Aamukahvin jälkeen kävelen Unescon maailmanperintökohteiksi nimettyjen kaarikäytävien alla kohti Palazzo Hercolania. Rokokoo-tyylisen palatsin rakentaminen aloitettiin vuonna 1793, ja nykyisin siinä toimii Bolognan yliopiston valtiotieteellinen tiedekunta.

Luennon jälkeen pysähdyn tiskille nauttimaan espresson al banco, ja lounaaksi syön tietenkin pastaa. Illalla happy hourin aikaan Aperol Spritz maksaa vain kaksi euroa. Arkeni on todellista la dolce vitaa.

Muutto vaihto-opiskelijaksi Italian Bolognaan yliopisto-opintojen lopussa oli yksi elämäni parhaista päätöksistä. Saan opiskella juuri sen verran kuin hyvältä tuntuu ja elää italialaista elämää kaikessa sen kiireettömyydessä. Ei ole ihme, että Bolognaa kutsutaan oppineeksi (la Dotta), lihavaksi (la Grassa) ja punaiseksi (la Rossa).

”Jos professori juo edellisenä iltana liikaa viiniä, hän ei ehkä jaksa tulla pitämään luentoa.”

Bolognan yliopisto perustettiin vuonna 1088, ja sen juuret kietoutuvat syvälle kaupungin historiaan. Sitä pidetään maailman vanhimpana yhtäjaksoisesti yliopistona toimineena korkeakouluna. Ainoastaan Marokossa sijaitseva al-Karaouinen oppilaitos on sitä vanhempi, mutta se sai virallisen yliopiston aseman vasta vuonna 1965.

Suomalaisessa yliopiston historia herättää ihailua ja ihmetystä. Nousu ensimmäiselle luennolle tapahtuu barokkityylisiä portaita pitkin. Ne vievät luokkahuoneeseen, jossa monen metrin korkeudelle kohoava katto on täynnä yksityiskohtaisia maalau­ksia. Luennon käydessä tylsäksi katse harhailee ylös. Mietin, ketkä kaikki ovat katselleet maalauksia satojen vuosien aikana. Mieleni täyttyy kiitollisuudesta, että saan opiskella.

Kaupungin sydämessä sijaitseva pääkirjasto, Salaborsa, on täysin oma maailmansa. Paaville aikoinaan pyhitetyn rakennuksen lasilattian alta näkyy antiikin ajan raunioita, ja portaat kokoussaliin on mitoitettu hevosille. Paavi ei tietenkään kävellyt.

Eräässä luokkahuoneessa yliopistolla on tuhat vuotta sitten leikelty ruumiita anatomian tunneilla. Valitettavasti luokkahuone on enää museokäytössä, eikä siellä pidetä oppitunteja.

Salaborsassa on useita opiskelupaikkoja. Yliopiston majesteettinen kirjasto on puolestaan jatkuvasti täynnä. En ole päässyt opiskelemaan siellä vielä kertaakaan. Onneksi yliopiston lähellä sijaitsevalla aukiolla, Piazza Verdillä, on opiskelijoille suunnattu suuri leikkisä kahvila, jossa on erilaisia opiskelupaikkoja, virkistystiloja peleineen ja jopa liukumäki.

Palazzo Hercolanin barokkityylinen portaikko vie luokkahuoneeseen, jonka yksityiskohtaiset kattomaalaukset viihdyttävät silmää luennon käydessä tylsäksi.

Bolognassa opiskelijaelämä tuntuu yhtä aikaa vapaalta, mutta myös kaoottiselta. Luentojen välissä rööki sauhuaa ja roskisten päällä lepää take away -espressokuppeja.

Visualizing Italian Society -luennoilla katsotaan väkivaltaisia vanhoja elokuvia ja keskustellaan yhteiskunnan kehityskaarista. Ensimmäisellä luennolla professori saapuu reilusti myöhässä ja kertoo heti alkuun vahvalla italialaisella aksentilla: jos hän juo edellisenä iltana liikaa viiniä, hän ei ehkä jaksa tulla pitämään luentoa.

Opetuksen laatu on mielestäni melko kehno.

