Pitkälle tauolle vetäytyneen Kemopetrolin keulahahmon esikoista on ehditty jo odotella. Laura Närhen debyytistä huokuvat kypsyttely ja kokeilujen vapaus. Kaksi irrallaan -biisin loppu kilisee kuin pelihallin flipperi, ja Mä annan sut pois flirttailee Suomi-filmin melodramaattisille selloille.
Tehosekoittimen Matti Mikkolan tuottajanhyppysissä Närhen kuulas ääni sekä akustiset soittimet sekoittuvat säksättäviin syntetisaattoreihin. Taustat humisevat ja natisevat siinä määrin, että herkkä lauluääni uhkaa välillä painua soundien alle. Ääni, joka on kuin tahmealle tanssilattialle eksynyt tuulenhenkäys, on kuitenkin lopulta levyn kasassa pitävä tekijä.
Suuri sydän on viehkeä, mutta jotenkin hampaaton kokonaisuus. Salaa yksinäinen nainen -biisin kaltaisissa slovareissa on toki jylhää äänimaisemaa, mutta mieleen levystä jäävät discobiittiä tamppaavat koukuttavat kertosäkeet.
Ammattitaitoisesta tuotannosta ja hyvistä ideoista huolimatta debyytti jää leijumaan ilman omaperäistä ja tunnistettavaa soundia. Levyn voimavara on Närhen peilipallon välkkeeseen kuin huomaamatta eksyneen ikuisen kesälapsen karisma. Tarkkaan kun katsoo, niin päivänkakkaroiden reunat näyttävät pikseleiltä.
Riku Suonio
”Kollaasi hyviä ideoita.”