Ei hakutuloksia.

Saanko luvan?

Romantikko ja ihmeisiin uskoja kun olen, aion selvitä tästä kolumnista tanssimalla.
Tanssiin tarvitaan tietenkin partneri. Oma mies tuntuu melko mielikuvituksettomalta ratkaisulta, niin että jotain omaperäisempää olisi syytä keksiä… Vesa-Matti Loiri!
Olen samaa mieltä kuin Kreetta Onkeli Kutsumuksessaan: Vesa-Matti Loiri on Suomen viimeinen kutsumustaiteilija. Mutta siinä ongelma onkin – ehkä en olisi Veskulle tarpeeksi omaperäinen. Ehkä hän pitäisi tanssiani persoonattomana ja luonteettomana.
Ei sittenkään Vesku, kutsumustaiteilijoissa on jotain pelottavaa.

Entä joku nainen? Virpi Kuitunen? Ainakin hänellä olisi aikaa. Toisaalta hän saattaisi saada selville, että olen toimittaja ja heittäytyisi hankalaksi. (Epäilen, että Sarasvuo on aivopessyt hänet vihaamaan toimittajia.) Eipä silti, jos olisin julkkis, miettisin itsekin kahdesti, suostuisinko toimittajan kutsuun.
Jos hyvin kävisi, Alexander Stubb sanoisi kyllä ja kutsuisi minut vastavuoroisesti Lappiin – mutta tiedä vaikka törmäisin kelohonkahuvilassa Catherine Ashtoniin. Ja mistä ulkoministerin kanssa voisi puhua? Kirgistanin vallankumouksesta? Kreikan talousongelmista? Paras urheilusaavutuksenikin on pronssi pituushypyssä 10-vuotiaana Oulaisten koulujen välisissä, joten siitäkään ei irtoaisi Stubbin kanssa jutunjuurta.

Hei! Miksi lähteä merta edemmäs kalaan? Juuri äskenhän tässä oli Henry Laasanen, joka väitti Jylkkärissä (06/2010) jotain sellaista, että romantiikka esineellistää miehen. Hänet minä haluankin tanssipartnerikseni.
Pyytäisin hänet herkkään wienervalssiin ja houkuttelisin sitten meille katsomaan Nottinghilliä. Nyyhkiessämme leffan edessä joisimme ihania flirtineja ja muistelisimme teini-ikää sekä ensimmäisiä ihastumisiamme – aikaa, jolloin maailma oli täynnä ruusunpunaa ja uskoa siihen, että mitä tahansa voi tapahtua.
Jos joku näkee Henryä, kertokoon hänelle, että kutsu wienervalssiin ja romantiikan elvytysiltaan on voimassa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.