Keinot puuttua myymälävarkauksiin rajoittuivat, kun sakkojen muuntorangaistus vankeustuomioksi poistui laista vuosi sitten. Kauppiaiden mukaan
muutos on lisännyt piittaamattomuutta. Nyt lakiin haetaan taas muutosta.

Kortepohjan ylioppilaskylän läheisessä K-market Länsiväylässä myymälävarkaudet eivät ole määrällisesti lisääntyneet, mutta rötöstelystä on tullut ammattimaisempaa.
”Varastelu on systemaattista. Viedään arvokkaampaa tavaraa, suurempia määriä ja sisään tullaan isolla porukalla. On hämäystaktiikoita ja muuta”, Länsiväylän myymäläpäällikkö Lauri Ojanperä toteaa.
Länsiväylän myymälässä kiinnitetään paljon huomiota myymälävarkauksiin. Jokainen näpistyskin ilmoitetaan poliisille. Koska varkaat haalivat mukaansa yhä tyyriimpiä tavaroita, näkyy ongelma myös asiakkaiden lompakossa. Heistä suurin osa on opiskelijoita.
”Mitä suurempi hävikki, sitä enemmän kauppa tarvitsee katetta. Maksumiehinä ovat muut asiakkaat”, Ojanperä muistuttaa.
Kortepohjan Salen myymäläpäällikkö Mikko Lehtinen toteaa, että muutama henkilö pystyy tekemään paljon pahaa.
”Lasten näpistykset karkkihyllyillä ovat vähentyneet, mutta kerralla vietävien tavaroiden summa on kasvanut”, Lehtinen kertoo.
”Poliisi ei tule aina edes hakemaan kiinnijääneitä. Muuntorangaistuksen poistaminen oli älytön sääntö. Siksi poliisiakaan ei varmaan kiinnosta, kun sakoilla ei ole vaikutusta. Tietenkään sakkovangeilla ei ole järkeä täyttää vankiloita, mutta jonkinlainen sanktio pitäisi löytyä”, Lehtinen toteaa.
Jos sakon saanut todetaan varattomaksi, ei sakoilla ole käytännössä merkitystä. Siksi samat kasvot vievät kaupoista tavaraa yhä uudelleen.
Ojanperä pitää Kortepohjan seutua varsin siistinä ja erityisesti opiskelijoita hyvinä asiakkaina. Sama viesti kerrotaan pienemmistä liikkeistä.

Suuremmat murheet ovatkin kaupungin keskustassa.
Yliopiston nurkilla sijaitsevassa K-market Ruokavinkissä tilanne on myymälävarkauksien suhteen pulmallinen.
”Pahimpia ei kiinnosta, jääkö kiinni vai ei. Yleinen piittaamattomuus ja röyhkeämpi varastelu on lisääntynyt: otetaan kaljat ja kävellään ulos”, myymäläpäällikkö Mika Sarestie toteaa.
Piittaamattomien varkaiden kasvot tallentuvat yleensä kameralle ja heistä tehdään ilmoitus poliisille. Kiinnijääneet ovatkin usein entuudestaan tuttuja henkilöitä, joita sakkorangaistus ei pelota.
Vaikka Ruokavinkki sijaitsee ihan yliopiston naapurissa, eivät varastelijat ole Seminaarinmäen väkeä.
”Suurin osa kiinnijääneistä myymälävarkaista on noin 18–25-vuotiaita, mutta minun kokemukseni mukaan kyseessä ei ole yliopisto- tai muuta opiskelijaporukkaa. Haastattelen kiinnijääneitä ja kyllä heillä taitaa olla opiskelut opiskeltu”, Sarestie toteaa.
Myymälävarkaudet ovat valtakunnallisesti kasvussa, mutta Jyväskylässä niiden määrä on pysytellyt ennallaan ja jopa hieman vähentynyt. Varkauksista tehdään päivittäin puolenkymmentä ilmoitusta. Viime vuonna myymälävarkauksista jaettiin yhteensä 1 637 sakkoa, tänä vuonna niitä oli kirjoitettu elokuun loppuun mennessä 1 129.
”Myymälävarkaustilastoissa on kuitenkin paljon piilorikollisuutta. Hankala arvioida, kuinka paljon tapauksia tulee poliisin tietoon”, Jyväskylän poliisin ylikonstaapeli Hannu Suokas kertoo.
Vuosi sitten lokakuussa tehty lakimuutos pyrki poistamaan sakkovankien määrää ja helpottamaan osaltaan ruuhkautuvien vankiloiden oloja. Sakkovankien määrä putosikin puoleen.

Opiskelijoille tutuissa ruokakaupoissa rötöstellään entistä härskimmin. Opiskelijoiden sijaan myymälävarkauksista vastaa kuitenkin melko pieni joukko taparikollisia, erityisesti päihteiden käyttäjiä. Kuva on lavastettu.
Opiskelijoille tutuissa ruokakaupoissa rötöstellään entistä härskimmin. Myymälävarkauksista vastaa melko pieni joukko taparikollisia, erityisesti päihteiden käyttäjiä. Kuva on lavastettu.

Sanomalehti Keskisuomalaisen mukaan oikeusministeriön työryhmä valmistelee muutosta, joka veisi toistuvasti sakkoja maksamatta jättävät rikoksentekijät vankilaan.

Juha Korhonen
toimittaja(at)jyy.fi