Ei hakutuloksia.

Olet tässä

Emme voi eksyä, emmekä koskaan ole keskellä ei-mitään, väitti eräs tapaamani englantilainen paikkojen merkityksiin erikoistunut tutkija. Olemme aina jossakin. Jos emme tiedä, missä, voimme kysyä joltakulta toiselta. Eksymisen mahdottomuus kuulostaa ensin helpottavalta, mutta onko se pelkästään sitä? Jos emme voi eksyä, voimmeko koskaan löytää tai kokea mitään todella uutta?
Matka tuntemattomaan elää vahvana aihepiirinä esimerkiksi fantasiakirjallisuudessa ja elokuvissa. Niissä matkanteko koskemattomiin erämaihin tai vieraisiin galaxeihin on samalla oikopolku sisimpäämme. Tarinoiden idealisoiduissa maailmoissa ihmisen kadotettu luontosuhde ja moraalisempi perusolemus pääsee esiin vasta, kun ympäröivän yhteiskunnan häiriötekijät poistetaan tai ulkoinen uhka saa aikaan herooisen muutoksen.

Kirjassaan Into the Wild Jon Krakauer kuvaa nuoren amerikkalaisen Chris McCandlessin pakomatkaa turruttavasta modernista kasvuympäristöstä Alaskan villiin erämaahan. McCandlessin matka päättyi 112 elossaselviytymispäivän jälkeen kuolemaan, traagisesti vain kolmen tunnin patikoinnin päähän lähimmästä tiestä.
Murheellisen tarinasta tekee se, että McCandless olisi todennäköisesti selviytynyt, mikäli hän olisi ottanut mukaansa maastokartan. Krakauerin mukaan McCandless ei tehnyt niin, koska nuorukainen etsi Alaskasta aitoa seikkailua ja puhdasta vapautta esikuviensa Henry Thoreaun ja Jack Londonin tapaan. Tämä oli mahdollista ainoastaan hylkäämällä kartat ja lähtemällä matkaan ilman niiden suojaa, luomalla oma tuntematon, joskin keinotekoinen terra incognita.
Maailmankarttaa, josta ei löydy utopiaa, on turha edes vilkaista, totesi aikoinaan Oscar Wilde. Koska tätä nykyä joku voi aina osoittaa karttaa ja todeta ”olet tässä”, tuleviin gps-navigaattoreihin lisättäköön toiminto, joka tekee mahdolliseksi myös matkan tuntemattomaan. Vaikka McCandllesin kuolemaa voi pitää surullisena esimerkkinä turhaan hukatusta elämästä, ennen kuolemaansa hän ehti tavoittaa jotakin, mikä kenties riitti matkan tarkoitukseksi.
”Minulla on ollut onnellinen elämä”, kirjoitti McCandless, jonka viimeisiksi sanoiksi jäivät ”kauniita mustikoita”.

Tatu Hirvonen

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.