Urho Kekkonen ei ole kirjan päähenkilö, kuten ehkä voisi kuvitella. Hän on 14 novellin kokoelmassa sidoshahmo, jonka kautta novellien päähenkilöt ja tarinat kietoutuvat toisiinsa. Joillekin Uki edustaa pelkoa, kiihkoa, kunnioitusta ja vihaa. Novelleissa Kekkonen jää kaukaiseksi, mikä on Pia Pesoselta oikea päätös. Presidentti toimii eräänlaisena peilinä, jonka kautta hahmot tarkastelevat itseään, arvojaan ja ympäröivää maailmaa. Kekkonen on heijastus siitä 60-70-lukujen ajasta, mutta tarinat ovat ajankohtaisia vielä tänä päivänä.
Urho Kekkonen Straße on taitavasti kirjoitettu novellikokoelma, joka välillä ärsytti minua. Minua murteilla kirjoitetut tapahtumat eivät lämmitä, vaikka varmasti monelle muulle Pesosen valinta käyttää murteita on nappivalinta. Novellit ovat epätasalaatuisia ja osa niistä on outoja.
Pesonen onnistuu erittäin taitavasti sitomaan yhteen sattumanvaraiset juonet ja ihmisten tarinat. Ihailen, kuinka tuoreella tavalla Pesonen pystyy kirjoittamaan niinkin suurista teemoista kuin sisäisestä tyhjyydestä, anteeksiannosta ja ylpeydestä – olematta korni tai kliseinen.
Kyösti Hagert
”Lämmin novellikokoelma
sisäisestä tyhjyydestä”