OPITTU ON yksilön materiaalitonta pääomaa, mutta opiskelijan lopullinen päämäärä on suorittaa tutkinto, eli valmistua joksikin. Opiskelija työmäärällisesti tekee instituution vaatimat suoritukset osoittaakseen ansaitsevansa tutkintotodistuksen myötä tittelinsä, jolloin instituutio tunnustaa hänet joksikin.

Ajan myötä opiskelu muuttuu ja ”tullakseen joksikin” opiskelija ikään kuin joutuu omilla valinnoillaan kaventamaan vapauttaan, mikä kuuluu asiaan, jotta opiskeluiden valmistumistavoite joskus täyttyisi. Opintopolku voi näkyä selkeänä reittinä joksikin tulemiseksi, kun taas joillekin siitä muodostuu ”haarautuvien polkujen puutarha”, jolloin valmistuttuaan voi olla enää vaikea nähdä reittejä, joita pitkin päätyi minne päätyikin tai tuli joksikin, mikä ei ehkä ollut suunnitelmissa.

Mahdollisuudet etäopiskelulle tai -työskentelylle liittyvät myös arvokysymykseen yhteisistä tiloista. Tässä suhteessa on tarpeellista tarkastella yhteisen tilan ja ympäristön vaikutuksia sekä hiljaista tietoa hiljattain digiloikanneessa kontekstissa, sillä opiskelussa tärkeä yhteisöllinen arvo liittyy kampuksien tilallisuuteen, infrastruktuuriin, arkkitehtuuriin sekä kaupungin opiskelijaympäristöihin laajemmin.

Sekä virtuaaliset että fyysiset yliopistoympäristöt auttavat verkostoitumisessa, ihmissuhteiden luomisessa sekä asettavat opiskelijat, tutkijat ja henkilökunnan sekä kansainväliseen yliopistojen väliseen systeemisyyteen että oman yliopiston historiallisten ja kulttuuristen kerrostumien jatkumoon. Mutta kuten Jyväskylän yliopiston vuoden 2024 tilastrategiasta ja toimintasuunnitelman yhdeksästä rakennuksesta luopumisesta sekä esimerkiksi Jyyn päätöksestä Ilokivi Venuen tapahtumaliiketoiminnasta luopumisesta konkreettisesti huomataan, ei tiloja tule pitää itsestäänselvyyksinä. Hallinnollisten päätösten kautta säilytettäviä tiloja voidaan pitää tietyssä määrin annettuina, sillä säilyttäminenkin on aktiivista päätöksentekoa.


VUODEN 2024 tilastrategia havainnollistaa kuinka tulevaisuuden tilasuunnittelussa otetaan enenevissä määrin huomioon tilankäytön optimointiin ja käyttöasteeseen liittyvät määrälliset mittarit, mikä on perusteltua ja ymmärrettävää vaikealle päätöksenteolle.

Tilastrategiassa tiloja kaavaillaan monimuotoisimmiksi, hybridityötä ja -opiskelua tukevammaksi ja helpommin jaettavimmiksi yliopistoyhteisön kesken. Tilojen tarkoituksenmukainen tavoite on vastata tilojen käyttäjien tarpeita ja edistää arjen sujuvuutta. Yhteistyötilojen on määrä edistää toimintakulttuuria ja kutsua ulkopuolisia käyttäjäryhmiä. (Jyväskylän yliopiston tilastrategia 2024.) Tavoite on vahvistaa ”Jyväskylän yliopiston vahvaa yhteishenkeä sekä lämmintä ilmapiiriä […] entisestään.” ja rakennuskannan vähentämisen kautta ”vapautetaan taloudellisia resursseja turvaamaan yliopiston perustehtävää.”

Tilasuunnitellussa tulisi ottaa laajasti huomioon turvallisen ja toista kunnioittavan tilan sekä ilmapiirin laatua huomioivat tekijät, jotka vaikuttavat suoraan sekä epäsuoraan yhteisöllisyyteen, tilankäyttöön ja niiden käyttöasteeseen, jota selittävät syyt voivat olla myös oire jostain tilallisuuden laadullisemmasta ja vaikeammin mitattavasta seikasta. Fyysisen yliopistoympäristön ollessa perusta opiskeluilmapiirin muodostumiselle, millä tavalla etäopiskelussa hybridi tai täysin virtuaalinen ympäristö rakentaa opiskeluilmapiiriä? Strategia ymmärrettävästi julistaa positiiviseen suuntaan vahvaa yhteishenkeä, mutta miten ilmapiirin laatua, marginaaleja tai negatiivisia ilmiöitä aiotaan huomioida kehityssuunnassa, jossa tilaa kavennetaan?

