Ei hakutuloksia.

Sivari lähtee sotaan

Tietokonepelit eivät ole enää nörttien yksinoikeus. Miljoonat ihmiset rakentelevat vaihtoehtoista elämää verkkopeleissä, joissa voit olla vaikka presidentti.

Yhteiskuntasimulaatio eRepublikiin syntyy joulukuun alussa kaksi uutta pelaajaa, pasifisti toimittaja sekä sotahullu sivari Jylkkäristä.
Ensimmäinen työpaikkani 2 500 asukkaan eSuomessa on pieni puualan yritys. Sivari etsii töitä aseteollisuudesta. Uusia pelaajia varoitellaan, ettei kovapalkkaisiin firmoihin kannata mennä, sillä ne ovat venäläisten perustamia ”kuolinpesiä”, jotka imevät hahmolta voimat.
Heti ensimmäisenä pelipäivänä käy ilmi, että pari vuotta kartalla ollut eSuomi puolustautuu Oulussa itänaapurin hyökkäykseltä. Aiemmin maa on ollut myös Norjan ja Latvian hampaissa.

Pelimarkkinat ovat kehittyneet jo elokuvateollisuuden veroiseksi bisnekseksi. Erityisesti sosiaalisten verkkopelien ja -pelaajien määrä on noussut jyrkästi.
Vielä 1990-luvulla tietokone- ja konsolipelejä pidettiin lasten leikkinä tai nuorten miesten epäsosiaalisena nörtteilynä, mutta enää pelaajia ei voi niputtaa yhdeksi massaksi. Pelaamisesta on tullut entistä hyväksyttävämpää ja samalla sosiaalista ajanvietettä. Singstar sekä rokkipelit kuuluvat bileiltoihin ja urheilu Nintendo Wiillä on kaikenikäisten hupia.
”Aivan kuten ei voi sanoa, että internet on jokin yksiselitteinen asia, eivät pelitkään ole homogeenisia. On pienen piirin pelejä, maksullisia ja maksuttomia, eri kohderyhmille ja niin edelleen”, yliassistenttina viestintätieteiden laitoksella toimiva Marko Siitonen toteaa. Hän on tehnyt väitöskirjan verkkopeleihin liittyvien yhteisöiden ja ryhmien viestinnästä.

Palataanpa eRepublikiin. Selainpelin päivittäiset rutiinit ovat simppeleitä ja hoituvat muutamalla hiiren klikkauksella: hahmo pysyy elossa ruokaa syömällä, purtavaa ostetaan rahalla ja valuuttaa saa töitä tekemällä. Muutaman päivän jälkeen minua ja sivaria jo kyllästyttää.
Pelin todellinen ydin on kuitenkin yhteisöllisyys. Toimiva yhteiskunta vaatii viestintää, joten peliä puidaan keskustelupalstoilla ja ircissä.
”Ulkopuolinen voi ihmetellä, miten joku voi käyttää niin paljon aikaa verkkopeliin. Sosiaalisuudella on kuitenkin suuri merkitys. Aika, jota verkkopeleihin käytetään, kuluu usein suurelta osin peliin liittyvissä yhteisöissä”, Siitonen toteaa.
eRepublikissa voi edetä neljällä uralla: yritysmaailmassa, sotilaana, poliitikkona tai toimittajana. Toimelias voi yltää vaikka maansa presidentiksi, joka valitaan kerran kuussa.
Uusien pelaajien ohjeissa kehotetaan sotimaan. Jos ei kotimaassa ole kahakkaa, voi taistella liittolaisten riveissä ulkomailla.
Päätän olla sotimatta, koska se on hölmösti toteutettu. Pelin sodassa ei ole riskiä kuolla ja haavatkin paranevat sairaalassa, toisaalta ilman taistelua ei sairaalaan edes pääse.
Siviilipalvelusmies ei mieti realismia vaan lähtee eMaailman sotatantereille.
Taisteluista ropisee kokemusta, joten rauhaa rakastava toimittaja jää nopeasti sivarisoturin jalkoihin. Miksi yhteiskunnan toimintarakennetta matkiva verkkopeli kannustaa sotimiseen?
Nykyinen eSuomen presidentti Stogis on samaa mieltä sotimisen epärealistisuudesta, mutta ymmärtää sodan painoarvon pelissä.
”Kai pelin suunnittelijoiden mielestä tähän jotain toimintaakin pitää saada. Sodan tärkeys on politiikan osana. Rajoja muutetaan eMaailmassa, kun niitä ei voida muuttaa oikeassa elämässä”, irc-kanavalta #erepublik.fi tavoittamani presidentti kertoo.

Sotimisen sijaan lähden politiikkaan. Reilun viikon pelattuani voin liittyä puolueeseen. Valitsen Suomen Jalkapallopuolueen (SJP), koska löysin linkin peliin jalkapalloaiheiselta foorumilta.
Uuden puolueen vahva asema herättää paljon kuhinaa pienessä eSuomessa. Moni tuntuu pelkäävän, etteivät ryminällä peliin marssivat jalkapallofanit ymmärrä pelimekaniikkaa ja vaivalla rakennettu eSuomi sössitään itänaapurin haltuun.
Totista asennetta on vaikea ymmärtää, onhan kyse vain pelistä.
”Ihmiset ottavat hirveän tosissaan muitakin asioita, joita ei tarvitsisi – kuten urheilun”, Siitonen toteaa.
Kun ihmiset käyttävät pelaamiseen tai hahmon kehittämiseen paljon aikaa, peli alkaa tuntua arvokkaalta.
”Jos harrastat hevostenhoitoa, ja joku sanoo, että se on tyhmää, se tuntuu harrastajasta hyökkäykseltä häntä itseään vastaan.”

