Ei hakutuloksia.

Kuvat Joonas Lahtinen

Turismia terrorismin keskellä

Saavuimme lentokentälle yllättävän hikiseen iltahämärään. Hikiseltä se ainakin tuntui Suomessa totutun pakkasen jälkimainingeissa.

Taksimatkalla koimme matkakaverini kanssa ensimmäisen hämmennyksen hetken. Ohi pyyhälsi ambulanssi Suomen rekisterikilvellä, jonka takalasin pölyyn ja roskaan oli sormella kirjoitettu ”haista vitti”. Toisella puolella kaoottista autokaistaa viiletti hevoskärryjä ja ratsastajia. Monta erikoista liikennekulttuuria olin jo nähnyt, mutta Marokko tarjosi uusia erikoisuuksia, kuten joka liikenneympyrässä päivystäviä poliisiparvia ohjaamassa liikennettä mielivaltaisella otteella. 

Taustalla saattoi olla jotakin syvempääkin juuri laajalti uutisoidun kahden eurooppalaisen tytön murhan jälkimainingeissa. Reppureissaajatytöt oli murhattu telttaan pienen vuoristokylän lähistöllä. Koko maata koskettaneet viime vuosien ongelmat pystyi aistimaan joka kohtaamisesta ja katseistakin. Paikallisten vilpittömyyden takaa huokui syvempää huolta ennakkoasenteista, joille turistit olivat viime aikoina altistuneet. 

 Vanhan taghazoutlaisen sedän kanssa pitkään keskusteltuamme hän vihdoin avasi sanaisen arkkunsa arasta aiheesta. Ei sitä tarvinnut erikseen kysyä, se vaivasi ilmiselvästi rivien välissä. Viikko ennen saapumistamme lukemattomista medioista ympäri maailmaa oli voinut lukea tästä kahden skandinaavitytön terroristisesta murhasta. Setä koki tarpeen selittää paikallisesta turismista, ja sen mullistavasta vaikutuksesta koko Marokon rannikon elintasoon.

Kun soitin matkakaiuttimestamme Pink Floydin Goodbye Blue Skies -kappaleen, vanhuksen silmissä saattoi nähdä eläviä muistikuvia hänen hiljaa hyräillessään kappaleen utuista melodiaa. 

70-luvulla Taghazoutin koskemattomat rannat olivat ensin vallanneet amerikkalaishipit karavaaneineen. Kalastus oli pitänyt aluetta jo silloin jokseenkin asuttuna, mutta paikallinen omin silmin ilmiötä seurannut tuttavamme kuvasi tilannetta lämmöllä. Amerikkalaiset nauttivat surffauksen ensikuohuista, polttivat pilveä ja toivat mukanaan briteiltä napatun Pink Floydin lisäksi Led Zeppeliniä ja The Clashia. Pikkuhiljaa pienestä kalastajakylästä on kehittynyt Afrikan surffiturismin pääkaupunki. Syrjäisimmätkin kadut ovat nyt täynnä surffilautavuokraamoja ja surffareille avokadoleipiä ja smoothieita tarjoavia kahviloita. 

70-luvulla Taghazoutin koskemattomat rannat olivat ensin vallanneet amerikkalaishipit karavaaneineen.

 Taghazoutiin siirryttyämme Agadir tuntui varsin järjestyneeltä rantakaupungilta. Taghazoutissa liikennejärjestely oli organisoitu niin, että kylän ainoa autotie toimi iltaisin ja öisin parkkipaikkana, mutta päivisin kaoottisena taksien, turistien ja almuja keräävien torina. Myös aiemmin kohtaamamme ambulanssi oli saapunut määränpäähänsä, ja makasi nyt siististi hiekkatien pitkän autojonon jatkona. Toinen paikallinen ukko kertoi ambulanssin tarinaa Suomesta Marokkoon. Ilmeisesti miehen veli oli ostanut jostain Suomesta vanhan ambulanssinromun ja kuljettanut sen läpi Euroopan määränpäähänsä. Suuri osa tarinasta kuitenkin jäi välillemme muodostuneen kielimuurin taakse. 

 Marokko elää turismista ja tietää sen hyvin. Viime aikojen tapahtumien varjossa koko kansa on joutunut vastuuseen muutamien harhautuneiden yksilöiden toiminnasta. Paikallisten mukaan turismi on vähentynyt huomattavasti ja oman kokemuksemmekin mukaan hotellit ympäri maata ammottivat tyhjyyttään kuitenkin suhteellisen kiireisen uuden vuoden sesongin ympärillä. Positiivisena puolena saimme huippuhuoneita pilkkahintaan. 

