Ei hakutuloksia.

Teksti Oona Komonen Kuvat Taru Lertola

Arvio: Jaakko Yli-Juonikkaan ponikirjasarjan kolmas osa Mitä uudet Galgalim-silmäni näkivätkään kuvaa ekokatastrofia

Eräs entinen ministeri on todennut, että Yli-Juonikkaan teksti on ”Kafkaa kännissä”, kerrotaan kustantamon kirjailijaesittelyssä.

Maailmanlopun ennusmerkit tulevat ratsain, niin Raamatun Johanneksen ilmestyskirjassa kuin Jaakko Yli-Juonikkaan niin kutsutussa ”ponikirjasarjassa” eli Neljässä ratsastajassa. Sarja tarkastelee yhteiskuntaa ja ihmisyyttä, sekä kuvaa erilaisia maailmanloppuja.
Nyt syksyllä ilmestyneen kolmannen osan Mitä uudet Galgalim-silmäni näkivätkään (2020, Siltala) keskiössä on ekokatastrofi.

Teos jatkaa aiempien osien Yö on viisain (2018) ja Tahdon murskatappio (2019) tapaan etsiväryhmä Tallitylleröiden seuraamista. Kolmannen osan päähenkilö Nigella Kurkiainen tapaa Konemetsän hevostallilla parikymppisen Heikin ja yllättyy: myös hiljainen nuorimies fanittaa My Little Pony -animaatiosarjaa. Mutta onko kaikki sitä, miltä näyttää? Samaan aikaan Tallitylleröitä askarruttaa Timo Konemetsän ja hänen liikekumppaniensa vehkeily. Salaperäinen Seriator kiristää otettaan. Hevoset aistivat jonkin olevan pielessä.

Yli-Juonikas tunnetaan kokeellisesta proosasta. Aiemmista teoksista esimerkiksi Neuromaani (2012) rikkoi genrerajoja, ja vuoden 2017 Finlandia-ehdokas Jatkosota-extra sekoitti eri tekstilajeja.
Yllätyksiä on luvassa myös nyt. Palapelimäisesti rakentuva Mitä uudet Galgalim-silmäni näkivätkään yhdistää kertoma- ja draamakirjallisuutta.

Suurin osa teoksesta sijoittuu ”Integraatioteatterin” lavalle. Pyöritettävää lautarakennelmaa kiertää vieri viereen asennettujen kohdevalaisimien rivi. Sammuksissa lamput näyttävät pyöriltä, mutta sytytettyinä ne ovat kuin ”lentävän lautasen valot tai tuijottavat silmät tummine pupilleineen” – siitä nimi.

Vaikka teosta on paikoin haastava hahmottaa, lukijana herää kiinnostus: mitä seuraavaksi?

Ilmastokriisi on vaikea aihe journalismissa ja fiktiossa. Yli-Juonikas halusi kokeilla, voiko hevoskirjagenren sisällä tehdä jotain omalaatuista – ja osoittaa, että kyllä voi.

Ponihahmot edustavat kapitalistiseen kulutuskulttuuriin kytkeytyvää viihdetuotantoa. Välillä näyttämöllä on tulipaloja ja tulvia, sekä väkivaltaisuutta: yleisö kaasutetaan hengiltä.

Aiempien teosten tapaan myös tuore romaani muodostaa kaaria. Se viittaa sarjan aiempiin osiin, sekä petaa tulevaa. Kuusiosaisen sarjan on tarkoitus koostua viidestä pienoisromaanista ja yhdestä laajemmasta teoksesta – viimeinen osa –, joka samalla muodostaa trilogian Neuromaanin ja Jatkosota-extran kanssa.

 

Vaikka teosta on paikoin haastava hahmottaa, lukijana herää kiinnostus: mitä seuraavaksi?

Romaani ei tarjoa valmiita vastauksia, pikemminkin pohdittavaa. Paljon tuttuakin.

”Sanoisin, että tämä ei tule päättymään kenenkään kannalta hyvin. On ohitettu piste, jossa asiat olisi vielä voitu ratkaista niin kuin järkevät aikuiset. Teitä nuoria tämä ennen muuta koskee. Sitä niitätte mitä kylvätte, kyllä, mutta toisaalta myös: teidät niitetään ja meidät niitetään.”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *