Teoksessaan Pehmeä Vallankumous (2009) psykoanalyytikko Slavoj Žižek kutsui ”informaatioanoreksiaksi” E sellaista asennetta, joka saa modernin tietoyhteiskunnan jäsenen kieltäytymään kaikesta hänelle esitetystä informaatiosta. Asenne kumpuaa usein toistuvasta dataähkystä – tunteesta, jonka yhä useampi älylaitteen käyttäjä voi tunnistaa kohdanneensa: ilmoituksia kilahtelee joka sovelluksesta ja kännykän näyttö korventaa verkkokalvoja samalla, kun mieli haluaa revetä miljooniin eri suuntiin.

Tässä esseessä olen muovannut Žižekin käsitettä suomalaiseen suuhun sopivammaksi ja kirjoitan siitä data-anoreksiana. Vaikka datan ja informaation väliset erot eivät ole yksiselitteiset, kuvataan datan usein muodostavan informaatiokokonaisuuksia, jotka tulevat sitten ihmisten tiedettäviksi. Tällaisen semanttisen eron tekemällä haluan kohdistaa huomion informaation havaitsemista edeltävään asiaan, koska »informaatioanoreksiassa» ei mielestäni ole kyse esitetystä informaatiosta vaan sen kokoavasta datasta.

Äärimmillään data-anoreksiassa on kyse itsensä näännyttämisestä kaikesta dataa kuluttavasta ja tuottavasta toiminnasta. Lievemmissä muodoissa voi olla kyse lyhyistä somepaastoista. Kyse ei ole kuitenkaan koskaan kaikesta informaatiosta luopumisesta. Terveyskirjasto Duodecim kuvaa länsimaisen kulttuuriympäristön näyttelevän keskeistä roolia syömishäiriönä tunnetun anoreksia nervosan puhkeamisessa ja niin on varmasti asioiden laita myös data-anoreksian kohdalla. Data näyttelee yhä suurempaa roolia arjessamme.

Suuraineistojen (eng. big data) vaarallisesta voimasta kirjoittava matemaatikko Cathy O’Neil (2016) kuvailee datan puolestapuhujien muodostavan selkeän enemmistön kentällä, jossa keskustelua käydään. Ei ole siis ihme, että dataa vierastavan yksilön ajattelua pidetään helposti episteemisesti vääristyneenä tai poikkeavana asenteena.

”Maailma muuttuu Eskoseni” ja niin päin pois. Dataa ei voi sivuuttaa, koko maailma on dataa täynnä. Olimme dataa ennen kuin aloimme kutsua sitä dataksi. Datan määrä, jota käsittelemme, kasvaa jatkuvasti. Olemme kehitelleet avuksi tekoälyapureita, joilla suuraineistojen pyörittäminen on mahdollista. Mutta millä hinnalla?

Toki jokainen tarvitsee apua ja tukea elämässään, mutta jos esimerkiksi yhä useamman oppimistehtävän joutuu tekemään generatiivisella tekoälytyökalulla, eikö se ilmaise sitä, että vauhti on yksinkertaisesti liian nopea? Ketä varten koulutus silloin on? Dataa varten?

Itse datassahan ei ole sinänsä mitään vikaa. Omalla kierolla tavallaan suurtenkin data-aineistojen käsittelyyn suunnitellut matemaattiset kaavat eivät poikkea sen kummemmin perinteisesti runoudeksi tunnustetuista sananparsista. Onko eroa siinä, että nimittää auringon lähettämää säteilyä ihoa hyväileväksi maidoksi vai 28 celsius-asteeksi?

Kenties kysymys on siitä, kuinka tai miten dataa käytetään.

DATAA VOIDAAN käyttää erilaisten merkitysten luomiseksi. Erilaisista merkityksistä syntyy käyttötarkoituksia tai toimintaa. Yuval Noah Harari kertoo teoksessaan Homo Deus (2015) ”dataismista” – siis uskonnosta, joka palvoo jumalien ja ihmisten sijasta dataa.

Dataismissa ajatellaan pelkistetysti datan korvanneen kaikki fundamentaaliset totuudet. Ihmiskunnan historia on täynnä esimerkkejä tapahtumista, joissa uskonnon tai pyhien kirjoitusten tarjoamien merkitysten varjolla on toimeenpantu epäoikeudenmukaisilta tuntuvia käytäntöjä. Data ei ole poikkeus.

Kuten matemaatikko O’Neil esittää teoksessaan Weapons of Math Destruction (2016), dataa voidaan käyttää epäoikeudenmukaisilta tuntuvien käytäntöjen toimeenpanemiseksi. Suuraineistot ja niiden sisältämä data voivat esimerkiksi kasvattaa sosioekonomisia luokkaeroja niin, että työnantaja käyttää työntekijän luottotietoja ratkaisemaan palkkauskysymyksen (O’Neil, 2016). Data-anoreksia ei ole silloin enää vääräoppisuutta tai ateismia vaan hylkimisreaktio epäoikeudenmukaista järjestelmää kohtaan.

