Ennen kuin Saimi Hoyer valloitti catwalkit, tuli äidiksi, esiintyi Nelosen säätyttönä ja kriittisenä tuomarina Suomen huippumalli haussa -ohjelmassa, hän ehti olla muun muassa jyväskyläläinen opiskelija: mustaan pukeutuva runotyttö, joka istui iltoja Vakiopaineessa. Kirjallisuuden, unkarin ja italian yliopisto-opinnot saivat kuitenkin jäädä, kun hänestä tuli kaikkien yllätykseksi malli.
”Mä olin Oriveden opistossa vuoden, suoritin siellä suomalaisen kirjallisuuden appron. Olin niihin aikoihin aivan täynnä Helsinkiä ja sitten Peppi, mun erittäin hyvä ystäväni Tarja Remes, meni Jyväskylään. Parin kuukauden päästä hän sai vakuutettua mut siitä, että tulin Jyväskylään. Se oli loistava ratkaisu.
Noin puolitoista vuotta, mitä siellä olin, asuin Jazz-barin yläkerrassa. Sinne kuului hirmuinen rumpujen jyske ja sänky hyppi. Muistan, että nukuin koko sen ajan korvatulpat korvissa.
Jyväskylän ajasta on hyviä muistoja. Me istuttiin paljon Vakiopaineessa Pepin kanssa, ja sain myös jyväskyläläisiä ystäviä, joista yksi oli Samu-Jussi Koski. Hänestä tuli myöhemmin muun muassa Marimekon taiteellinen johtaja. Oli hassua, kun myöhemmin meidän tiet kohtasivat Helsingissä muodin parissa.
Olin mustanpuhuva runotyttö, joka oli vähän hurahtanut. Mulla oli paljon suunnitelmia, mutta aina mua kiehtoi toimittajan työ. Ne asiat, mitkä toistuivat suunnitelmissa, olivat kirjoittaminen, Italia ja esiintyminen.
Jyväskylästä lähdin vaihtoon, ekaksi Perugiaan ja sen jälkeen Erasmus-vaihtoon Firenzeen. Mulla oli aina hirmuinen pakote, että haluan muuttaa Italiaan.
Saan kiittää Jyväskylän yliopiston erästä käkkäräpäistä miesprofessoria, joka oli ihan mieletön tyyppi. Hän piti minua vähän hulluna, mutta sai loppujen lopuksi mut toteuttamaan unelmani, ja sitä kautta ajauduin mallin hommiin.
Mallin ura alkoi, kun olin Bolognassa Tina Turnerin konsertissa ystäväni kanssa. Sinne tuli stailisti ja valokuvaaja esittäytymään, ja mä nauroin ihan kuollakseni, että ihan hörölöröä. Tämmöisiä tulee eteen ja niille sanotaan ei.
Mun ystäväni kuitenkin otti valokuvaajan puhelinnumeron ja sanoi: ’Saimi, kyllä sä lähdet kokeilemaan.’
Hän vei mut junaan ja lähetti Milanoon. Loppu on historiaa.
En todellakaan ollut ajatellut mallinuraa
aiemmin. Mulla oli musta siilitukka, korva täynnä korviksia ja kuljin mustassa nahkatakissa.
Pystyin pimittämään asiaa hirmu pitkään, mutta sitten kun se tuli ilmi, se tuli Ilta-Sanomiin. Rita Tainola, joka tunsi mun äitin ja isän, oli nähnyt Ranskan Ellen numeron ja miettinyt, että ketä tämä muistuttaa – herranen aika, sehän on Saimi!
Uralta kertyi paljon hienoja kokemuksia. Kun ekan kerran pääsin Amerikan Elleen ja kuvia oli kymmenen sivua, kyllä sitä katseli, että oonko se minä.
Tein töitä 13 vuotta, se on tosi pitkä aika tällä alalla. Ne olivat hienoja, rikkaita aikoja.
Mallina osasin ottaa hommasta aika paljon irti, pääsin paljon matkustamaan, tulin kärsivälliseksi ja opin sietämään yksinäisyyttä.
Se on kova maailma. Siellä pitää pystyä luovimaan eteenpäin, että pysyy täysjärkisenä. Kun joka päivä kuulet, että sun ulkonäköä arvostellaan, pitää olla kovat hermot.
Mutta joka leikkiin ryhtyy, se leikin kestäkööt. Eiköhän se ole sama asia tän julkisuuden kanssa.
Kyllä mä jaan mielipiteitä, mutta sittenpä jaan. Musta on kiva, jos ihmisissä herää, että hitsi toi on ärsyttävä tyyppi. Jos oisin ihan tyhjänpäiväinen, en varmasti olisi tässä.
Suomen huippumalli haussa -ohjelmasta puhutaan, että mä oon suorasanainen. Mieluummin sanon niille tytöille tässä vaiheessa edes pikkuisen kovasti, koska sitten kun ne seisoo Milanon castingissa ja niille sanotaan suoraan päin naamaa, että susta ei oo mihinkään, ne miettii päässään, että voi kun tuossa istuisi Saimi. Mun sanat on ihan hiirenpiipitystä siihen verratuna, mitä ne puhuu maailmalla.
Ohjelman kanssa on ollut hirmuista menoa. Tämä kolmas kausi on mielenkiintoinen, koska tyttöjen taso on loistava. On kiva puskea heitä eteenpäin.
Parin viime kuukauden ajan ei oikein muuta ole ehtinyt. Mulla on kuitenkin kaksi hyvin pientä poikaa, 1- ja 3-vuotiaat Kaspar ja Hektor sekä mun mieheni, joten haluan antaa kaiken lopun ajan heille.
Lapset ovat olleet hienoin asia mun elämässäni – meillä on tosi ihana perhe.
Olen ollut elämässäni niin paljon semmoinen heittäytyjä. Kun tapasin mieheni, olin siitä viikon päästä muuttanut Pariisiin hänen perässään. Kun tuli malliehdotus, olin kahden viikon päästä junassa. Sama oli Jyväskylään lähdössä – mennään tunteen mukana.
Mun elämän käännekohdissa ois voinut miettiä ehkä pikkuisen enemmän, mutta onneksi en miettinyt.”
Juha Korhonen
toimittaja(at)jyy.fi