Ei hakutuloksia.

Ylioppilaskunnan päivystävä äiti

Karoliina Vainikainen ei vie töitä kotiin. ”Minulla on periaate, että työasioita voi miettiä vielä kotiin kävellessä, muttei enää kotioven takana. Hyvin on toiminut.”
Karoliina Vainikainen ei vie töitä kotiin. ”Minulla on periaate, että työasioita voi miettiä vielä kotiin kävellessä, muttei enää kotioven takana. Hyvin on toiminut.”

Uusi soposihteeri toivoo opiskelijoille aikaa
keskittyä oleelliseen.

Jos neulat ja veri eivät kammottaisi, Karoliina Vainikaisesta olisi tullut sairaanhoitaja tai lääkäri.
”Auttamistyö ja asiakaspalvelu ovat kiinnostaneet aina”, 23-vuotias sosiaalityön opiskelija kertoo.
Aluksi kasvatustieteitä opiskellut Vainikainen aloitti syyskuun alussa työnsä Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunnan sosiaalisihteerinä. Hän on myös toinen ylioppilaskunnan häirintäyhdyshenkilöistä.
Kuopiosta kotoisin oleva Vainikainen on työskennellyt sosiaalipuolella muun muassa Työpalvelukeskuksessa.
”Koen aikuistyön tosi merkitykselliseksi, vaikka myöhemmin myös lastensuojelutyö voisi kiinnostaa”, Vainikainen sanoo.
Ylioppilaskunnassa Vainikainen on ollut järjestämässä muun muassa Amazing Race -tapahtumaa. Sosiaalipoliittisen valiokunnan vanhana aktiivina hän haluaisi uudessa työssään ainakin lisätä tietoisuutta siitä, kuinka tärkeitä asioita lautakunnassa mietitään.
”Sopo liittyy ihan kaikkeen asumisesta lähtien”, Vainikainen muistuttaa.

Eniten nykyisten opiskelijoiden elämässä Vainikaista huolettavat kovat vaatimukset. Rajatut opiskeluajat kannustavat opiskelemaan tehokkaasti, mutta samaan aikaan pitäisi hankkia kokemusta myös työelämästä. Opiskeluun pitäisi saada keskittyä paremmin.
”Ja pitäisi muistaa, ettei aina tarvitse olla niin tehokas”, Vainikainen sanoo.
Toisaalta moni asia on mennyt myös eteenpäin: yliopiston esteettömyys eli esimerkiksi se, miten luentosalit ovat liikuntaesteisten saavutettavissa tai miten näkövammaisten opiskelua on helpotettu, on Vainikaisen mukaan parantunut.
”Opiskelijan toimeentulokin on mennyt parempaan suuntaan, vaikkei se vielä ole sitä, mitä sen pitäisi olla”, hän pohtii.
Ennen kaikkea Vainikainen toivoo, että opiskelijat kääntyisivät soposihteerin puoleen reippaasti, oli huoli mikä tahansa.
”Haluaisin olla helposti lähestyttävä. Minulla on sosiaalityöntekijän luonne, ja soposihteeri on vähän niin kuin ylioppilaskunnan isä ja äiti.”
Marja Honkonen
paatoimittaja(at)jyy.fi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.