Mis ees on Inkoo? Yleensä vastaan, että ku ajaa Helsingistä rannikkoo pitkin Hankoon päin, niin siinä noin puolessa välissä tulee vastaan Inkoo. 

Kaikissa liikennemerkeissä lukee kuitenkin Inkoon yläpuolella Ingå ja myös kadunnimet on ensisijasesti på svenska, ollaanhan sentään rannikolla. Enemmistö inkoolaisista on svenskatalande ja myös suomenkieliset opettelee puhumaan ruotsia päiväkodista asti. 

INKOOSSA EI OO Prismaa, Cittaria, yläastetta, lukiota tai pikaruokaravintoloita. Se on oikeestaan Suomen väestömäärältään isoin paikkakunta ilman yläastetta. Kaikki inkoolaiset käy yläasteensa Lohjalla, Virkkalassa. Ei mennä nyt liian syvälle siihen Virkkalaan, kun Inkoota käsitellään, mutta on se aika hurja paikka käydä yläaste.  

Mopon suurin osa hommaa 15-vuotiaana, koska ilman sellasta ei pääse keskellä peltoo asuvan kaverin luo. On Inkoo pinta-alaltaan sentään kolme kertaa Vantaan kokonen.  

Kuuluisia inkoolaisia ei oo melkein ollenkaan. Mitä nyt Marcus Grönholm, jonka omistama ostari löytyy Inkoon satamasta ja Kisu Jernström, jonka Juustossa löytyy -kipaleen saattaa tunnistaa Valion juustomainoksista. 

PERUNA ON inkoolaisille pyhä. Niin pyhä, että kun Inkoossa on Potatis­dagen, niin koko kylä kerääntyy torille syömään perunavelliä. Kaikki tämä siksi, että 1720–1730-luvulla joku saksalainen peltiseppä päätti kasvattaa Suomen ekat perunat Inkoon Fagervikissä. 

Mitään varsinaista baaria Inkoossa ei oo, paitsi satamassa on semmonen jättekiva terde aina kesäisin, jonne kaikki vierasvenesatamaan purjehtineet suomenruotsalaiset pääsee nauttimaan kivoja pikkudrinksuja. 

VÄLILLÄ KUULEE monen identifioituvan sen paikkakunnan asukkaaksi, missä oma “kotikoti” sijaitsee. Jostain kumman syystä en ole koskaan kuullut yhdenkään inkoolaisen kaipaavan sinne takaisin.  

Inkoon motto on Glad i Ingå – Iloinen Inkoo. Kaveriporukan kanssa pohdittiin, että samaistuukohan tohon mottoon kukaan inkoolainen oikeesti. Ehkä suomenruotsalaiset. 

Inkoossa kaksikielisyys tarkoittaa sitä, että suomenkieliset menee yhteen kouluun, ruotsinkieliset toiseen ja kaikki vihaa toisiaan tasapuolisesti. Näin ollen yläasteen bussimatkat Virkkalaan ja sieltä takaisin Inkooseen oli yhtä suomen- ja ruotsinkielisten sotaa. Välillä niin rajua, että bussipysäkillä heiteltiin kuolleen hiiren raatoa toisten niskaan. 

Inkoosta lähetään heti ku siihen on mahollisuus, tai siis onhan se aika måste göra -juttu, kun siellä ei voi ees opiskella. Paitsi ne alakoululaiset.  

Mutta onhan se nyt ihan kiva käydä välillä porukoilla pyörähtämässä ja nauttia omakotitalon puusaunasta, syyä oman pihan omenoita ja rapsutella omaa koiraa ja vaikka koko naapuruston koirat läpi. Kesäsin voi kans käyä nostalgia-ajelulla skoballa.  

Ei kai Inkoossa sillee mitään oo, mutta kyllä se koti on joskus ollut.