Ohjaus: Annu Sankilampi. Rooleissa Aaro Vuotila, Jaakko Junttila, Antti Viitamäki ja Marjo Vihavainen.

Irlantilais-englantilaisen Martin Mc Donaghin Tyynymies (2003) saavutti vuonna 2004 Laurence Olivier-palkinnon ja vuonna 2005 Tony-ehdokkuuden.
Poliisivaltion sellissä odottaa teloitusta kauhufantasioiden kirjoittaja ja hänen niitä murhaavasti toteuttanut vammaisveljensä. Kenen on vastuu lasten kuolemista? Oikeuttaako väkivaltataiteen lumo taustallaan piilevän kärsimyksen ja vääryyden tai inspiroimiensa ymmärtämättömien hirmuteot? Kuka voi määrätä rajat luovuudelle?
Dynaaminen ohjaus ja epätavallinen näyttämöratkaisu kantavat vaativan tekstin rohkean tulkinnan melkein esityksen loppuun saakka. Toisessa näytöksessä teloituksen odotuksen uhkaa kuitenkin pimensi alkunäytöksessä paremmin toiminut eloisa lavaliikehdintä. Staattisempi asemointi olisi voinut luoda loppuun vahvemman jännitteen. Varsin perinteinen teloitusratkaisukin koettiin ainakin illan koululaisyleisössä tahattoman koomiseksi.

Jari Kokkinen

”Se tiesi aina olevansa oma erityinen persoonansa.”