Ensimmäisen opiskeluvuoteni syksy oli sitä kuuluisaa sekavaa aikaa, mutta heti keväällä aloin määrätietoisesti kartoittaa mahdollisia sivuaineita. Maistelin eri oppiaineiden peruskursseja innolla, jollaista en ollut tuntenut sitten lapsuuden joulujen.
Harmikseni huomasin, että alun makea innostus laantui happaman harmaaseen pettymykseen. Katkeruuteni kulminoitui tänä syksynä, kun erään ennakkoon mielenkiintoisen, mutta todellisuudessa äärimmäisen pitkäveteisen kurssin päätteeksi luennoitsija töksäytti, että ”teidän on turha täytellä niitä kurssipalautteita, sillä en aio muuttaa toimintatapojani”.

Häiritsevän usein luennot ovat olleet niin tylsiä, että kiinnostava aihe on hävinnyt hitaasti etenevän luennoitsijan monologin varjoon. Ajoittain mieleeni on tunkenut synkkä ajatus, että elämäniloani imenyt luennoitsija ajautui yliopistoon vain sen takia, että hänen resurssinsa eivät riittäneet muualle.
Toki kaltaiseni noviisin on usein vaikea analysoida luennoitsijoiden asiantuntijuutta – olenhan itse vain aloitteleva puheviestijä. Huolestuttavaa on se, että useiden eri oppiaineiden peruskurssien luennoitsijat eivät onnistu tuomaan aiheeseen mitään, mikä ei olisi luentomuistiinpanoista löydettävissä.
Perusrakenteissa on pahasti vikaa, jos samaan oppimistulokseen päästään neljän tunnin pänttäämisellä ja 30 tunnilla luentoja.

On sääli, että osa luennoitsijoista heikentää opiskelijoiden kiinnostusta aiheeseen ja ajoittain saa mielenkiinnon loppumaan kokonaan. Asiassa voidaan vedota pedagogisten opintojen puuttumiseen tai siihen, että yliopiston tehtävänä ei ole viihdyttää opiskelijoita.
En väitä, että luennoitsijoiden tulisi höystää luentojaan puujalkavitsitykityksellä uusien sivuaineopiskelijoiden ja kuivien naurujen toivossa. Yliopiston tulee kuitenkin kehittää toimintaansa kohti parempia oppimistuloksia. Vähimmäisvaatimuksena luennoitsijoille tulee olla innostus opiskeltavaa asiaa kohtaan.
Aito kiinnostus aiheeseen näkyy luennoitsijan toiminnassa ja saa myös opiskelijoiden mielenkiinnon kasvamaan. On opiskelijoiden halventamista lukea luennon asiat suoraan dioilta ja kuitata kaikki kurssin päätteeksi sanomalla, että en aio muuttaa toimintatapojani.

Puolessatoista vuodessa saamani kuva yliopiston luennoitsijoista on huono, enkä näe mitään, mikä muuttaa tilannetta paremmaksi. Kaikilla luennoitsijoilla ei ole tarvetta kehittää toimintaansa, eikä kukaan tunnu heiltä sitä vaativan. Toivottavasti luennoitsijoiden taso paranee opintojen syventyessä.
Onneksi löytyy niitä esamangelojia, jotka huumorillaan piristävät muuten niin kuivaa yliopiston luennoitsijakaartia myös peruskursseilla.

Aapo Kuortti

Kirjoittaja on puheviestinnän opiskelija.