”En ole ihan eläkeläiseksi heittäytynyt. Urani lopussa minulle tarjottiin kustannussopimusta, ja siksi oikeastaan jäin eläkkeelle. Tässä on auennut uusi ura vielä eläkepäivillä.”
Tuleeko vielä tilanteita, joissa vaikka julkisella paikalla jäisi seuraamaan keskustelua?
”Niin että palaisin siihen vanhaan moodiin, ja rupeisin seuraamaan mitä tapahtuu? Ei mulle ole tullut vielä sellaista. En oikeastaan liiku sellaisissa paikoissa, että niin voisi käydä, joten vaikea sanoa heräisivätkö vanhat vaistot.”
Säynätsalossa asuva entinen keskusrikospoliisin tutkija Kimmo Nokkonen puhuu matalalla ja rauhallisella äänellä, kuin olisi paljastamassa valtion salaisuuksia. Haastattelunauhaa jälkeenpäin kuunnellessa joudun lisäämään äänenvoimakkuutta tavallista enemmän, jotta Nokkosen salamyhkäinen puhetapa kuuluu tarpeeksi selkeästi.
Kimmo Nokkonen tunnetaan järjestäytyneen rikollisuuden tutkijana, joka on toiminut päätutkijana useissa merkittävissä rikoskokonaisuuksissa. Hänet nimitettiin vuoden poliisiksi vuonna 2004.
Mikä Nokkosen uralla on ollut mieleenpainuvinta?
”1990-luvulla kun Neuvostoliitto romahti, ja ruplasta tuli vessapaperia, Venäjällä valuuttana toimi käytännössä dollari. Suomessa ruvettiin väärentämään Yhdysvaltojen dollareita. Me paljastettiin Lahdesta sellainen dollaripaino, jossa oli yli 120 kiloa valmiiksi pohjavärjättyä paperia. Ne oli väärentänyt jo useita eriä. Se oli ensimmäinen rikosasia, jossa mulla oli merkittävä rooli, toimin jutussa päätutkijana.”
Juttu oli Euroopankin mittakaavassa merkittävä, ja jäi Suomen rikoshistoriaan, vaikka asiasta ei ole juurikaan myöhemmin kirjoitettu julkisuudessa.
Uransa viimeiset reilu kymmenen vuotta Nokkonen oli avaamassa taiderikosten vyyhtiä, ennen kuin jäi eläkkeelle joulukuussa 2022. Taiderikosvyyhdistä hän on kirjoittanut kirjan ”Operaatio Fake”, joka julkaistiin helmikuussa 2024. Operaatio Fake oli, ja on edelleen, yksi Euroopan historian laajimmista taiderikosjutuista. Nokkonen toimi tapauksessa päätutkijana.
Taiderikoksia Nokkonen tutki yhdessä Antti Sorsan kanssa. Ensimmäiseen väärennökseen he törmäsivät sattumalta vaasalaisella parkkipaikalla, ja tapausta tutkiessaan he löysivät uusia rikoksia lumipalloefektin lailla.
”Periaatteessa pääsi avaamaan latua sellaiseen, jota kukaan ei ollut päätoimisesti ennen tutkinut. Ne olivat suunnitelmallisimpia rikoksia, joita olen ikinä tutkinut. Taiderikosten tuomioissa on koventamisperusteena käytetty usein rikoksen erityistä suunnitelmallisuutta.”
Suomessa taiderikokset ovat päässeet suorastaan kukoistamaan. Väärennöksillä on tehty kauppaa koko maan itsenäisyyden ajan, mutta poliisi puuttui kuvioihin ensimmäistä kertaa vasta 1980-luvulla ja sittenkin väärennöksillä on sai tehdä kauppoja melko rauhassa vuoteen 2009 asti. Kun Nokkonen ja Sorsa lähtivät puhkaisemaan kuplaa, se oli ehtinyt kasvaa valtavaksi.
”Taiderikoksista on tärkeää ymmärtää se, että taiderikollisuus on piilorikollisuutta. Hyvin usein uhrit tulivat tietoisiksi rikoksesta vasta siinä kohtaa, kun poliisit tulevat ovelle koputtelemaan. Se vaatii poliisilta erityistä aktiivisuutta, jotta rikokset tulevat ilmi.”
Taideväärennökset olivat laiton miljoonabisnes, joka pyörii kaikkien silmien edessä.
”Kauppoja ei voida tehdä salassa, kuten huumekauppaa, vaan tilisiirroista jää jäljet. Haastavaa on se, että teokset saadaan todistettua väärennöksiksi”, Nokkonen kuvaa.
Nokkonen ja Sorsa eivät ole olleet taiteeseen perehtyneitä, kun he aloittivat taiderikosten tutkimisen. He ovat saaneet asiantuntemukseen apua kansallisgallerialta, jossa heitä on opastettu ja teoksia on tunnistettu väärennöksiksi. Yhteensä poliisi otti pois markkinoilta 500-600 teosta, joista yli 95% on osoittautunut väärennöksiksi.