 Tuntui kuin koko maa olisi jonkin sortin sulkutilassa. Vähiin turisteihin suhtauduttiin pääsääntöisesti ystävällisesti, mutta tuntui monesti, että beduiinipukuihin sonnustautuneiden huppupäiden ilmeet olivat hyvinkin jyrkkiä ja tuomitsevia. Matkatoverini arveli ilmiön johtuvan yksinkertaisesti marokkolaisille ominaisista kasvojenpiirteistä ja tuimista kulmista, mutta jäin pohtimaan oliko kyseessä muutakin. 

Marokkoon saapuu normaalioloissa vuoden ympäri paljon turisteja varsinkin Etelä-Euroopasta, erityisesti vanhasta siirtomaavallasta Ranskasta. Ranskan kieli on jäänyt Marokkoon yhdeksi virallisista kielistä ja varsinkin paikalliset nuoret käyttävät sitä vuolaasti. Yleisesti paikallisten keskuudessa kuitenkin puhutaan arabiaa, ja pienemmissä berberikylissä on vielä omat berberikielensä. 

Berberit ovat Pohjois-Afrikkalaista kantaväestöä. Sana berberi tulee kreikan kielen sanasta barbaros eli vieras tai ulkopuolinen. Kuinka osuvalta se nykyisessä kontekstissa kuulostaakaan. He ovat kaikin tavoin koittaneet eristäytyä Marokon modernisaatiosta, mutta toki omaksuneet joitakin kehittyneen yhteiskunnan etuuksista. Berberien käsissä saattoi esimerkiksi näkyä vanhoja simpukkapuhelimia. Heillä on kuitenkin omat arvojärjestelmänsä ja erilliset kylänsä, joissa pidetään omat kyläkokouksensa. Berberiyhteisössä naisilla voi olla tasa-arvoisempi asema kuin ympäröivissä arabivaltioissa. Yksi silmään pistävä asia Marokon julkisilla paikoilla olikin naisten puuttuminen katukuvasta. Sen sijaan ikään kuin lepääviä, päivää paistattelevia paikallisia setiä oli joka ikisen aidan, penkin ja kaiteen päällä tappamassa aikaa. 

 Taghazoutin kalastajakylästä päätimme eräänä hiljaisena päivänä suunnata vuoristoon eräälle lähteelle. Matka sujui yhdeksälle mitoitetussa tila-autossa, johon oli kasattu ylimääräisiä paikkoja työkalupakkien ja tyynyjen yhdistelmänä. 15 henkinen seurueemme lähti matkaan erittäin kuivaa ja kuoppaista soratietä kohti sisämaata, jossa maisemat äkisti kuivuivat.

Berberiyhteisössä naisilla voi olla tasa-arvoisempi asema kuin ympäröivissä arabivaltioissa.

Lähteellä uiskentelu oli varsin miellyttävää, ihmisiä ei ollut liiaksi ja vesi oli todella virkistävää. Kuitenkin paikalle ilmestyi paikallisten nuorten ryhmä, joka rupesi heittelemään toisiaan kivillä. Kaverini kanssa jäimme vielä tämän välienselvittelyn keskelle. Kivet olivat melkoisen kookkaita, eikä kovin kaukana ollut, etteikö jompikumpi meistäkin olisi saanut osumaa. Yksi pojista ymmärsi tilannetta, mutta muut jatkoivat heittelyä. Paikalla oli muitakin turisteja ja asetelma oli jälleen kerran kaoottinen.

 Vuoristopäivän jälkeen laskeuduimme rannikolle katselemaan kymmenessä sekunnissa alas valahtavaa auringonlaskua. Vakiopaikallamme oli taas Pink floydista nauttinut tuttavamme. Tällä kertaa saimme kuulla viereen rakentuvista jättiläismäisistä hotelleista. Reppureissaajien keskuudessa rakastetun Taghazoutin kylän liepeille rakennetaan valtavaa turistipitäjää kaikilla herkuilla. Ikään kuin luksuskohteeksi brändäytyvällä turistikylällä on enää hyvin vähän tekemistä paikallisen kulttuurin kanssa.

Paikalliset ovat päässeet lähinnä töihin rakentamaan hotelleja ja puutarha-alueita, mutta suunnittelussa etunenässä on länsimaisen turistin tarpeet. Paikallisen taginen eli saviruukussa kypsennetyn padan tilalla ravintoloissa tulee saamaan etunenässä burgereita ja pizzaa. Tuttavamme poika oli saanut työtehtävän erään tällaisen hotellin johdossa kaksijakoisissa tunnelmissa.

