Jos et sattunut huomaamaan yläpuolella olevaa ilmoitus, tiedoksi: Jyväskylän ylioppilaslehti hakee uutta päätoimittajaa.

Kuten tässäkin numerossa ja monissa aiemmissa olemme joutuneet toteamaan, itsenäinen opiskelijamedia ei ole itsestäänselvyys. Jylkkäri on seurannut Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan kustantaman Ylioppilaslehden hiljalleen etenevää näivettämistä tiiviisti. Saagan viimeisin käänne on, että lehteen ei palkata ensi syksynä uutta toimitusta. Suunnitelmissa on jatkaa toimintaa vuonna 2027, mutta uskoo ken tahtoo.

Jyväskylässä opiskelijamedia toistaiseksi porskuttaa ja voi hyvin. Syksyn edustajistovaalitulostakin voi pitää Jylkkärin kannalta myönteisenä. Se ei silti tarkoita, että lehti olisi täydellinen tai että elinvoima säilyisi itsestään. Päätoimittajan rekrytointi on erinomainen hetki kysyä, mitä ylioppilaskunta ja erityisesti sen jäsenistö lehdeltä oikeasti haluavat.

Minun toiveeni on yksinkertainen: Jylkkäri voisi toimia nykyistä useammin myös keskustelun alustana, ei pelkästään uutisoinnin välineenä. Toki lehdessä on mielipiteellistä sisältöä jo nyt. Jokaisessa numerossa on pääkirjoituksen lisäksi pari kulttuuriarviota sekä vähintään yksi kolumni ja yksi essee. Mutta se on pääosin toimituksen tuottamaa keskustelua. Erityisesti opiskelijapolitiikassa aktiivisten soisi hyödyntävän lehteä enemmän. Lähettäkää mielipidekirjoituksia, jotka ottavat kantaa lehden sisältöihin, haastavat toimitusta tai nostavat keskusteluun uusia näkökulmia.

Katson tässä erityisesti teihin, arvon edustajisto. Ehkä teistä joku tämän lukee ja ottaa sydämeensä. Teidän työssänne puhutaan paljon avoimuudesta, demokratiasta ja osallistamisesta. Niitä ei rakenneta vain pöytäkirjoissa, vaan myös sillä, että uskalletaan käydä väittelyä näkyvästi ja perustellen. Jylkkäri tarjoaa siihen palstatilan, jos sitä halutaan käyttää.

SAMAAN AIKAAN uudistuspaineita on Jyväkylänkin ylioppilaslehdessä. Painettu lehti on aivomädän meressä rauhoittava majakka, tai yksi harvoista paikoista, jossa teksti ei kilpaile huomiosta algoritmia vastaan. Mutta paine verkko- ja somesisältöjen kehittämiseen on todellinen, ja moni lehden säilyttämistä kannattaneistakin myönsi vaalien alla, että kehittämiselle on tilaa. Hulluhan se on, joka ei niin ajattelisi.

Jos tulevalle päätoimittajalle asetetaan toiveita lehden kääntämisestä digitaalisempaan suuntaan, toivon yhtä asiaa: että se tehdään kunnolla. Se tarkoittaa aikaa, vapautta ja resursseja, ei pelkkiä tavoitteita paperilla. Muutos ei synny toivelistoista eikä lisätehtävistä vanhan työn päälle, vaan siitä, että työlle annetaan edellytykset.

Niitä olen itse saanut ajanhengen huomioon ottaen oikein mainiosti. Siksi sanon tämän ääneen myös seuraajani puolesta: jos halutaan enemmän, pitää antaa enemmän. Muuten seuraava päätoimittaja saa käteensä listan odotuksia ja kellon, joka käy nopeammin kuin työaika.

PS. Loppuun puolikas lupaus. Jos päätoimittajan puhelimeen tulee, sanotaan nyt vaikka viisi viestiä, joissa toivotaan verkkojuttujen kommenttikenttien avaamista, lupaan ainakin kokeilla sitä. Ehkä se laskee keskustelun kynnystä. ▬