”Saimme luotua sellaisen viranomaisyhteistyön kansallisgallerian ja poliisin välille, jota ei tietääkseni missään muualla maailmassa ollut. Olimme päivittäin yhteyksissä ja koimme olevamme samaa ryhmää. Kaikilla oli yhteinen motivaatio, se oli erittäin tehokasta.”
Suomessa taiderikoksia ei nähdä omaksi rikossektorikseen, niin kuin esimerkiksi huumerikoksia tai ympäristörikoksia, vaikka taideväärennösten markkina on valtava maailmanlaajuisesti.
Nokkosen mukaan taiderikosten selviäminen vaatisi Suomessa tutkinnan keskittämistä ja tutkijoiden pysyvyyttä. Nyt yksittäisiä taiderikoksia tutkitaan aluevastuuperiaatteella ja jutuille määrätään aina uusi tutkija, jolla ei ole tutkintaan vaadittavaa erityisosaamista. Tapaus voi olla tutkijalle uransa ainut ja taiderikoksissa tahallisuuden osoittaminen on erittäin vaativaa, joten jutut pysähtyvät syyteharkintaan tai menevät herkästi nurin tuomioistuimessa.
”Taideväärennökset on nähty lähinnä rikkaisiin ihmisiin kohdistuvina rikoksina. On ajateltu, että jos ne ovat niin hölmöjä että menevät sellaisia ostamaan niin kärsikööt.”
Nokkonen huomauttaa, että kuvataideväärennöksissä kyse ei ole kuitenkaan vain rahasta, vaan suomalaisen kulttuuriperinnön suojelemisesta.
”Jos ajatellaan, minkälaisen työn meidän kultakauden maalarit tekivät tämän maan identiteetin rakentamiseen sata vuotta sitten, niin voidaan sanoa, että Suomi maalattiin maailmankartalle. Ei pelkästään juostu.”
Kun Suomen keskeisten kuvataitelijoiden töitä väärennetään, rikos kohdistuu teoksen omistajan lisäksi suomalaiseen kulttuuriperintöön. Jokainen väärennetty Gallen-Kallela nakertaa meille jätettyä kulttuuriperintöä, Nokkonen painottaa. Kulttuuriperinnön suojeleminen on määrätty kaikkien suomalaisten tehtäväksi perustuslaissa.
”Ukrainassa on tällä hetkellä käynnissä toisen maailmansodan jälkeen suurin kulttuuriperinnön ryöstö mitä on nähty. Ei se vielä Hitlerille vedä vertoja, mutta on se aika merkittävää jos Hersonin taidemuseosta on lähtenyt 14 000 maalausta. On selvää, että jossain vaiheessa se ryöstösaalis pyritään realisoimaan rahaksi. Täytyy olla hereillä, ettei täällä realisoida rahaksi Ukrainasta varastettuja tauluja.”
Eläkkeellä Nokkosesta on tullut tietokirjailija. Hänelle oli selvää, että ensimmäinen teos käsittelisi taiderikollisuutta.
”Olisin voinut varmasti kirjoittaa oppaan poliiseille, mutta näin jo, miten se pölyttyisi arkistossa. Koin, että kirjoittamalla tietokirjan voisin kuitenkin jakaa tietoa eteenpäin. Se on ainut keino ehkäistä rikoksia.”
Ensi vuonna ilmestyy Nokkosen toinen kirja, joka käsittelee vuoden 2001 Lahden doping-skandaaliin liittynyttä oikeusjuttua. Yleisestä käsityksestä poiketen Nokkonen ei tutkinut itse dopingia, vaan niin sanotun STT:n jutun oikeuskäsittelyiden aikana tuomioistuimissa tapahtuneita rikoksia.
Kustantaja ehdotti ensimmäisen kirjan jälkeen aihetta Nokkoselle. Hän on jo ennakkoon varautunut siihen, että tulee saamaan kritiikkiä aiheen käsittelystä.
”Ne Lahden kisat muodostivat eräänlaisen kansallisen trauman, joita ei tässä kahdenkymmenen vuoden aikana ole juuri ollut. Kun tutkitaan oikeudenkäyntiin kohdistunutta rikosta, niin se on teko, joka murentaa koko oikeusjärjestelmän uskottavuutta, varsinkin kun tekijöinä ovat kansakunnan kaapin päälle nostetut urheilijat ja valmentajat.”
Tulevaisuudessa Nokkonen kertoo olevansa kiinnostunut tunnustelemaan myös fiktiopuolta, seuraava kirja saattaa siis olla jopa dekkari.
Mutta kuka oikeastaan on Kimmo Nokkonen? Teetkö muuta kuin ratkot rikoksia ja kirjoitat niistä?
”Kimmo Nokkonen on vanha mies, minulla on kaksi tytärtä. Olin toisen häissä Italiassa juuri viime viikolla. Asun tyytyväisenä täällä Jyväskylässä ja lähellä on myös kesämökki. Tykkään puuhastella siellä. Sienestän myös paljon, se on minulle intohimoharrastus.”