämölle.

Riikka Valtonen

”Pelottavan aito tulkinta”