Rakkaus

Elokuvantekijä Hannaleena Hauru toivoo, että rahoittajat uskaltaisivat ottaa enemmän riskejä

Hannaleena Hauru kyseenalaistaa teoksissaan perinteisiä romanttisen rakkauden malleja. Hän toivoo valkokankaille enemmän monimuotoisuutta.

Uutiset

30.11.2020

Rakkaus syttyy yliopistolla

Moni opiskelija on löytänyt kumppaninsa Jyväskylän yliopistosta. Yliopiston on sanottu ohjaavan nuoria pareiksi kuin aatelisten tanssiaiset. Kolme eri vuosikymmeninä toisensa tavannutta paria kertoo tarinansa.

Kampuksella

4.12.2017

Siirry takaisin sivun alkuun