09-nteloonjaamisopasAnni Lintula ja Meri Valkama:
Nuoren toimittajan eloonjäämisopas
Ajatus Kirjat

Vaikka toimittajat ovat arvostettujen ammattien listan hännillä, erityisesti alan nuoria tekijöitä vaivaa toisinaan korostunut erityisyyden oletus. Toimittajuus on kuin salatiedettä, johon voi vihkiytyä vain toimittajakavereiden ja työkokemuksen myötä – siitä huolimatta, että toimittajakavereita ja työkokemusta saa helposti vain, jos niitä jo on.
Juuri siksi Anni Lintulan ja Meri Valkaman kiihkoilematon Nuoren toimittajan eloonjäämisopas on raikas tuttavuus: ”paljastuskirjan” viesti on, että toimittaminen on työtä siinä, missä muukin.
Opas tarjoaa rautalankamallin, joka on aidosti aloittelijan avuksi. Tarvettakin on, sillä media-alalle haluaa moni: Jyväskylän yliopistossa yhtä journalistiikan opiskelupaikkaa kohden oli tänä syksynä 45 hakijaa.
Osin Lintula ja Valkama sortuvat lukijansa aliarviointiin: loputtomat aakkoslistat ja vitsikkäät testit olisi voinut kirjoittaa konstailematta auki. Silti myös jo vähän aikaa toimittajan töitä tehnyt viihtyi kirjan seurassa: jos nyt ei uusien neuvojen, niin vertaistuen vuoksi. Vastaavia oppaita soisi muidenkin alojen aloittelijoille.

Marja Honkonen

”Rautalankamalli media-alalle.”