Ei hakutuloksia.

Teksti  Juho Takkunen

”Afrotanssi voi muuttaa elämän”

Kuva: Unto Luoto
Kuva: Unto Luoto

Guinealainen Alhassane Keita on tanssija kuten isänsä ja isoisänsä ennen häntä. Nyt Keita opettaa afrotanssia suomalaisille.

Afrotanssija ja tanssinopettaja Alhassane Keita, 34, katsoo rauhallisesti silmiin ja aloittaa vahvalla länsiafrikkalaisella ranskalla.
”Tanssi on jotain, minkä tuntee ensin veressään.”

Keitan isä, kuten hänen isoisänsäkin, oli tunnettu guinealainen tanssija, koreografi ja opettaja. Länsi-Afrikassa muusikon ja tanssijan työ siirtyy isältä pojalle.

 

Keitan isoisä oli myös Hamanan alueen johtaja. Hamana on historiallinen valtio, joka oli olemassa jo keskiajalla ennen ranskalaisten siirtomaaisäntien tuloa Länsi-Afrikkaan. Hamana kuului mandé-kansojen muodostaman suureen Malin keisarikuntaan. Keitan kotikaupunki Kouroussa oli sen pääkaupunki.

Kouroussa on djembékulttuurin sydänmaita. Euroopassakin laajalti tunnettu djembé on käsillä soitettava karahvin muotoinen rumpu, joka muodostuu yhdestä puusta koverretusta rungosta ja kireäksi viritetystä vuohen- tai lehmännahasta. Guinealaiseen musiikkiin kuuluu paljon muitakin soittimia, esimerkiksi doundoun-rummut ja kosketinsoitin balafon.

Guineassa tanssi ja soitto kuuluvat elämän erilaisiin tilanteisiin ja rituaaleihin. Esimerkiksi Keitan bravuuri Doundounba on vahvojen miesten tanssi ja Kassa sadonkorjuutanssi. Rytmejä ja tansseja on tuhansia erilaisia Guinean eri puolilla, ja ne yhdistävät eri yhteiskuntaluokkia.

”Tanssi on myös liikuntamuotomme, ja sillä on tärkeä rooli kasvatuksessa, sosiaalisessa elämässä ja viestinnässä”, Keita luonnehtii.

 

Guineassa on laaja tanssi- ja musiikkikoulutusjärjestelmä, joka on peruja aikakaudelta sen jälkeen, kun maa vuonna 1958 itsenäistyi siirtomaaisännästään Ranskasta. Presidentti Sékou Touré loi Guineaan afrikkalaiseksi sosialismiksi luonnehditun järjestelmän, jossa kansa pyrittiin yhtenäistämään. Tämä tapahtui korostamalla perinteisten taiteiden ja kansallissankareiden merkitystä ja luomalla yksittäisten kansanryhmien identiteettien tilalle guinealaista identiteettiä. Maan eri alueille perustettiin tanssi- ja soittoryhmiä, jotka kilpailivat keskenään.

Kuinka Keita itse innostui tanssista?

”Minussa syntyi vahva tunne tanssia kohtaan. Ihailin paljon eri rytmien tanssijoita. Olin erittäin utelias ja halusin tanssia. Jo kun olin viisi-kuusivuotias, monet ihailivat tanssitaitojani sanoen: ’vau, mikä loistava tanssija, hän on kuin isänsä’”, Keita muistelee.

Tärkeimmän osan tanssioppia Keita sai isältään, jolla oli useita tanssi- ja teatteriryhmiä. Isänsä kuoleman jälkeen Keita perusti Guineassa useita tanssiryhmiä, jotka osallistuivat 1990- ja 2000-lukujen taitteessa Länsi-Afrikan maiden välisille tanssi- ja musiikkifestivaaleille useissa maissa, esimerkiksi Malissa ja Gambiassa. Festivaaleilla esitellään oman maan musiikki- ja tanssiperinnettä muille ja kerrotaan esimerkiksi perinteisiä vertauskuvallisia afrikkalaisia satuja.

 

Vuoden 2006 Femutrac-festivaali oli tärkeä hetki Keitan elämässä. Guinean kulttuuriasioista vastaava johtaja innostui nähdessään Keitan tanssivan ja valitsi hänet Les Ballets Africainsin jäseneksi. Kyseessä on maailmankuulu Guinean kansallinen tanssiryhmä, joka edistää länsiafrikkalaisia soitto- ja tanssiperinteitä ja on esiintynyt ympäri maailmaa, esimerkiksi Suomessa vuonna 1997.

Les Ballets Africainsin mukana Keita esiintyi aina siihen asti, kunnes hän tapasi Guineassa tanssia opiskelleen suomalaisen Lilli Rannikon. Rannikko teki Keitan kanssa yhteistyötä ja päätti järjestää hänet ja toisen Ballets Africainsin tanssijan Sorel Contén Suomeen kurssi- ja keikkakiertueelle. Vaikka viisumien saaminen guinealaisille olikin vaikeaa, kiertueet lopulta järjestyivät vuosille 2012 ja 2013. Niiden aikana Keita opetti tanssia Helsingin lisäksi esimerkiksi Jyväskylässä, Turussa ja Raumalla ja Isojoella.

Toisen kiertueen jälkeen Rannikko ja Keita päättivät mennä naimisiin ja Keita muutti Suomeen. Keitalla ja Rannikolla on Helsingissä oma Dounya Fanyi Fan -bändi ja samanniminen yhdistys, joka järjestää tanssitunteja, -kursseja ja -leirejä Guineassa.

”Nyt minusta on tullut suomalainen ja vaimostani afrikkalainen. Luulen, että kulttuurivaihto on saavuttanut huippukohtansa”, Keita toteaa ja nauraa.
Keita viihtyy Suomessa demokraattisen järjestelmän ja tasa-arvon takia.

”Se, joka puhuu kulttuurista, puhuu demokratiasta. Ja se, joka puhuu demokratiasta, puhuu elämästä. Elän unelmaani täällä.”
Tasa-arvo kuuluu myös afrotanssiin. Tanssinopettajan ei Keitan mielestä pidä esittää olevansa suuri stara.

“Olet sitten aloittelija tai edistynyt, sinun täytyy näyttää tunteesi samalla tavalla. Afrikkalainen tanssi voi muuttaa elämän”, Keita päättää.

 

Jyväskylä on afrokaupunki

Jyväskylän yliopiston liikuntakasvatuksen laitoksen tanssipedagogiikasta vastaava lehtori Mariana Siljamäki on opettanut afrotanssia Jyväskylässä vuodesta 1992. Pitkien perinteiden takia Jyväskylää voi Siljamäen mielestä kutsua afrokaupungiksi.

”Afrolla on paljon eri-ikäisiä ja taustaltaan erilaisia aktiiviharrastajia, tosin nuoret suosivat enemmän katutanssia”, Siljamäki sanoo.

Afrotanssin harrastajien ikähaarukka on Siljamäen mukaan poikkeuksellisen laaja, mikä luo yhteisöllisyyttä ikäluokkien välille. Suomalaisia afrotanssissa kiehtoo tanssin ilo ja energia. Kiinnostus erilaisiin kulttuureihin ja halu kokeilla jotain erilaista yhdistävät afrotanssin harrastajia, ja joukossa on Siljamäen havaintojen mukaan paljon korkeakoulutettuja ihmisiä.

”Afrotanssin liikekieleen pääsee hyvin mukaan, vaikkei olisi tanssinut koskaan mitään. Kyseessä on fyysinen, kokonaisvaltainen tunne, johon kuuluu liikkeen ja rytmin yhteys.”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *