Ei hakutuloksia.

Teksti Santeri Matero Kuvat Veera Mangström, Santeri Matero & Laura Kangas

Jyväskylän yliopiston kirjasto Lähde korjattiin – Katso, miten keltainen kirjasto on muuttunut

Peruskorjattu kirjasto avattiin maanantaina 30. elokuuta 2021.

Jyväskyän yliopiston kirjasto on muuttunut paljon vuosien saatossa. Keväällä 2019 aloitetussa peruskorjauksessa muun muassa puhkaistiin lattiat kahteen kellarikerrokseen. Joulukuussa 2020 kirjasto sai myös uuden nimen: Lähde.
Katso, miten kirjasto on muuttunut korjauksen aikana:
Ulospäin näkyvin muutos lienee uusi, suoraan pääovelle vievä portaikko.
Kahvila pysyi samalla paikalla, mutta isompien ikkunoiden myötä se on huomattavasti valoisampi.
Kirjaston palvelupiste sijaitsi ennen peruskorjausta heti sisään tultua oikealla, kahvilaa vastapäätä. Lattia on puhkaistu, ja palvelupiste siirtyi alempaan kerrokseen. Myös kirjahyllyt ovat nykyään kellarikerroksissa.
Näkymä pääovilta.
Toisessa ja kolmannessa kerroksessa ei enää ole kirjahyllyjä tai lainausautomaatteja.
Näkymä toiseen kerrokseen.
Toisen kerroksen päädyn ikkunoihin ei remontin jälkeen enää hankittu verhoja. Valoisuutta lisää myös se, että ulkoa on kaadettu puita.
Valokuvat vuodelta 2019 on ottanut Laura Kangas.

 

  1. Kyösti

    Elämä karkasi rakennuksesta ja kirjat piiloutuivat kellariin

    Ilmoita asiattomasta kommentista

Kommentointi suljettu.