MÄ OON kotoisin Jäkestä, joka tunnetaan paremmin varmaan Järvenpäänä. Tai jos tunnetaan – yleensä Kehä kolmosen ulkopuolella kaikki tuntuu tietävän ennemmin jäkeläisten naapurikaupunki Keravan.

Jäke sijaitsee siinä Helsingin ja Riihimäen juna-asemien välisellä harmaalla alueella Uudellamaalla, josta harvemmin edes paikallisetkaan tuntuu olevan hyvin perillä. Paitsi lähtiessä parempien maisemien toivossa karkuun Jäken betonibrutalistista ympäristöä.

Jos joskus törmäät jäkeläiseen ja kysyt tältä, että mistä kaupunki pitäisi tietää, vastaus on hyvin mahollisesti kansallissäveltäjämme Jean ”Janne” Sibelius, sillä sijaitseehan Jäkessä Jannen vanha kotitalo Ainola. Myös muiden Tuusulanjärven alueella asuneiden taiteilijoiden nimet, kuten Eero Järnefelt ja Venny Soldan-Brofeldt, saattaa herättää jotain muistikuvia kaupungista.

Jäken slogan ”Elinvoimainen kulttuurikaupunki” antaa ymmärtää, että Jäkessä kulttuuria on tarjolla joka lähtöön. Yleisimpiä kulttuuritapahtumia onkin autojen polttaminen Jampassa ja Haarajoella sekä tappelut keravalaisten kanssa grillijonossa.

Kai sitä elinvoimaisuutta ja kulttuuria voi mitata monella eri mittarilla.

Sattumalta kaupunkiin eksyneille parhaimpia nähtävyyksiä on Suomen rumimmaksi kirkoksi äänestetty Järvenpään kirkko (jonka nimen voisi mielellään muuttaa kuvaavasti piruntorjuntabunkkeriksi) tai Rantapuiston Kolmisointu-teos (joka muistuttaa kutsuvasti aamuyön pikkutunneilla keskustan ”kulttuurikuppiloista” poistuville suurta Mäkkärin logoa).

Jäkessä sijaitsee myös maailman parhaana ruokakauppana palkittu K-Citymarket eli Cittari. Siihen hyvät kaupat sitten jääkin. Prisman tai Tokmannin parkkihallit saa myös paikalliset pohtimaan vakavasti autosta luopumista.

Jos paikallinen yöelämä kiinnostaa, parhaat ajat taitaa valitettavasti olla takanapäin. Keskustan RT eli Rakkauden Temppeli muutettiin vähäksi aikaa montuksi. Rantapuistossa sijainnut Casino veti kuulema parhaimpina päivinä porukkaa Helsingistä asti, harmi vaan, että sekin piti mennä tuttuun tapaan polttamaan.

Jäkeläisille nuorille suurin ylpeydenaihe on varmaan se, että voi kehua olevansa kaupunkilainen ja asuvansa Helsingin lähellä. Todellisuudessa matka pääkaupunkiin on kuljettava junalla tai autolla. Asiaa ei helpota, että Jäke ei ole liittynyt HSL:ään.

Parasta Jäkessä on, että sieltä pääsee halutessaan mahdollisimman nopeasti pois. Vaikka Helsinkiin, jossa elinvoimaa ja kulttuuria on tarjolla muussakin muodossa kuin pelkässä iskulauseessa. ▬

 

Paska kotiseutu on Jylkkärissä vuonna 2006 alkanut pakinapalsta. Pääset tutustumaan muihin paskoihin kotiseutuihin täältä.