 

Taghazoutista Marrakechiin siirryimme mukavan, mutta värikkään viikon jälkeen taksilla. Taksista sai tingittyä lopulta puolet hinnasta pois lähtiessä, ja tuntui jopa että kuski teki reissulla tappiota. Marrakechissä monet pienen hiljaisen turistikylän ongelmat olivat tiessään. Ravintoloissa ei tarvinnut pelätä ruokamyrkytystä kylmäketjun ongelmallisuuden takia. Hotellin suihkusta ei tulvinut vettä huoneen käytäville, ja vessapaperia sai vastaanotolta kokonaisen rullan kerralla.

Marrakech on todella vilkas miljoonakaupunki, jossa on paljon kontrasteja. Marrakechissä ja muutenkin Marokossa oli joka puolella selkeästi harkittua arkkitehtuuria. Köyhimmät ja syrjäisimmätkin kadut olivat täynnä mitä koristeellisempia ovia ja ikkunoita. 

Marrakech oli aikanaan kuuluisan muotisuunnittelija Yves Saint Laurentin tukikohta. Saint Laurent osti kaupungista upean kasvitieteellisen puutarhan ympäröimän huvilan. Miehen kuoleman jälkeen kaupunkiin rakennettiin  kaksi vuotta sitten myös iso museo kunnioittamaan miehen muotiperintöä. Saint Laurentin monista asuista voi nähdä afrikkalaiset vaikutteet niin kankaista, värisävyistä kuin muotoilustakin. Saint Laurent onnistui yhdistämään kaksi kovin erilaista muotikulttuuria juuri oikein, perehtymällä molempiin. Esimerkiksi berberiasut ja muut perinteiset marokkolaiset vaatteet kiehtoivat miestä ja hän osasi viedä niitä elementtejä muotimaailman huipulle. 

Radikalisoituneet marokkolaistaustaiset henkilöt ovat olleet Euroopassa esillä reppureissaajatragedian lisäksi muutenkin. Pariisin sekä Lontoon terrori-iskuissa on viime vuosina ollut osana monia marokkolaistaustaisia. Myös kotimaan Turun puukottaja on marokkolainen. Maa on radikalisoitumiselle alttiista maista kuitenkin vauraimpien joukossa ja länsimaalaisille turisteille hyvin myönteinenkin paikka.

Marokossa on yhteiskunnallisia ongelmia, kuten lukutaidottomuutta ja heikko koulutussysteemi. Tottakai kuva radikalisoituneesta valtiosta on varsin vääristynyt, kun puhutaan kymmenien miljoonien asukkaiden valtiosta, jonka muutamat kansalaiset ovat nousseet otsikoihin ympäri maailmaa. Ympäri maata vieraillessamme paikallisten yleinen mielentila oli raivostunut ja pelokas koko ilmiötä kohtaan, eikä syyttä.

Turismin vähetessä paikalliset menettävät työpaikkoja.

Tällaisten tapahtumien vaikutukset lähtömaassa ovat todella kiemuraisia ja muodostavat helposti jonkinlaisen pyörän, jota ei voi pysäyttää. Turistien epäuskoiset ja pelokkaat asenteet luovat uusia jännitteitä paikallisten ja turistien välille. Turismin vähetessä paikalliset menettävät työpaikkoja, usein yhdessä ainoista elinkeinoista, turismin parissa työskentelystä. Syntyy kitkaa myös toisin päin, ja moni nuori kokee syrjäytyvänsä yhteiskunnasta ja myös länsimaalaisesta elämäntavasta jo pelkästään tämän ilmiön johdosta. 

Vaikka terrorismiin ei oikeuta tietenkään mikään, on senkin taustalla tiettyjä rakenteellisia ilmiöitä, joiden pysäyttäminen tuntuu tällä hetkellä käytännössä mahdottomalta. Terroristiseen ideologiaan tämä vieraantumisen ilmiö toki sopii täydellisesti luoden yleistä sekasortoa ja pelkoa, mutta samalla se myös lisää nuorten kiinnostusta liittyä terroristijärjestöihin. Marokkon herkkä tila oli niin näkyvillä, että jopa turistin silmiin ahdistuksen saattoi huomata. Terrorismia ei kuitenkaan tulisi pelätä tai väistää, koska juuri sen kautta terrorismin oravanpyörä jatkaa pyörimistään jatkossakin.

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.