Ei hakutuloksia.

Enemmän vähemmällä?

”Opiskelija kaipaa open juttusille”, kertoi Jylkkäri viime numerossa. Aihe on erittäin ajankohtainen. Opintoihin kaivataan pedagogisen tuen ja yliopistoyhteisöön tutustuttamisen lisäksi opintopsykologeja, mielenterveysresursseja, hopsausta, kontaktiopetusta ja palautetta,opiskelijoiden peer-to-peer -toimintaa. Ylioppilaskunnassa näitä huseeraavat lähinnä sosiaali- ja korkeakoulupoliittiset sektorit.

Ongelmakohtia kartoittaessa ja resursseja vaatiessa törmää turhauttaviin paradokseihin. Otetaanpa esiin eräs yhteiskuntatieteilijän ja sopo-vastaavan päätä vaivaava kaksinaisliike tältä keväältä.
Käynnissä on kaksi toisiinsa liittyvää hanketta. Ensimmäinen on opetusministeriöstä ja julkisesta keskustelusta nousevat vaateet vauhdittaa opintoja. Opintotukea muotoillaankin nyt tämän tavoitteen mukaiseksi. Vaatimusten tiukentuminen asettaa valtavia paineita opiskelijoille ja yliopiston tukipalveluille.
Toinen on Suomen ylioppilaskuntien liiton Kyky-hanke, jota tänä vuonna jalkautetaan yliopistoihin. Ideana on jakaa hyviä opiskelukykyä edistäviä käytänteitä. Periaatteessa käytäntöjä on aina fyysisestä ympäristöstä ja tukipalveluista henkilökohtaisiin opiskelumetodeihin. Opiskelukyky myös ”edeltää työkykyä”, joten jaksamiseen tulisi panostaa jo opiskeluvaiheessa.
Onko kahdesta hankkeesta sitten luettavissa jotakin ristiriitaista?
Ehkäpä, kun tietää miten hankalaa opiskelukykyä lisäävistä resursseista kiinni pitäminen on, saati niiden lisääminen.

Vuonna 2006 valtion tuottavuusohjelmassa edellytettiin yliopistoilta 1 000 henkilötyövuoden vähentämistä vuoteen 2011 mennessä. Vaikka tähän ei onneksi ole päästy, opiskelijat tuntevat nahoissaan henkilökunnan vähyydestä johtuvat ongelmat muun muassa ohjauksen ja opetuksen puutteina.  Myös eri tilojen menettämistä ja ”uudelleenjärjestelyä” koskevat uhat iskevät opiskelukykyä ylläpitäviin rakenteisiin. Eikä opintopsykologiakaan kuulu vuosienkaan vaatimusten jälkeen.
Mistä Kyky-käytänteitä sitten pitäisi repiä? Kummelin Luomisen tuskaa lainatakseni: ”kuka ottaa vastuun?!” Niukkoja resursseja ei tulisi käyttää tekosyynä sille, että opiskelijoiden hyvinvointi sälytetään vain heidän omalle vastuulleen. Opiskelijat kun vaativat vain välttämättömiä resursseja kyetäkseen siihen, mitä opetusministeriö ja yliopisto heiltä vaativat.

Anna-Mari Kaján

Kirjoittaja on JYYn hallituksen jäsen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *