Ei hakutuloksia.

Luentojen tuska

Ensimmäisen opiskeluvuoteni syksy oli sitä kuuluisaa sekavaa aikaa, mutta heti keväällä aloin määrätietoisesti kartoittaa mahdollisia sivuaineita. Maistelin eri oppiaineiden peruskursseja innolla, jollaista en ollut tuntenut sitten lapsuuden joulujen.
Harmikseni huomasin, että alun makea innostus laantui happaman harmaaseen pettymykseen. Katkeruuteni kulminoitui tänä syksynä, kun erään ennakkoon mielenkiintoisen, mutta todellisuudessa äärimmäisen pitkäveteisen kurssin päätteeksi luennoitsija töksäytti, että ”teidän on turha täytellä niitä kurssipalautteita, sillä en aio muuttaa toimintatapojani”.

Häiritsevän usein luennot ovat olleet niin tylsiä, että kiinnostava aihe on hävinnyt hitaasti etenevän luennoitsijan monologin varjoon. Ajoittain mieleeni on tunkenut synkkä ajatus, että elämäniloani imenyt luennoitsija ajautui yliopistoon vain sen takia, että hänen resurssinsa eivät riittäneet muualle.
Toki kaltaiseni noviisin on usein vaikea analysoida luennoitsijoiden asiantuntijuutta – olenhan itse vain aloitteleva puheviestijä. Huolestuttavaa on se, että useiden eri oppiaineiden peruskurssien luennoitsijat eivät onnistu tuomaan aiheeseen mitään, mikä ei olisi luentomuistiinpanoista löydettävissä.
Perusrakenteissa on pahasti vikaa, jos samaan oppimistulokseen päästään neljän tunnin pänttäämisellä ja 30 tunnilla luentoja.

On sääli, että osa luennoitsijoista heikentää opiskelijoiden kiinnostusta aiheeseen ja ajoittain saa mielenkiinnon loppumaan kokonaan. Asiassa voidaan vedota pedagogisten opintojen puuttumiseen tai siihen, että yliopiston tehtävänä ei ole viihdyttää opiskelijoita.
En väitä, että luennoitsijoiden tulisi höystää luentojaan puujalkavitsitykityksellä uusien sivuaineopiskelijoiden ja kuivien naurujen toivossa. Yliopiston tulee kuitenkin kehittää toimintaansa kohti parempia oppimistuloksia. Vähimmäisvaatimuksena luennoitsijoille tulee olla innostus opiskeltavaa asiaa kohtaan.
Aito kiinnostus aiheeseen näkyy luennoitsijan toiminnassa ja saa myös opiskelijoiden mielenkiinnon kasvamaan. On opiskelijoiden halventamista lukea luennon asiat suoraan dioilta ja kuitata kaikki kurssin päätteeksi sanomalla, että en aio muuttaa toimintatapojani.

Puolessatoista vuodessa saamani kuva yliopiston luennoitsijoista on huono, enkä näe mitään, mikä muuttaa tilannetta paremmaksi. Kaikilla luennoitsijoilla ei ole tarvetta kehittää toimintaansa, eikä kukaan tunnu heiltä sitä vaativan. Toivottavasti luennoitsijoiden taso paranee opintojen syventyessä.
Onneksi löytyy niitä esamangelojia, jotka huumorillaan piristävät muuten niin kuivaa yliopiston luennoitsijakaartia myös peruskursseilla.

Aapo Kuortti

Kirjoittaja on puheviestinnän opiskelija.

  1. puheviest. appro täälläkin

    Olen opettanut muutaman kurssin yliopistossa (en tosin Jyväskylässä, mutta kanditutkintoni on sieltä). Olen hieman pettynyt suomalaiseen yliopisto-opetustapaan. Tein itse MAn ja väikkäriin tähtääviä jatko-opintokursseja USAssa, ja kun aloin opettaa Suomessa, hämmästelin useaakin asiaa:
    – kursseilla vaaditaan opintokrediitteihin nähden uskomattoman vähän kotitöitä. Heppoisella opintopäiväkirjalla lohkeaa 3 pistettä, kun jenkeissä vaaditaan samaan esim. 2 tenttiä (väli- ja lopputentit), kotiessee, joku muu harjoitustyö kotona tehtävänä ja pistokkaat harva se viikko tunnin alussa.
    – suomalaisopiskelijat eivät osaa enää tehdä muistiinpanoja, vaan vaativat powerpointit nettiin tai meilillä. Jos powerpointteja ei olisi, olisi jengi varmaan tosi hämmästynyttä ja naama norsunv-ralla. USAssa luennoitsija voi kirjoittaa muutaman sanan taululle, mutta luennoi innovatiivisesti.
    – kursseilla ei ole 80%n läsnäolopakkoa kuten USAssa, eli powerpointit netistä ottamalla voi läppäistä kurssit.
    – osa kirjoittaa aivan järkyttävän kamalaa suomea siihen op.päiväkirjaansa, eikä esseen/tutkielmapaperin rakenteesta ole hajuakaan. Enemmän kirjoittamista yliopistoon! Toki joukossa on loistavia kirjoittajiakin, joiden pohdiskelevia opintopäiväkirjoja on ilo lukea, mutta he ovat sitä yliopistosta riippumatta, eivät yliopiston ansiosta.

    Ylipäätään suomalaisyliopistot tuottavat nykyisellään putkessa maistereita, mutta siihen, mitä he oppivat tai viitsivät opiskella, ei kukaan kiinnitä huomiota.

    Ilmoita asiattomasta kommentista

  2. no ei se kuule

    <<<<Vähimmäisvaatimuksena luennoitsijoille tulee olla innostus opiskeltavaa asiaa kohtaan.

    Opetus on monelle tutkijalle pakko. Mielenkiinto on siis ko. asian tutkimisessa, ei haluttomille saliin puoliväkisin vääntäytyneille kännykkää näprääville "älyköille" luennoimisessa.

    Aika hirveää sinänsä, että olet ollut kuitenkin kuuntelemassa PUHEVIESTINNÄN tieteenalan luentoja.

    Ilmoita asiattomasta kommentista

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.