Välillä aksentti on niin paksua, ettei puheesta saa selvää. Välillä tuntuu, että opettaminen on kuin sivutyö. Eräs italialainen selittikin minulle, että niin kuin kenkiäkin myös ammatteja on hyvä olla kaksi. Yhtenä iltana näen opettajani baaritiskin takana myymässä spritzejä.

Italialainen byrokratia ja hitaus koettelevat välillä suomalaista sielua. Saapuessani kaupunkiin olin aivan pihalla vähän kaikesta. Silti kaikki lopulta järjestyi – tavalla tai toisella. Opin pian, että täällä on turha kiirehtiä.

Akateeminen vartti on aivan varmasti saanut alkunsa täältä, mailman vanhimmasta yliopistosta ja myöhästelijöiden maasta.

Opiskelijakaupunkina Bologna on poliittisesti aktiivinen. Bolognan punainen ei siis kuvaa pelkästään kaupungin rakennuksia terrakotan kaikissa eri sävyissä, vaan myös poliittista ilmapiiriä, johon opiskelijat osallistuvat äänekkäästi.

Palestiinan tilanne ei täällä pääse unohtumaan. Gazan asukkaiden puolesta osoitetaan mieltä, pidetään lakkoja ja suljetaan kouluja. Olen jo seonnut laskuissa, kuinka monesti yliopistoni on vallattu.

Lakon aikaan Humanitarian Communication -kurssin professori päätti pitää luennon, jossa keskustelimme aukiolla Palestiinan tilanteesta.

Protestoimiseen osallistuvat niin oppilaat kuin opettajatkin. Lakon aikaan eräs professorini esitteli meille konseptin, jossa osallistutaan lakkoon tulemalla töihin ja jakamalla tietoa lakkoiltavasta aiheesta. Keräännyimme siis eräälle aukiolle ja keskustelimme Länsirannan tilanteesta. Toinen opettaja puolestaan pyysi koulun valloittajat pitämään luennolle avauspuheenvuoron.

Italialainen intohimo näkyy kaikessa. Toisaalta ihailen intohimoisuutta, mutta välillä se myös synnyttää pelkoa. Ciao bellaa huudellaan kaduilla, ja olen kuullut jo useamman vaihto-opiskelijan saaneen turpiinsa.

Bolognan keskustaa kiersi muinoin muuri, josta on enää jäljellä 12 porttia. Nykyään muurin tilalla kulkee vilkas autotie. Kun täällä kertoo, missä asuu, on tärkeää mainita, asuuko muurien sisällä vai ulkona.

Minä asun muurien sisällä: lähellä suurta puistoa, kilpikonnien täyttämää lampea ja metsäisiä kukkuloita. Tarvitsen luontoa lähelleni, suomalainen kun olen.

”Italialainen intohimo näkyy kaikessa. Ciao bellaa huudellaan kaduilla, ja olen kuullut jo useamman vaihto-opiskelijan saaneen turpiinsa.”

Punaisten rakennusten lisäksi Bolognan katukuvaa koristaa lähes koko keskustan kattavat kaarikäytävät. Niitä on yhteensä yli 60 kilometrin pituudelta. Sateella matka yliopistolle tuntuu sateenvarjojen tanssilta. Kaarikäytävien välillä varjoja suljetaan ja sitten taas avataan samassa rytmissä vesipisarat lennellen. Ennen muinoin kaupunkilaiset asustivat torneissa, joista on jäljellä enää muutama. Niistäkin yksi on jo Pisan tornia kaltevampi, pian romahtamaisillaan.

Asunnon löytäminen on vaikeaa ja hinnat korkeita. Olen kuullut monen vaihto-opiskelijan tulleen huijatuksi. Oman asuntoni löysin lopulta Airbnb:n kautta ja maksan vuokraa 850 euroa kuussa. Vastineeksi sain valtavan huoneen ja kämppäkaveriksi ruotsalaisen tytön. Vaihtarit maksavat usein enemmän vuokraa kuin paikalliset opiskelijat, ja monet asuvat useamman kämppäkaverin kanssa.

