Ylioppilaskylän kirjoittajapiirin novellikokoelmassa sekoittuvat Korkeajännitys ja rakkaustarinat.

Ei siitä ihan sellainen tullut kuin kustannustoimittaja halusi. Kampus Kustannuksen toimitusneuvoston puheenjohtaja Maija Holma myöntää, että pienkustantamon tuoreessa novellikokoelmassa Vakavalla tavalla onnellinen olisi ollut vielä paikka muutamalle viilaukselle, jos hän itse olisi saanut tahtonsa läpi.
”Mutta on tärkeää, että kirjoittajien oma ääni ja tyyli pääsevät esiin. Kustantajan edustajana halusin luoda dialogia kirjoittajan kanssa, enkä määrätä ylhäältä päin”, kirjoittajapiiri KorteScriberumin tuoreeseen novellikokoelmaan tyytyväinen Holma kiittelee.
KorteScriberum on vuodesta 2007 Kortepohjan ylioppilaskylässä toiminut harrastajakirjoittajien ryhmä. Pääasiassa yliopisto-opiskelijoista koostuvassa joukossa on mukana kymmenkunta aktiivia, joiden kirjoitushimot vaihtelevat runoista pidempään proosaan.
”Novellit ovat suosituimpia”, paljastaa alusta lähtien ryhmässä mukana ollut kuudennen vuoden historian opiskelija Kari Hoffren.

Vakavalla tavalla onnellinen ja muita kertomuksia koostuu kymmenestä tarinasta, joiden teemat vaihtelevat rakkaustarinasta Korkeajännitys-parodiaan. Idea novellikokoelman julkaisemisesta syntyi keväällä 2009. Kampus Kustannus ja KorteScriberum löysivät toisensa yhteisten aktiivien kautta.
Holman mukaan opiskelijoiden kirjallisuuspiirin tekstin julkaiseminen oli ylioppilaskunnan omistamalle pienkustantamolle luontainen valinta jo pelkästään jäsenistön palvelemista ajatellen.
”Kun kansiehdotukset tulivat syksyllä kirjoittajapiirin tarkastettaviksi, tunne oli uskomaton”, toisen vuoden filosofian opiskelija Outi Mäkinen sanoo.
”Tuli olo, että uskomatonta, että tämä tosiaan tapahtuu”, Hoffren komppaa.

Novellikokoelma on monelle ryhmäläiselle ensiaskel kirjailijahaaveiden tiellä, vaikka Hoffren saati Mäkinen eivät tohdi myöntää vakavasti tavoittelevansa isoja kustannussopimuksia. Ikänsä kirjoittaneille tärkeämpää on oman tekstin tuottaminen.
”Ei kai kukaan silti kirjoita pelkästään pöytälaatikkoon”, Hoffren sanoo.
Tarkoituksena onkin, että kokoelman tekstejä mennään lukemaan esimerkiksi Vakiopaineessa järjestettäviin Cuenta Cuentos -tarinailtoihin.
Kirjoittajapiiri pitää myös huolta siitä, että ryhmäläisten yleensä tulee kirjoitettua.
”Kun KorteScriberum perustettiin, ajatuksena oli, että kirjoittamiseen pitää saada vähän ruoskaa”, Hoffren selventää.
Novellisulkeisia kokoontumisissa ei silti pidetä: pakko syntyy kirjoittajien mukaan siitä, että tuli luvattua muille uutta luettavaa.
”Olemme oppineet tuntemaan toistemme vahvuudet ja heikkoudet kirjoittajina”, Mäkinen pohtii.
”Jos saisi toisen novellin eteensä anonyyminä, niin kirjoittajan aika varmasti tunnistaisi”, Hoffren sanoo.

Marja Honkonen

paatoimittaja(at)jyy.fi

Vakavalla tavalla onnellinen -kirjan julkaisubileet Lillukassa tiistaina 25. tammikuuta kello 18 . KorteScriberum-kirjoittajapiiri kokoontuu keskiviikkoisin kello 18  E-talon kerhohuoneella.