Sosiaali- ja terveysalan opiskelijoiden vaaliliitto Jasto on voittanut Jyväskylän ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan Jamkon vaalit. Jasto vei 25 edustajistopaikasta seitsemän. Vaalien ratkesi torstaina 4. marraskuuta.

Vaaleissa toiseksi tuli viidellä paikalla liiketalouden opiskelijoiden ryhmä Konkurssi. MatkaRata sai paikkoja neljä, Sauma kolme, Insinööriopiskelijat kaksi, Kokoomusnuoret kaksi, Jammaus yhden ja Vihreä lista yhden.

Vaaleissa ammattikorkeakouluopiskelijoista äänesti noin kolmasosa: ääniä annettiin 1 042, kun vaalikelpoisia jäseniä on 3 102. Äänestysprosentiksi muodostui näin 33,6, kun esimerkiksi Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunnan viimesyksyisissä vaaleissa se oli 21,2 prosenttia. Jamko järjesti vaalinsa sähköisinä jo kolmannen kerran.

Tulevan edustajistokauden tärkeimpiin asiakysymyksiin kuuluu muun muassa ammattikorkeakouluopiskelijoiden terveydenhuollon kehittäminen. Suunnitteilla on, että amk-opiskelijoiden terveydenhoito siirtyisi Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiön piiriin. Sosiaali- ja terveysministeriö on jo päättänyt aloittaa kokeilun kahdella paikkakunnalla. Suomen ammattikorkeakouluopiskelijoiden liitto ehdotti jo keväällä, että uutta käytäntöä voitaisiin pilotoida esimerkiksi Jyväskylässä.

Myös yliopisto-opiskelijat ovat vast’ikään toivottaneet ammattikorkeakoululaiset tervetulleiksi terveypalveluidensa piiriin.
”YTHS:llä on kansainvälisesti mitattuna ainutlaatuinen osaaminen korkeakouluopiskelijoiden terveydenhuollosta. Tämän osaamisen avulla myös ammattikorkeakouluopiskelijoille voidaan taata laadukas opiskeluterveydenhuolto, kunhan palvelutuotannolle varataan riittävä rahoitus”, toteaa SYL:n puheenjohtaja Matti Parpala.

Marja Honkonen
paatoimittaja(a)jyy.fi