Jaamme kämppikseni kanssa samanlaisen kulttuuritaustan, ja kotona saa olla oma itsensä. Heti ensimmäisellä viikolla hän teki reissun paikalliseen Ikeaan ja vaihtoi tiskaussienen pohjoismaiseen harjaan.

Kahden euron Aperol Spritzeistä nautiskeleva Katariina Järvinen näkee monia eroja ja samankaltaisuuksia Bolognassa ja Jyväskylässä.

Paikallinen vaihto-opiskelijajärjestö, ESN Bologna (Erasmus Student Network), järjestää retkiä ja tapahtumia. Bolognalainen pubikierros maksoi vain 15 euroa, ja yllätyksekseni hintaan sisältyi juomat baareissa. Kaiken lisäksi järjestäjät kaatoivat jonossa suoraan suuhun limoncelloa, grappaa ja vodkaa.

Moni kaupungin klubeista sijaitsee muurien ulkopuolella, joten bilettämään lähteminen vaatii suunnitelmallisuutta. Eräs suosituimmista tanssipaikoista on Il Cassero, paikallinen homobaari, jonne jonottavat perinteiset heteromiehetkin. Keskiviikkoisin Casseroon on ilmainen sisäänpääsy, ja hyvä paikka etkoilla on Labas-kulttuuriaukiolla, jossa bilettäminen ja protestointi kohtaavat. Kerran siellä twerkattiin mielenosoituksena. Pyllyt heiluivat “free, free Palestine” tahdissa.

Kämppäkaverini menee lähes viikoittain Casseroon. Ruotsalaisten lisäksi etenkin espanjalaiset ja saksalaiset tuntuvat pysyttelevän omissa porukoissaan. Minulla mahdollisuutta tähän ei edes olisi, sillä tiedän Bolognasta vain yhden toisen tytön Suomesta.

Parhaat ystäväni ovat Tšekeistä ja Unkarista. Mielenkiinnolla opin heiltä maailmasta. Saan kuulla, miten Unkarin pääministeri Viktor Orbán kietoo opiskelijoita pikkurillinsä ympärille ja miten Tšekeissä opetetaan edelleen yliopistossa myös slovakiksi. Heidän tarinansa politiikasta, kielestä ja opiskelemisesta ovat opettaneet minulle enemmän kuin yksikään luento.

Päätin jo alussa, etten halua olla perinteinen turisti tai jatkuvasti ryyppäävä vaihtari. Haluan elää kuin italialainen – vaikka moni asia voisikin olla suomalaiselle šokki. En hermostu hitaasta palvelusta tai myöhästyneestä bussista. Juttelen, moikkaan ja hymyilen tuntemattomille. Puhun italiaa aina kun voin ja opettelen käyttämään oikeita fraaseja oikeissa paikoissa. Tilaan espresson iltapäivisin, sillä maitokahveja kuten cappuccinoa ei missään nimessä juoda lounaan jälkeen. Kysyn bussissa tapaamaltani napolilaiselta taiteilijalta, miksi näin on. Hän ei osaa vastata, mutta kertoo intohimoisesti elehtien, että olisi suuri rikos tehdä niin.

Bolognan lempinimi Oppinut, Lihava ja Punainen tulee Euroopan vanhimmasta yliopistosta, Italian parhaasta ruoasta sekä kaupungin terrakotan sävyistä ja poliittisesta ilmapiiristä.



Alussa en puhu paljoakaan Suomesta. Kyseenalaistan, miksi kukaan haluaisi tulla pimeään, kylmään ja hiljaiseen Suomeen, kun elämä täällä on kuin romanttinen komedia konsanaan. Sitten alan ymmärtää, kuinka eksoottinen Suomi on. Ystäväni ihmettelevät kerrostaloasunnon vessassa sijaitsevaa saunaa, avantoon pulahtamista 25 asteen pakkasella ja järvien täyttämää metsämaata.

Paikalliset hämmästelevät italiaa puhuvaa suomalaista. Usein tokaistaan “no, hän on suomalainen”, kun puen lyhyt­hihaisen paidan takin sijaan, pulahdan mereen marraskuussa tai oletan kaupan oven avautuvan itsestään.