Data-anoreksiassa on kyse tiedostetusta tai tiedostamattomasta hylkimisreaktiosta, jossa datalla kyllästetty todellisuus paljastuu jatkuvasti käyttäjälle haitalliseksi ja ihmisiä eriarvoistavaksi. Data ei ole suoraan osallinen, mutta näyttelee osallisen roolia, sillä ihmistä vahingoittavat ja häikäilemättömästi hyväksikäyttävät datamallit palveluntarjoajineen hyödyntävät dataa ihmisten eriarvoistamisessa. Seurauksena on helppo vieraantua datasta – tai ainakin ajatuksesta siitä. Keskiverto tuhokelauskokemus (eng. doom scroll) voi valottaa ajatusta:

Modernien sosiaalisten media-alustojen esittämien informaatiokokonaisuuksien sisältämä data tarjotaan niin pitkälle laskelmoiduissa paketeissa, että pahimmat tuhokelaus-kaninkolot tuntuvat miltei huumekooman kaltaisilta tiloilta. Kuola valuu pitkin tyynyliinaa, kun aivojen mielihyväkeskusta stimuloivat pikakela-videot kirjaavat käyttäjän ulos.

Kun käyttäjä huijataan häikäilemättömästi tuhokelaamaan, palveluntarjoaja hyötyy kulutetusta datasta. Se kerätään talteen palvelun markkinointi- ja kehittämistarkoituksiin. Dataa hyödynnetään sitten käyttäjäkokemuksen koukuttavammaksi kehittelemiseksi. Jokainen käyttäjä on dataa täynnä ja data, jos joku, on modernien tavaramarkkinoiden lakritsaa.

MODERNIT SOSIAALISET media-alustat ovat omalla tavallaan huumekauppiaita. Ne tarjoavat koukuttavaa sisältöä suurille joukoille, josta lopulta vain pieni osa hyötyy taloudellisesti. Someista luopuminen ei olekaan vaikeaa vain siksi, että ne ovat tapa pitää yhteyttä. Puhe lopettamisesta alkaa muistuttamaan dissonoivaa vuoropuhelua toivon ja epätoivon välillä, kuten elokuvassa Unelmien sielunmessu (2000) – lopetetaan seuraavien kissavideoiden jälkeen ja laitetaan elämä kondikseen.

Someista vetäytyminen ei taida olla se konformistisin saati kannattavinkaan ratkaisu, etenkään opiskelijana. Monien opiskelijayhteisöjen viestintä tapahtuu näillä alustoilla. Ja toisaalta, on olemassa aloja, joilla someista itsensä vieraannuttaminen ei yksinkertaisesti varmaan ole edes mahdollista – ainakaan työllistymistä silmällä pitäen. Sosiaalisen median käyttäjätilien poistaminen on eräänlainen egokuolema ja siihen liittyy myös omia riskejään.

Ei ole toivottua ajaa itseään tilanteeseen, jossa omat sosio-virtuaaliset todellisuudet synnyttävät vieraannuttavan hylkimisreaktion, jos se vain suinkin on vältettävissä.

Dataorientoituneen todellisuuden kanssa kopettamisesta on selvästi tulossa kansalaistaito, jolloin data-aktivismi saattaa tarjoilla miellyttävämpiä keinoja kohdata datalla kyllästetty todellisuus verrattuna eristäytymiseen. Data-aktivismissa pyritään tulemaan tietoiseksi omista datatodellisuuksista ja sitten sen tietoisuuden ohjaamana, ajamaan asioita toivottuun suuntaan. Lisäksi sitä voi harrastaa silti, vaikkei muuttaisikaan maakuoppaan tai yksityistäisi omia palvelimiaan.

Eräs tehokas tapa irtaantua ihmistä loppuun kuluttavan kaupallisen datamaailman välittömästä otteesta voidaan tehdä hyödyntämällä julkisia sivistyspalveluita. Elokuvien ja musiikin lainaaminen kirjastosta on lompakkoystävällistä ja vaikka dataa liikkuu kirjastokorttia lukiessakin, on olennaista, ettei data päädy sitä vahingollisesti käyttävien tahojen hyppysiin.

Täsmäiskulla oikeille kirppareille on mahdollista löytää omia suosikkielokuviaan ja -musiikkiaan. Vanhoja kunnon CD- ja DVD-levyjä pyörittämällä voi kopetella ainakin sitä, että joku on joskus ehkä maksanut taiteilijalle työstään hänelle kuuluvan palkkion. Ja riski, että tulee huomaamattaan rahoittaneeksi kansanmurhaa, on huomattavasti alhaisempi. ▬

Kirjoittaja on Youtube-mainoksia inhoava data-angstaaja.