Mielenkiintoni peliä kohtaan hiipuu jatkuvasti, mutta vielä joululoman jälkeenkin naksuttelen tunnollisena kansalaisena hahmoni päivittäin töihin ja ostan sille ruokaa. Reilussa kuukaudessa kokemusta ja kultaa on karttunut, mutta en jaksa olla aktiivinen. Kun sotiminen tai politiikka ei erityisesti kiinnosta, vaihtoehdot ovat vähissä. Sivarikin tylsistyy, sillä sotia ei ole käynnissä.
Ehkä roolini on sama kuin oikeassa elämässä – ei sotapäällikkö tai merkittävä poliitikko, vaan työtä tekevä peruskansalainen.
Siitosen mukaan käyttäytymiseni on normaalia. Vaikka pelit antavat mahdollisuuden tehdä mitä vain, paljastaa pelaaja usein oman luonteensa.
”Jatkuva teeskentely on yllättävän rankkaa. On niin paljon helpompi olla oma itsensä. Toisaalta yksi pelien tarkoitus on kuitenkin vapauttaa kokeilemaan, luomaan ja leikkimään. Voi vaikka kokeilla, minkälaista on olla yksinvaltias tyranni. Esimerkiksi miehelle saattaa olla silmiä avaavaa pelata naishahmolla fantasiaroolipeliä”, Siitonen kertoo.
Tästä pelistä pitääkseen täytyy olla kiinnostunut yhteiskunnan valtarakenteista. Yhdeksän kuukauden pelaamisen jälkeen presidentiksi noussut Stogis vahvistaa ajatuksen.
”Minulle pelin kiinnostavuus löytyi heti politiikasta ja pelin puoluepolitiikasta. Se taas liittyy kiinnostuksenkohteisiin oikeassa elämässä. Kaikkein kiinnostavinta ePolitiikassa on se, että se noudattaa harvinaisen paljon oikeaa politiikan teoriaa”, Stogis kertoo ja paljastaa opiskelevansa valtio-oppia ja yhteiskuntatieteitä.
Presidenttinä Stogis saattaa kuluttaa eRepublikiin parisen tuntia päivässä, mutta syksyllä parikin minuuttia riitti.
Moni verkkopeli vaatii paljon enemmän.
”Olen haastatellut pelaajia ja törmännyt ihmisiin, jotka pelaavat liikaa. He tietävät sen itsekin. Suurimmalle osalle pelit antavat kuitenkin sisältöä elämään. Ne ovat keino rentoutua, kokeilla asiota, pitää hauskaa ja tavata ihmisiä”, yli kymmenen vuotta samaa strategiapeliä verkossa pelannut Siitonen toteaa.

Ajan lisäksi peleihin uhrataan euroja. Vaikka eRepublik on monien muiden sosiaalisten verkkopelien tavoin ilmainen, voi siihen hankkia luottokortilla etuja. Siitonen arvioi, että tällaisten mikromaksuihin perustuvien pelien pelaajista vain viidestä kymmeneen prosenttiin käyttää peleihin rahaa, mutta senteistä kertyy helposti miljoonia. Esimerkiksi eRepublicilla on verkossa neljännesmiljoona pelaajaa ympäri maailmaa ja se työllistää noin 40 henkilöä.
Verkon suosituimpiin massiivisiin linjaroolipeleihin verrattuna se on vielä pieni: Esimerkiksi Second Lifella sekä World of Warcraftilla on noin 13 miljoonaa ja Facebookin suosituimpiin pelisovelluksiin kuuluvalla FarmVillella jopa 60 miljoonaa pelaajaa. Farmipeliä pyörittävä Zynga myy virtuaalisia traktoreita, siemeniä ynnä muuta tavaraa yli miljoonalla dollarilla päivässä.
Suomessakin osataan: Sulake-yhtiön perustama nuorille suunnattu Habbo Hotel -virtuaalimaailman vuosittainen liikevaihto on jopa 50 miljoonaa euroa. Se arvioitiin vuonna 2008 lähes miljardin arvoiseksi.
Peliala on valtava, joten siihen satsataan myös Jyväskylän yliopistolla. Agora Game Laboratory on elektronisten pelien suunnitteluun, kehittämiseen ja tutkimukseen sekä pelikoulutukseen keskittyvä yksikkö.

Mutta mitä jäi toimitukselle käteen eRepublikista?
”Perusidealtaan peli vaikutti mielenkiintoiselta, mutta se perustuu liikaa sosiaaliseen kanssakäymiseen alter egolla. Jos oikeassa elämässä on tarpeeksi sosiaalisia suhteita, niiden ylläpitämiseen menee jo tarpeeksi aikaa”, siviilipalvelusmies Natanael Sinisalo kommentoi.
Kuukausi on ehkä liian lyhyt aika päästä kunnolla peliin sisälle, mutta tämä ei vain vaikuta meidän jutulta. Sivari jatkakoon Counter Strike: Sourcen ja toimittaja FIFA 2010:n parissa. Niitäkään ei tarvitse pelata yksin.

Juha Korhonen
toimittaja(at)jyy.fi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *