TOUKOKUUSSA 2022 Netflix tiedotti: Samuel Kujala ja Roderick Kabanga näyttelevät päärooleja Dance Brothersissa. Se on ensimmäinen suomalainen sarja, joka saa ensi-iltansa suoratoistopalvelujätissä maailmanlaajuisesti, vuonna 2023.

Paitsi että julkaisukanava on suomalaisittain harvinainen, sitä on myös sarjan aihe: tanssi. Merkittävää on myös, jos pääsee vastaamaan maailmanlaajuisen televisiosarjan tanssikoreografioista. Ja niin vaan Sanaz Hassani pääsi, yhdessä Ima Iduozeen kanssa.

”Siisteintä, mitä olen tähän mennessä tehnyt”, Hassani sanoo.

 

HASSANI TUNNETAAN katutanssin moniosaajana. Hän muutti Suomeen 1990-luvun alussa. Perhe tuli pakolaisina.

”Se oli rankkaa aikaa. Ilmapiiri ei ollut kovin suvaitsevainen.”

Mutta tanssijat olivat avoimia. Ja tanssi, musiikin rytmien ja kehon liikkeiden yhteispeli, sai vapautumaan. Hassani osallistui hip hop -tanssikurssille keväällä 1994, ja jo kahta vuotta myöhemmin ensimmäisiin kilpailuihin.

”Oli sen näköistä, että tarvitsin enemmän harjoitusta.”

Pikkuhiljaa treeni tuotti tulosta ja menestystä tuli.

Vuonna 2004 Hassani valmistui tradenomiksi Jyväskylän ammattikorkeakoulusta. Hän oli halunnut ”jonkun ammatin”, ”vähän vanhemmatkin painostivat”.

Tradenomin töitä hän ei tehnyt.

Valmistumisen jälkeen Hassani haki Broadway Dance Centeriin, New Yorkiin. Vuoden kestävä tanssikoulutusohjelma edellytti hyvää hakemusta, ja rahaa. Viikko-ohjelmaan kuului vähintään 12 tuntia treenejä. Oli balettia ja jazzia, ja erityisesti katutansseja. Hip hopia, waackingia, vogueta, dancehallia, housea…

”Katutanssi syntyi Nykin kaduilla ja klubeilla. Siellä sen oppi.”

Majoitus ei sisältynyt ohjelmaan. Hassani työskenteli vaatekaupassa 30 tuntia viikossa. Tanssi on fyysistä, siitä pitää palautua. Hassani ei ehtinyt. Burnoutista toipuminen kesti yli vuoden. Tanssia hän ei lopettanut. Tanssiessa ei tuntenut ahdistusta.

Hän olisi myös päässyt osaksi tanssiryhmää New Yorkissa. Viisumi oli kuitenkin umpeutumassa, ja sen uusiminen kallista ja vaikeaa. Hassani palasi kotiin ja päätti: nyt annan kaikkeni tanssille.

 

VUONNA 2007 hän perusti katutanssiryhmän UMC Dance Companyn. Tammikuussa 2022 käynnistyi tanssikoulu UMC Dance Studiosin toiminta. Opettamisen lisäksi hän on kilpaillut, valmentautunut eri puolilla maailmaa, tehnyt useita tanssiteoksia. Keväällä 2022 Hassani oli yksi Moves Like Summeri -tanssirealitykilpailun valmentajista. Kesällä hän keikkaili Antti Tuiskun taustatanssijana ympäri Suomea. Aiemmin hän on tehnyt koreografioita muun muassa Benjaminille.

Onko tanssilla vaikea tulla taloudellisesti toimeen Suomessa?

Riippuu, mitä tekee, Hassani vastaa.

Pelkällä tanssimisella on haastavaa ansaita elantonsa. Mutta jos sen lisäksi esimerkiksi opettaa tai työskentelee koreografina, voi pärjätä. Tarvitaan myös suhteita, näkyvyyttä ja rohkeutta.

Kun Dance Brothersia kuvattiin, kaikki ei aina mennyt kuten Hassani oli suunnitellut. Niin lajissa usein käy. Siksi koreografilta vaaditaan taitoa tehdä nopeasti muutoksia sekä kykyä hahmottaa kokonaisuutta.

Silloin Hassani sulkee silmät ja kuuntelee musiikin rytmiä. Kun siitä saa kiinni, palaset loksahtavat. Hän näkee liikkeen.

”Se on kuin toinen ulottuvuus pääni sisällä, ihmemaailma. Sellainen mihin haluan aina palata.”