Ei hakutuloksia.

Teksti Riku Lehtoranta

Tarvitsemmeko lisää Paukkuja, vai onko meiltä kaikilta paukut lopussa?

Kirjoittaja on tyypillinen opiskelija, joka viimeistelee maisterintutkielmaansa keskimääräisessä 29 vuoden iässä.

”Eihän se aina kivaa ole ollut.”

Näin totesi Ylen haastattelussa tämän vuoden alussa Eelis Paukku, 24, tahkottuaan muutamassa vuodessa 1250 opintopistettä. Paukku väitteli Lapin yliopistossa aiheenaan EU:n tukisääntely, ja helmikuussa hänestä tuli Suomen kaikkien aikojen nuorin oikeustieteen tohtori.

Lisäksi reiluun viiteen vuoteen on mahtunut kauppatieteiden maisterin ja diplomi-insinöörin tutkinnot.

Hengästyttävää. Alun sitaatilla Paukku painotti, että tuollainen nippu tutkintoja vaatii kurinalaisuutta, eivätkä saavutukset synny ilman uhrauksia. Hän kertoo tietoisesti halunneensa vähentää saavutustensa aiheuttamaa kateutta ihmisissä.

Hyvä niin. Onneksi elämme yhteiskunnassa, jossa suorituskeskeisyydelle ei anneta liikaa painoarvoa. Suomalaiset eivät uhraa mielellään ihmissuhteitaan työnteolle ja uralle, vaan osaavat järkevästi tasapainoilla työn ja vapaa-ajan ristivedossa.

Paukun esimerkkiin on siis osattu suhtautua varmasti vaimean arvostavasti, sopivan etäältä. Onhan hän poikkeusyksilö.

Vai kuinka asia olikaan? Ironia sikseen. Suurpiirteisellä katsauksella sosiaaliseen mediaan keväällä näytti siltä, että Paukun ennätyksellinen tahti on herättänyt paljon hurmiota ja huolestuttavan vähän huolta ihmisissä.

Mikä surullisinta, monia näytti kiinnostavan Paukun ennätyksellinen nopeus ja tehokkuus opiskeluissaan, ei väitöskirja ja sen aihe sinänsä.

Mutta vaikuttipa Paukku itsekin korostuneen kiinnostuneelta omista ennätyksistään, koska hän itse ensisijaisesti nosti oman tehokkuutensa esiin. Paukkua kiinnosti, mahtoiko hän olla kaikkien aikojen nuorin oikeustieteen tohtori, näki vaivaa selvittääkseen asian laidan ja kuulutti ennätystään muun muassa Twitterissä.

Me emme tarvitse tuollaisia sankarinarratiiveja, vaan tarinoita siitä, mitä ylisuorittaminen tekee mielenterveydelle

On selvää, että ihmisillä on taipumus ihailla Paukun kaltaisia poikkeusyksilöitä, jotka saavuttavat hämmästyttävän paljon nuorella iällä.

Huolestuttavinta tämän ihailun keskellä on ihmisten entistä vähäisempi nukkuminen. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen FinTerveys 2017 -tutkimuksesta selviää, että suomalaisten uni on huonompaa kuin koskaan.

Mitenkään ottamatta kantaa Eelis Paukun henkilökohtaiseen unenlaatuun, Ylen juttu antaa kovin helposti ymmärtää, että hän on kaiken lisäksi vampyyri, tai jokin muu yliluonnollinen olento. Opiskeluaikanaan Paukku tienasi rahaa öisin ovimiehen töillä, mikä oli hänen mukaansa tehokasta ajankäyttöä, koska päivisin ei ollut aikaa. Missä välissä hän siis nukkui?

Unettomuus ei tietenkään koske vain suomalaisia, vaan kertoo laajemmasta kehityksestä, jossa elämäämme on tullut 10-15 vuoden aikana lisää kuormittavia tekijöitä. Työnteko on haastavaa ja nopeatempoista, vapaa-aika entistä tavoitteellisempaa, ja sosiaalinen media sekoittaa aivojamme vaatien informaatiotulvan ohessa meitä brändäytymään parhaiksi versioiksi itsestämme.

Tämä jatkuva suorittaminen sosiaalisessa mediassa ei suostunut hellittämään edes koronakevään aikana, kuten Anton Vanha-Majamaa osuvassa kolumnissaan (Yle 12.8.) kertoi havainneensa. Kirjoituksessaan Vanha-Majamaa panee merkille surua herättävällä tavalla, että ilmeisesti vasta supervirukset ja tuleva maailmantuho saavat meidät pysähtymään.

Ylen juttu antaa kovin helposti ymmärtää, että hän on kaiken lisäksi vampyyri

Ja Eelis Paukku tietää varsin hyvin, että hänen saavutuksensa tekevät hyvää hänen henkilöbrändilleen. Kuinka inhoan tuota sanaa.

Samalla, kun tutkijat varoittelevat unettomuuden haittavaikutusten kasaantuvan kasaantumistaan, Robin Sharman kaltaiset huuhaa-gurut kiihottavat kansaa heräämään joka aamu 4:45 ollakseen parhaita versioita itsestään. Myös Paukku ylpeili taannoin Twitterissä heränneensä 4:45 ehtiäkseen punttisalille ennen oikeuden istuntoa.

Me emme tarvitse tuollaisia sankarinarratiiveja, vaan tarinoita siitä, mitä ylisuorittaminen tekee mielenterveydelle, iästä riippumatta. Tästä oli omakohtaista kokemusta esimerkiksi vuoden 2018 ylioppilaskirjoituksissa kahdeksan laudaturia kirjoittaneella Ida Koskisella.

Mediassa hehkutettiin Koskisen suoritusta, mutta myöhemmin hänellä oli kanttia ja rohkeutta kertoa kirjoitusten ajaneen hänet henkisesti täysin loppuun.

Koskinen kritisoi mediaa siitä, että joka kevät esiin nostetaan laudatureita tahkoneita huippuyksilöitä.

Heidän varjoonsa jäävät ne lukemattomat puurtajat, jotka ovat suorittaneet kovalla työllä aivan keskimääräiset arvosana

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.