Monen opiskelija-aktiivin riemu repesi, kun kasvatustieteen emeritusprofessori Kari Uusikylä kolumnoi joulukuun lopussa Pohjalaiseen otsikolla ”Opiskelijoita on turha säälitellä”. Liki satiirisessa tekstissään lahjakkuustutkija toisti kuluneet syytökset ryyppävistä ja taksilla ajelevista opiskelijoista.
Ja kyllä, professorismieheksi Uusikylä meni harvinaisen syvälle metsään. Toisin kuin hän kolumnissaan väittää, kuukausittaisen opintotuen saamiseksi on opiskeltava enemmän kuin 18 opintopistettä vuodessa eikä opintosuorituksissa jousteta pelkästään hyvän mielen takia. Jos kuitenkin oletetaan, että Uusikylän väittämä ”opiskelijoita on turha säälitellä” pitää paikkansa, kysymys kuuluu, ketä Suomessa sitten pitäisi säälitellä.
Tilastokeskuksen mukaan hankalinta päivittäisen leivän pöytään hankkiminen on työttömillä. Heistä 64 prosentilla oli vuonna 2009 toimeentulovaikeuksia. Hyvänä kakkosena ovat kuitenkin opiskelijat, joista toimeentulovaikeuksista kärsi 44 prosenttia.
”Suu säkkiä myöden”, voisi uusikylien suuri ikäluokka tähän toki murahtaa. Ja kyllä, köyhyysaste onkin korkeimmillaan yksinasuvilla työttömillä – tukimuodosta riippuen jopa 92 prosenttia. Hyvänä kakkosena ovat kuitenkin yksin asuvat opiskelijat, joiden köyhyysaste vuonna 2008 oli 90 prosenttia. Perheelliset opiskelijat ovat tilaston mukaan keskimäärin yhtä köyhiä kuin perheelliset työttömät.
Uusikylä ei ole väärässä: suomalaisella opiskelijalla voisi mennä paljon huonommin. Yliopistoissa voisi olla lukukausimaksut, opintotukea voidaan pienentää ja opiskeluaikoja tiukentaa entisestään.
Outoa on silti, miksi ikäluokka, joka meille nykyiset toimeentulonmuruset on poliittisilla päätöksillään suonut, pitää niitä niin kohtuuttoman hyvinä tai suorastaan karsimista vaativina.
On varmasti ihmisryhmiä, jotka tarvitsevat myötätuntoa opiskelijoita enemmän. Hyvinvointivaltiossa kohtuullisen toimeentulon saamiseksi ei kuitenkaan pitäisi joutua kisaamaan säälipisteistä, vaikka moni kurjuusromantikko niin saattaisi toivoa.
Marja Honkonen
paatoimittaja(at)jyy.fi