SOSIAALISIA TAITOJA, kunnioittavaa argumentointia ja ihmisiä kehollisina olioina kohtaavan tehtävän ylläpitäminen vaatii monisuuntaista huomiota tiloja tiivistäessä ja verkkoluentojen suosion kasvaessa. Vaikka verkko on oma ympäristönsä, johon asetutaan, etätapaamisessa ei ole yhteistä tilaa. Fyysisen tilan sosiaaliset säännöt eivät ole symmetrisiä virtuaalisenympäristön kanssa, sillä molemmissa ympäristöissä rajat sekä kommunikaation ulottuvuudet ovat erilaiset. Nykymaailmassa sosiaalisia taitoja olisikin suotavaa oppia niin fyysisissä kuin virtuaalisissakin ympäristöissä, erikseen. Sosiaalisten taitojen kehittäminen yhteisessä fyysisessä tilassa saattaa tuntua epämukavammalta nimenomaan kehollisuutensa vuoksi, mutta laadullisen oppimisen näkökulmasta kehityksessä ei tule unohtaa lähiopetukseen implisiittisesti liittyviä kehollisen oppimisen, hiljaisen tiedon ja sosiaalisen vuorovaikutuksen tilallisuuden yleissivistäviä tavoitteita.

Suosiessaan etäopiskelua, opiskelija etäännyttää itseään jaettavasta tilasta ja ehkä myös muista opiskelijoista ja opettajista. Jälkimmäiset näyttävät tieteenalaa tutkivina edustajina opiskelijoille myös mallia, miten oppimiseen, tutkimiseen, tieteeseen tai ammatti-identiteettiin voikaan suhtautua moninaisin tavoin. Tai kuinka intohimoisesti, mutta tieteellisellä etäisyydellä tai moninäkökulmaisesti asioihin onkaan mahdollista syventyä.

Lähiopetuksessa saadaan tarkempaa hiljaista tietoa siitä, miten tiedettä tehdään kehollisesti orientoituen.

Jos opiskelijastatus identiteetiltään on kohti joksikin tulemista, tiloissa vaihdettavan hiljaisen tiedon ja vaikuttumisen avartuva potentiaali muovaa omaa olemista merkityksellisesti itsensä näköiseksi. Ja kestäväksi siinä mielessä, jos esimerkiksi tutkittavat sisällöt koetaan henkisesti rasittavina, epämieluisina tai jopa omaa arvomaailmaa ja ymmärrystä vastaan sotivina. On henkisesti kestävää oppia prosessoimaan epämukaviakin asioita kehollisesti, eikä etäisyyttä epämukavaan otettaisi vain virtuaalisella etääntymisellä, kehollisia ja psykologisia orientoimismetodeja oppimatta.

MONIMUOTOINEN OPISKELU mitä moninaisimmissa elämäntilanteissa on yksi korkeakouluinstituutiomme hienouksia, mutta etäopiskelun valinta eettisenä ongelmana on kullekin puntaroinnin arvoista.

Karkeasti sanottuna syyt etäopiskelulle ovat merkki fyysisen läsnäolon mahdottomuudesta, jonkin toisen asian senhetkisestä ensisijaisuudesta elämässä tai halusta. Opiskelu haastaa sitoutumisen, kun elämässä tapahtuu muutoksia, jolloin kukin uudelleenjärjestää prioriteettinsa elämäntilanteessa. Tällöin uusi tai akuutti usein peittoavat ainakin hetkellisesti pitkäkestoisen sitoutumisen ja virtuaaliympäristö kätevyydellään voi helposti peitota fyysisissä tiloissa jaetun maailman sekä siihen liittyvät arvot.

On perusteltua karsia tiloista, joiden käyttöaste on matala. Ja taitaa kuitenkin olla, että tilojen elinvoimaisuutta arvostetaan niitä käyttämällä, jos emme halua redusoida tilan tai rakennuksen arvoa tyystin museoituvaan tai kulttuuriperintöä säilyttävään arvoon.

Paikat vaikuttavat keiksi tullaan, missä kukin itseksi tekeytyy. Riittävän turvallinen, potentiaalinen ja avartuva ympäristö mahdollistaa yksilölle merkityksellisten suhteiden kiinnittymisen niin yhteisöön kuin tiloihinkin. Yksilöt tekeytyvät itsekseen paikoissa, joissa he vastavuoroisesti määrittelevät itseään ja jotka määrittelevät itseä. Tämä tapahtuu etäältäkin, kun merkitykset ovat kiinnittyneet muistikuviin fyysisistä paikoista sen sijaan, että merkitys liittyisi eräänlaisiin abstrakteihin tai systeemisiin rakenneverkostoihin. Merkitykset kuitenkin sitovat vastavuoroisesti yksilöitä puolustamaan heille paikkaan liitettäviä tärkeitä arvoja, tavalla tai toisella. Turvallinen paikka määritellä itseä on myös mielikuvittelua siellä, missä johonkin kulttuuriseen voi kytkeä ja perustaa itseänsä. Mutta jos paikan määrittelevä tehtävä on etäisyydestäkin huolimatta lakannut, niin mikä sen arvo silloin on?

Yliopiston opiskelijoita koskeva perusedellytys on rakentaa ja suojata opiskelijoille avointa tilaa, jossa opiskelija voi positiivisesti valmistella valmistumistaan. Paikka, jossa voi turvallisesti määritellä itseä ja vaikuttua. Joksikin tulemiselle pysyvyys on monilta osin oleellista, mutta myös, ettei pysyvyyden illuusioon loppujen lopuksi jäisi riippuvaiseksi uusien tilojen ja rakenteiden muovautuessa.

Kirjoittaja on taidekasvatuksen maisteriopiskelija, jolla on omat syynsä olla Brasiliassa kirjoittamassa tätäkin esseetä.