Tuntuu ihmeelliseltä tehdä kansainvälisten ystävien kanssa päiväreissuja kuvankauniisiin italialaisiin kaupunkeihin. Bologna on Italian junaverkon keskipiste, ja kaikkialle pääsee nopeasti. Roomaankin on nopeampi matka kuin Jyväskylästä Helsinkiin. Manaan, miksi en ole seikkaillut ja tutkinut paikkoja enempää koto-Suomessa? Palattuani lupaan matkustella Muuramessa, Äänekoskella ja Konnevedellä.

Suomeen palatessani haluaisin tuoda mukanani italialaista kahvila- ja ravintolakulttuuria. Punaiset Aperol Spritzit ja tortellinit sopivat kaupunkiin kuin nenä päähän.

Moni opiskelija tulee Bolognaan myös ruoan perässä. Onhan tämä Italian ruokapääkaupunki. Vaikka bolognesekastike, paikallisittain tagliatelle al ragù ei ole erityisen ihmeellistä, Bolognassa saa syödä Italian kuuluisimpia, raskaimpia ja parhaimpia ruokia. Syön pastoja, pizzaa ja foccacciaa päivittäin, mutta silti kehossani tuntuu ihmeellisen hyvältä. Uskon sen johtuvan ruoan laadusta ja raaka-aineiden tuoreudesta. Lisäksi kaupungissa tulee käveltyä joka päivä yli 10 000 askelta.

Alkuun koetin syödä suomalaiseen tapaan terveellistä aamupalaa, mutta maistettuani italialaislapselle tyypillistä aamun aloitusta, keksejä maidolla, terveellisyyteen ei ole ollut paluuta. Keksipaketeissa suositellaan keksien ja maidon lisäksi syömään myös hedelmää.

Aamuisin ruoan jälkeen avatessani puuikkunat innostun liskosta, joka kurkkii sisälle tai vastapäisellä ikkunalaudalla pörröisenä kykkivästä pulusta. Iloitsen siitä, että olen aurinkoisessa Italiassa, kun Suomessa on harmaata, kylmää ja sateista. Mutta on minulla koti-ikäväkin. Haluaisin hengittää kirpsakkaa marraskuun ilmaa, juoda maailman parasta vettä ja syödä ruisleipää Oltermannilla. Illalla käydessäni nukkumaan, suljen ikkunat ja lähetän tähtien kautta terveisiä Suomeen.

Näkökulma: Saapasmaan Jyväskylä

Bologna muistuttaa monessa mielessä Jyväskylää, mutta opiskelijakulttuureissa on myös silmäänpistäviä eroja. Palatessani toivon tuovani palan intohimoista, äänekästä ja sosiaalista Bolognaa Seminaarinmäelle.

Opiskelijana eläminen Jyväskylässä on ennalta-arvattavaa ja turvallisen selkeää. Luennot alkavat aina akateemisen vartin jälkeen. Bolognassa puolestaan luento alkaa ehkä viisi yli, ehkä puolelta, ehkä ei milloinkaan. Täällä kalenteri on lähinnä suuntaa-antava. Tervetuloviikkokin järjestettiin vasta usean viikon jälkeen.

Osasin odottaa eri aikakäsitystä, mutta se yllätti, että Italiassa on yhtä lailla tehty digiloikka. Vaikka eri opettajat käyttävät eri alustoja, ja tiedostojen sijainneissa eli ole minkäänlaista logiikkaa, ne kuitenkin ajavat asiansa. Opetuksen taso ei kuitenkaan ole yhtä laadukasta kuin Jyväskylässä, ja opettajien paksua italian aksenttia on välillä vaikea ymmärtää.

Kaupungin pääkirjasto sijaitsee paaville pyhitetyssä kaupungintalossa. Yliopiston kirjastoon en ole vielä mahtunut opiskelemaan, mutta onneksi kaupungilta löytyy muita opiskelutiloja, kuten alemman kuvan Scuderia.

Jyväskylän opiskelijakulttuuri näkyy ainejärjestöinä, sitsilauluina ja haalareina. Täällä opiskelijat kuuluvat. Siinä missä Jyväskylän opiskelijat laulavat juomalauluja, Bolognassa he naureskelevat kahviloissa tai kailottavat protestilauseita megafoni kädessä.

