Ei hakutuloksia.

Kirjailijan kivinen tie

Pauliina Vanhatalo.
Pauliina Vanhatalo.

”Olin Jyväskylässä kaiken kaikkiaan vuodet 1999–2006. Ne olivat tosi hyviä vuosia. Lähdin sinne kirjoittajaopintojen perässä – niitähän ei siihen aikaan ollut kauheasti muualla. Pääaineen valinta oli vaikea asia, taisin tehdä sen pääsykoepäivän perusteella. Vaihdoin sitä sitten kahteen otteeseen.
Jyväskylästä jäi muutamia tosi hyviä ystäviä ja opinnot olivat antoisia. Toki se, että tapasin tulevan mieheni Vakiopaineessa, määrittää elämää paljonkin. Ja meidän tyttären syntymäkaupunki on Jyväskylä. Jyväsjärven rannalla asuttiin korkeassa kerrostalossa, sieltä oli hyvät näkymät.
Eri asuinpaikoissa oman kodin lisäksi minulle ovat tärkeitä kirjastot, joissa on tullut vietettyä paljon aikaa. Niissä on tuttu tunne, jotenkin mie tunnen oloni mukavaksi niissä.

Varmaan 14-vuotiaana kirjoitin ensimmäisen käsikirjoituksen. Olin 25, kun esikoisteos julkaistiin – se oli viides käsikirjoitus, josta tuli sitten esikoiskirja. Varmaan pienen taulun voisi päällystää niillä kustantajien hylkäyskirjeillä, jos ei nyt ihan seinää.
Vähitellen monistettujen kirjeiden jälkeen alkoi saada henkilökohtaista kommenttia, jolloin työ tuntui menevän eteenpäin. Sellainen sitkeyden ja kärsivällisyyden koulu se monesti on.
Tietysti on kirjailijoita, jotka saavat teoksensa läpi kerralla, mutta myöhempien teosten kohdalla voi olla vaikeampaa. Tuntuu, ettei se ole helppo tie kenellekään.

Opetin kirjoittamista jo pari kolme vuotta ennen kuin minusta tuli kirjailija. Tykkään kovasti opettaa, koska siinä saa keskustella kirjoittamisesta, joka on minulle sydämen asia. Ja se on aina hauskaa, jos näkee joidenkin opiskelijoiden esikoisteoksia jossain Hesarin listoilla.
Kirjoittajat pähkäilevät monesti työnsä kanssa yksin, joten ryhmässä tulee jakamisen iloa. Ja lähtiessään opiskelemaan kirjoittamista kirjailija ottaa askeleen kohti ajatusta, että on olemassa erilaisia lukijoita. Se on hyvää harjaantumista.

Esikoiskirjani oli kustannusprosessina tosi työläs. Siinä käytiin monta kierrosta kustantajan kanssa, ja se muuttuikin aika paljon. Toinen kirja oli helpompi ja kolmannessa oli kaikkein kevein kustannusprosessi.
Kirjoitusprosessit ovat olleet toki erilaisia, kolmas oli helpoin tehdä. Mulla oli vuoden apuraha Oulun läänin taidetoimikunnalta ja tosi hyvä rauha keskittyä työhön.
Ehkä tämä kolmas kirja on sikäli henkilökohtaisin, että siinä on paljon omaa ja itsekoettua – toki eri lähtöasetelmissa ja eri henkilöiden kautta.

Mulle oli suuri helpotus esikoiskirjan ilmestyttyä, että sai luvan käyttää kirjailija-nimitystä. Se oli vahvistus identiteetille, jota olin toivonut jo pitkään. Ne ovat tietysti aina kauhean hienoja hetkiä, kun saa omat kirjat käsiin. Mutta valtaosahan siitä työstä on kauheen yksinäistä. Mullakin on työhuone meidän kerrostalon kellarikerroksen varastossa, että siinä on tavallaan glamour kaukana.”

Anna Vepsä

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *