JOS JOKU kysyy, että mis ollaan, ni oikee vastaus on et Huittisisa. Ei mittään kahta ässää inessiivisä, ku yhelki pärjää. Tää on tää murre sillee vähän hassu et ku ollaan Turu ja Tamperee pualessavälisä ni molemmista on piirteitä. Joka tapaukses kaikki keskisuomalaiset suuttuu ku sanoo että ”ketä” sanan ”kuka” tilalle.

Sit ku pitää kertoo et missä tää paikka siis on, ni Turku-Tampere- ja Pori-Helsinki -teiden risteyksessä. Kaupungissa – koska täähän on nimenomaan siis kaupunki eikä mikään kunta (toisin ku Eura) – on yhet liikennevalot, jotka ei kyl muuten oo siinä risteyksessä.

Huittisisa oli joskus Suamen kolmanneks vilkkain linja-autoasema, mut sit tuli erinäiset nimeltä mainitsemattomat halpabussifirmat ja romahdutti hintojen ohella myös vuorotarjonnan.

Kyl se asema siis edelleen on, mut autoja kulkee vähemmän.

 

SEN SIJAAN tääl on enemmän sikoja ku ihmisiä, ja jälkimmäisiäki vaan joku kymmenentuhatta. Maatalous on sillee niinku iso juttu täälpäin – peltoo on joka pualella ja kaikki kasvattaa omat perunansa. Tai kaikki kepulaiset ainaki. Niitäki tääl on ihan liikaa.

Ja ohan täältä lähtösin poliitikkoja, mm. yks presidentti (Risto Ryti, jos ette tiänny), ja paljon muusikoita. Kaikenmaailman jatsareita ja iskelmämuusikoita. Viime vuonna tänne tuli ensimmäinen platinalevyki.

Sit on tietysti Huittisten hirvenpää, joka on Suamen tunnetuimpia muinaisesineitä – eli siis kivinen seremoniakirves mesoliittiselta kauelta. Se on vähän yli 8 000 vuotta vanha, eli suunnilleen samaa ikäluokkaa ku huittislaisten setämiesten käsitys tasa-arvosta.

Huittinen on silleeki historiallisesti hassu paikka, et vähä päälle sata vuotta sitte täällä ammuttiin Huittisten meijerikahakassa sisällissodan ekat laukaukset. Yhden ampujan pojanpoika asuu samassa mäessä mun vanhempien kaa. Iso-isomummu salakuljetti torpan viereisesä mettässä piileskelleille punasille ruokaa sodan jälkeen ku välttelivät muilutuksii. Naapurin piharakennukses pidettiin punakaartilaisia vankina. Yläkoulussa kavereiden kaa käytiin läpi et kenen pualel kenenki suku oli. Et ei varmaan ihme et on kasvanu jotenkin luokkatietoseks.

Mut siis ohan tääl ny kiva olla. Kaikki on tuttua, niin paikat ku ihmiset. Ja täält o hyvät kulkuyhteydet. Luonto on lähellä ja keväisin myös ilmassa kun pellot lannotetaan – mut on kans metsää ja suota.

Satakunnan maakuntalaulu on kirjotettu Huittisten Ripovuoren maisemista inspiroituneena. Puurijärven ja Isosuon kansallispuistoki on osittain paikkakunnan rajojen sisällä.

Pahalta tää haisee aina välillä eikä näitten paikallisten kaa oikeestaan jutella haluu, mut ohan Huittisisa ihan rentoo, kivaa ja turvallista.