Jyväskylässä asun lähellä Seminaarinmäkeä, sillä jo vartin kävely tuntuu pitkältä. Bolognassa nautin lähes kolmen kilometrin aamukävelystä luennolle kaarikäytävien alla. Suomessa ahdistun aamulla päivän askareisiin matkaavista zombeista. Italiassa koulumatka koostuu kahvia nauttivista kaveruksista, aamun viimeisiä suudelmia jakavista pareista ja Piazza Verdin lähettyvillä soittavasta haitaristista. Ja toisaalta: ruokarahaa pyytävästä kodittomasta.

Bolognan keskusta on samalla tavalla tiivis ja rajattu, oma turvasatamani. Yliopiston wifi saattaa yhtäkkiä yhdistyä puhelimeeni kaupungilla, ja palattuani päiväreissulta Venetsiasta muurien sisällä tuntuu kodilta. Se saa samalla tavalla keveyttä askeliini kuin matka Matkakeskukselta Kompassin kautta kotiin.

Vuokrat tosin eroavat rajusti: Bolognassa ikävöin Jyväskylän kohtuuhintaisia asuntoja, sillä täällä vuokrakriisi on nostanut huoneiden hinnat pilviin.

Kahvi on sosiaalinen rituaali, ei väline selviytymiseen. Kokonainen katu on täynnä lounaspaikkoja, joista opiskelija löytää reilulla viidellä eurolla syötävää. Manaan, miksi Suomessa kaikki tunnelmallinen maksaa niin paljon. Onhan meillä toki opiskelijalounas, josta olen ylpeä ja kiitollinen. Italian tunnelmaa ei kuitenkaan saa Taiteen loisteputkivalojen alla.

Bologna muistuttaa siis monessa mielessä Jyväskylää. Kaupungit ovat mieleltään punaisia, opiskelijoiden täyttämiä turvallisia kuplia. Molemmissa saan olla juuri omanlaiseni ja mennä kauppaan vaikka kotivaatteissa. Muualla Italiassa olen tietoinen tyylivalinnoistani, sillä ihmiset pukeutuvat harkitummin.

Silti italialainen elämä on monella tapaa juhlavampaa. Loka-marraskuussa opiskelijoiden valmistumista juhlitaan lähes joka päivä. Aamulla perhe kokoontuu valmistuneen koululle, ja illalla kaverit juhlistavat kaupungilla valmistunutta. Perinteinen ”Dottore, dottore. Dottore del buso del cul.” laulu raikaa koko illan kaduilla. Vapaasti suomennettuna se tarkoittaa “Tohtori, tohtori. Olet silti vain persereiän tohtori”.

Ensimmäisen kerran kuullessani laulun, kysyn poikaporukalta, mistä on kyse. Yksi heistä on valmistunut kandiksi, ja olen kateudesta vihreä. Itse palautettuani kandidaatintutkielman söin vain yhden palan kakkua. Miksi minun ystäväni eivät kokoontuneet kaupungille kailottamaan valmistumistani?

“Tohtori, tohtori. Olet silti vain persereiän tohtori.”

Bolognassa en ole juurikaan tekemisissä paikallisten opiskelijoiden kanssa, enkä Jyväskylässä viettänyt aikaa vaihtareiden kanssa. Kansainvälinen kupla vaihdossa on tiivis. Kerran minut kuitenkin kutsuttiin tiramisujuhlaan, joka oli italialaisen kaveriporukan konsepti muistaa vaihtareita. Toivottavasti joku ottaa yhtä lämpimästi vaihtareita vastaan Jyväskylässäkin.

Palatessani kotiin haluan tuoda mukanani palan italialaista elämäniloa. Tiedän, ettei marraskuun harmaus innosta ilakoivaan elämään, mutta tunnelmia luomalla uskon, että Jyväskylässäkin voisi elää suloista elämää.

Ehkä siis la dolce vitaan ei tarvitse Välimeren aurinkoa – ehkä se löytyy, kun muistaa pysähtyä nauttimaan, asennoitua kiireettömyyteen ja iloita sosiaalisista kanssakäymisistä.