Ei hakutuloksia.

Teksti Laura Kangas

Kauppakorkeakoulu sai himoitun AACSB-laatuleiman

Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulu eli JSBE on tavoitellut akkreditointia jo vuodesta 2014 lähtien. Kuva: Laura Kangas

JSBE on saanut kansainvälisesti merkittävän tunnustuksen opetuksen ja tutkimuksen laadusta.

Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoululle (JSBE) on myönnetty kansainvälinen AACSB -laatuakkreditointi.

AACSB on amerikkalainen organisaatio, joka on noin sata vuotta tukenut kauppatieteellistä korkeakoulutusta ja tutkimusta ympäri maailman. AACSB-akkreditointi on kansainvälisesti merkittävin kauppatieteelliselle koulutukselle myönnettävä korkealaatuisen opetuksen ja tutkimuksen tunnustus.

Vain noin viisi prosenttia kaikista kauppatieteellisen alan koulutusyksiköistä maailmassa on saanut AACSB-akkreditoinnin.

AACSB:n mukaan JSBE:n korkea opiskelijatyytyväisyys, tutkinnon suorittaneiden vahva työllistyminen ja nousussa oleva korkealaatuisten tutkimusjulkaisujen määrä ovat osoitus opetuksen ja tutkimuksen laadusta.

”Olemme erittäin iloisia ja ylpeitä — akkreditointi on iso asia niin Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoululle kuin koko yliopistolle”, kommentoi kauppakorkeakoulun dekaani ja professori Hanna-Leena Pesonen yliopiston tiedotteessa.

Akkreditointiprosessi alkoi Jyväskylässä jo vuonna 2014. Akkreditoinnin eteen on siis tehty töitä jo vuosia, eikä puurtaminen lopu nytkään –akkreditointi edellyttää jatkuvaa toiminnan kehittämistä, ja akkreditoinnin jatkuminen arvioidaan viiden vuoden päästä uudelleen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.