Jari Tervon Layla kertoo 15-vuotiaasta muslimitytöstä, joka joutuu sukunsa hyväksikäyttämäksi ja tapatettavaksi. Layla pakenee Finlandiyaan ja päätyy huoraksi Kruununhakaan. Tarinaan punoutuu henkilöitä, jotka ovat kaikki omalla tavallaan ihmisen alhaisimpien ja hävettävimpien tekojen kuvia.
Vaikka aihe on rankka, Tervo tapansa mukaan viljelee sinne tänne lauseen mittaisia vitsejä. Kerronnan rakenne on intensiivinen, eikä kirjaa tee mieli jättää kesken. Edes kovin pitkien taukojen pitäminen ei ole suositeltavaa, sillä henkilöhahmoja, kertojia ja juonen langanpäitä on paljon. Ehkä liikaakin, sillä lopussa tuntuu, että Tervolla on tullut kiire solmia langat yhteen. 
Loppu onkin kirjan heikkous. Kerronnan imu katkeaa, kun Tervo intoutuu mm. kaunokirjallistamaan kokemuksiaan mattokaupoilta Turkissa. Anekdootti tuntuu shokeeraavien käänteiden jälkeen juuri niin päälleliimatulta kuin mitä se on.
Romaani on omiaan vahvistamaan kaikkia äärimuslimeihin liitettyjä ennakkoluuloja, mutta jos lukee kaiken muunkin, kivet jäävät heittämättä. 

Jaana Siljamäki

”Kirja kehityksen kääntöpuolesta”