123 ÄÄNTÄ on melkoinen saalis JYYn edustajistovaaleissa. Sellaisen määrän poliittisesta sitoutumatonta P&D-listaa edustanut Aku Buckbee kuitenkin sai loka-marraskuun 2021 vaihteessa järjestetyissä vaaleissa.

Luku oli historiallinen. Viimeksi suurempaan tulokseen on ylletty vuonna 1993. Tuolloin ääniharavaksi nousi JYYn liikuntavaliokunnan puheenjohtaja Tarja Mäki-Punto 127 äänellä. Se oli JYYn vaalien kaikkien aikojen suurin henkilökohtainen äänimäärä.

Ääniharavuus tuli Buckbeelle itselleen yllätyksenä. Hänen mukaansa edustajistopaikoista kilpaili nimittäin moni muukin osaava ehdokas.

”Koska niin moni äänestäjä seisoi takanani, haluan kantaa vastuun ja tehdä asiat kunnolla.”

 

BUCKBEEN MUKAAN useat opiskelijat ajattelevat, ettei JYYssä tai sen edustajistossa tehdä mitään. Toisin kuitenkin on.

”Edustajistossa tehdään ihan valtavasti asioita muun muassa opiskelijoiden hyvinvoinnin eteen.”

Juuri hyvinvointi on Buckbeen tärkeysjärjestyksen kärjessä. Hänen mukaansa helpoin tapa vaikuttaa asiaan on tuoda opiskelijoille tarkoitettua Student Life -hyvinvointitoimintaa tutuksi. Jyväskylän yliopistossa vuodesta 2009 lähtien kehitetyn Student Lifen tarkoitus on auttaa opiskelijoita pitämään huolta opiskelukyvystään, voimaan hyvin arjessa ja opiskelussa sekä kehittämään valmiuksia opiskella. Ideana on tarjota apua, tukea ja opastusta.

”Hyvinvointiin ja mielenterveyteen liittyviä palveluita on saatavilla, mutta harva opiskelija tietää niistä. Meidän täytyy jatkossa huomioida opiskelijoiden yksinäisyyteen liittyvät haasteet entistä paremmin”, Buckbee sanoo.

Hän myöntää, ettei yksinäisyyden vähentäminen ole helppo homma. Vaikka tietoa ja tukea olisi tarjolla, eivät sitä eniten tarvitsevat välttämättä jaksa hakeutua avun piiriin.

”En itsekään ole aina osannut hakea apua juuri silloin kun sille olisi ollut tarvetta.”

 

TALOUSTIETEITÄ ja johtamista viidettä vuotta opiskelevan Buckbeen vuosi 2021 on kulunut JYYn hallituksessa. Hän haki mukaan pitkälti uteliaisuuden ja oppimisen ilosta. Suuren konsernin eli JYYn toiminta kiinnosti, ja hallituksessa oleminen osoittautui nopeasti varsin opettavaiseksi kokemukseksi.

Lisäksi JYYn toimintaan mukaan veti hieman yllättäen myös esiintymiskammo, josta Buckbee oli kärsinyt pitkään.

”Stressasin ja jännitin esiintymistilanteita ihan kamalasti. Tiesin, että tässä oppii neuvottelemaan, argumentoimaan ja olemaan ihmisten edessä.”

Hallitustyöskentely on tehnyt tehtävänsä. Esiintymisjännitys on helpottanut. Kun on tullut rutiinia, esiintyminen tunnu enää yhtä pahalta.

Varapuheenjohtajan pestin lisäksi Buckbee on vastannut JYYn konsernin taloudesta ja ylioppilaskunnan asukastoiminnasta Kortepohjan ylioppilaskylässä. Tehtävänkuva on tarkoittanut pitkiä työviikkoja ja läheistä yhteistyötä muun muassa toimitusjohtajan ja talousjohtajan kanssa. Ylioppilaskunnan asukastoimikunnan toiminta on ollut tauolla, joten Buckbeen tavoitteena on ollut käynnistää toiminta uudelleen yhteistyössä Soihdun työntekijöiden kanssa. Vielä ei ole varmaa, löytyykö toiminnan käynnistämiseen riittävästi aktiivisia asukkaita.

Buckbee kertoo olleensa usein paikalla kokouksissa lähinnä kuunteluoppilaana.

”En ole näiden alojen ammattilainen, ja vaatii aikaa, että tällaisiin asioihin pääsee sisälle. Hallitustyöskentely onkin usein tuntunut työharjoittelulta, jossa on päässyt näkemään ja kuulemaan todella monia asioita.”

”Olen oppinut valtavasti muun muassa asukasdemokratiasta ja ison organisaation toiminnasta. Tiedän melko tarkkaan, mitä laissa määrätään asukasdemokratiasta ja esimerkiksi vuokranmäärityksestä.”

 

”Edustajistossa tehdään ihan valtavasti asioita muun muassa opiskelijoiden hyvinvoinnin eteen.”

 

JYYN TOIMINAASSA yllätti erityisesti sääntöjen ja hierarkian määrä. Suuri organisaatio on kankea, joten päätösten tekeminen vaatii aikaa.

Etukäteen kuitenkin jännitti erityisesti, miten muut hallituslaiset ottavat hänet vastaan. Pelko osoittautui lopulta turhaksi.

”Olen päässyt vaihtamaan ajatuksia monen ihmisen kanssa. Totta kai välillä on aika erilaisiakin näkemyksiä asioita. On kuitenkin ollut hienoa huomata, että voimme silti päätyä yhdessä järkeviin ratkaisuihin.”

Buckbee toivoo, että JYYn kannanotot keskittyvät jatkossa nimenomaan opiskelijoiden elämää vaikuttaviin perusasioihin.

”On oikein, että JYY ottaa esimerkiksi ilmastoasioihin kantaa. Päivittäisessä työssä meidän tehtävänä on kuitenkin pitää opiskelijoiden puolia ja pyrkiä vaikuttamaan esimerkiksi siihen, että opiskelijoille on jatkossakin tarjolla monipuolisia ja edullisia palveluita, ja että opiskelijat voivat arjessaan hyvin.”

Ja se hyvinvointi. Se on Buckbeelle tärkeää myös edustajistotehtävän jälkeen. Tulevaisuudessa hän toivoo työskentelevänsä tehtävissä, joissa muiden hyvinvointiin pääsee vaikuttamaan tavalla tai toisella. Työ voisi olla yrityksen henkilöstöpuolella tai vaikka ammattiliitossa – tuskin kuitenkaan politiikassa.

Ennen työelämää pitää kuitenkin valmistua. Maisteriopintoja on jäljellä vielä reilun vuoden verran.

”Akateeminen ja oikeakin ikä alkavat tulla vastaan. Haluan päästä kiinni työelämään ja päästä jo maksamaan veroja”, hän nauraa.