KORKEAKOULUOPISKELIJOIDEN jääkiekkosarja FCAA:lla on vaikeuksia saada otteluihinsa tuomareita. Tuorein tuomaripulaan liittyvä tapaus tuotiin julki tiistaina 17. helmikuuta. FCAA kertoi Instagram-tilillään, että lauantaina 21. helmikuuta Kouvolassa järjestettävä ottelu on vaarassa peruuntua tuomareiden puuttumiseen.
Julkaisussa FCAA kertoi myös neuvotelleensa yhteistyöstä Suomen jääkiekkotuomareiden liiton (SJTL) ja Suomen jääkiekkoliiton (SJL) kanssa tuloksetta.
FCAA on vuonna 2023 perustettu suomalainen korkeakoulujoukkueiden jääkiekkosarja. Sarjassa pelaa kuluvalla kaudella 25 joukkuetta, joista Jyväskylää edustavat ammattikorkeakoulun opiskelijoista koostuva JAMK Tigers ja pääasiassa Jyväskylän yliopiston opiskelijoista koostuva Jyväskylän Kylteriveljet.
FCAA:N PUHEENJOHTAJAN Kami Kortelaisen mukaan tuomareiden löytämisen vaikeus johtuu yhteistyösopimuksen puuttumisesta Suomen jääkiekkotuomareiden liiton kanssa. Kun sopimusta ei ole, sarja vastaa itse tuomareiden nimeämisestä peleihin.
Kortelaisen mukaan liiton tuomarit eivät uskalla viheltää FCAA:n pelejä seurausten pelossa.
”Siellä on aika voimakas pelon ilmapiiri, eli nämä tuomariliiton tuomarit eivät rehellisesti uskalla. Se alkaa tosi usein sillä, että jos niille tulee soittoa niin se alkaa ‘voinko mä tulla viheltämään’, ‘uskaltaako sinne tulla, onks tällä seurauksia’. Minä en tietenkään siihen voi täysin vastata, koska en ole se taho, joka siitä päättää, mutta toivon tietenkin suuresti, että ei ole seurauksia [tuomareille]”, Kortelainen sanoo.
Hän ei osaa sanoa varmaksi, onko seurauksia ollut. FCAA:n peleissä viheltää myös SJTL:oon kuulumattomia tuomareita.
Sekä SJTL:n että SJL:n kanssa on käyty keskusteluja yhteistyöstä.
”SJTL kanssa ollaan neuvoteltu tästä kolme kertaa. Keskustelu kallistuu aina siihen, että he kunnioittavat organisoituneen ja järjestäytyneen suomikiekon rakennetta. Eivät ole meidän kanssa neuvottelemassa. Vedotaan aina yhteistyösopimukseen jääkiekkoliiton kanssa.”
FCAA on käynyt lyhyen olemassaolonsa aikana neuvotteluja myös jääkiekkoliiton kanssa, mutta toistaiseksi tuloksetta.
”Me ollaan kiinnostuneita aina yhteistyöstä, mutta sanottakoon, että yhteistyö on sitä, että se hyödyttää molempia osapuolia. Siinä vaiheessa, jos yhteistyön ainoa elementti, mitä jääkiekkoliitto tarjoaa meille, on kolmannen osapuolen eli Suomen jääkiekkotuomareiden palveluita, niin se kuulostaa musta juridisesti vähän hassulta. Miten he ovat taho, joka neuvottelee eri yhdistyksen meille saamisista.”
Kortelaisen mukaan FCAA:n johdossa koetaan, että jääkiekkoliiton alla toimiminen lisäisi sarjan hallinnollista ja taloudellista taakkaa sekä vähentäisi omaa kontrollia. Pelkona on, että korkeakouluopiskelijoiden etu hukkuisi suurijäsenisen liiton rattaisiin.
”Ei strategisesti nähdä sen olevan järkevää.”
Harrasterekisteröinti maksaa 6,75 euroa pelaajaa kohden eikä vaadi urheiluvakuutusta.
SUOMEN JÄÄKIEKKOTUOMAREIDEN liiton hallituksen puheenjohtaja Pekka Haajanen kertoo, että sopimusta SJTL:n ja FCAA:n välille ei ole syntynyt, koska SJTL on sitoutunut “järjestyneeseen suomikiekkoon”.
”Me ollaan osana järjestäytynyttä suomikiekkoa, jota suomessa edustaa Suomen jääkiekkoliitto”, Haajanen sanoo.
”Meillä on yhteistoimintasopimus ollut itseasiassa jo 50 vuotta, jossa me ollaan sitouduttu toimimaan järjestäytyneen suomikiekon puitteissa ja sen säännöillä. Meillä on kaksi asiakasta: Suomen jääkiekkoliiton sarjoissa olevat seurat ja jääkiekon SM-liiga Oy:n sarja ja seurat.”
Haajasen mukaan voimassa olevat sopimukset eivät estä heidän yksittäisiä jäseniään tuomaroimasta FCAA:n kaltaisissa liiton ulkopuolisissa sarjoissa.
Haajanen ei myöskään tunnista Kortelaisen väitteitä pelon ilmapiiristä.
”En tunne tällaisia asioita ja ei ole mitään seurauksia. On vain kysymys siitä, ettemme määrää tuomareita niihin otteluihin. Me määräämme otteluita siihen suomikiekkoon, missä me ollaan mukana”, Haajanen sanoo.
”Jokainen tekee itse mitä haluaa. Suomessa on elinkeinovapaus.”
JÄÄKIEKKOLIITON harrastamis- ja kehityspäällikkö Kim Sällström on ihmeissään liiton ja FCAA:n välisestä vastakkainasettelusta. Hän kertoo liiton suhtautuvan myönteisesti sen ulkopuolella toimiviin sarjoihin.
”Todella myötämielisesti. Meillä on paljon toimintaa ja mitä enemmän järjestetään ja pelataan lajia, niin sen parempi.”
Erityisesti FCAA:ta Sällström pitää “erinomaisena juttuna”, koska jokin perinteisempi sarjamalli ei välttämättä toimisi yhtä hyvin opiskelijoiden hektisen elämäentilanteen kanssa.
”Kaikki liikuntatapahtumat, jotka opiskelijoilla ei aina liity juhlimiseen – niitäkin saa olla – vaan puhtaasti liikuntaan, niin on minun mielestäni tosi makee juttu.”
Sällström pitää opiskelijoita SJL:lle tärkeänä kohderyhmänä.
Yhteistyöneuvotteluissa osapuolien tarpeet eivät kuitenkaan ole kohdanneet. FCAA on hänen mukaansa vaatinut liitolta taloudellista tukea, mutta liitto ei voi asettaa sarjaa rahan suhteen eri asemaan muihin verrattuna.
”He ovat toivoneet, että meiltä tulisi heille taloudellista tukea, mutta me voidaan antaa resursseja muttei taloudellista tukea.”
SJL on tarjonnut apua tuomariongelmaan sekä FCAA:n halutessa myös esimerkiksi tulospalveluun, viestintään, sarjan hallintaan ja kurinpitoon. Liiton ainoa vaatimus on, että pelaajien tulee olla rekisteröityjä.
Käytännössä ”apu tuomariongelmaan” tarkoittaa että harrastajien rekisteröinti mahdollistaisi tuomareiden tilaamisen suoraan SJTL:n piirissä toimivista erotuomarikerhoista.
Harrasterekisteröinti maksaa 6,75 euroa pelaajaa kohden eikä vaadi urheiluvakuutusta.
”Semmoinen mielikuva tulee, että jollain on joku agenda. Että Jääkiekkoliitto yrittää kampittaa sitä toimintaa tai suhtautuis negatiivisesti siihen, joka on minulle tosi vieras ajatus”, Sällström sanoo.
