Jyväskylän yliopistolla otetaan lokakuun lopussa käyttöön uusi Friendship-niminen sovellus, joka auttaa opiskelijoita löytämään samanhenkistä seuraa ja mielekästä tekemistä. Sovellus on ladattavissa älypuhelimiin sekä App Storesta että Google Play -kaupasta.

Sovelluksen käyttäjät tekevät profiilin ja vastaavat erilaisiin kysymyksiin kyllä tai ei. Kysymykset käsittelevät esimerkiksi käyttäjän kiinnostuksen kohteita, arvomaailmaa ja elämäntyyliä.

Vastausten avulla sovellus tarjoaa käyttäjiä, jotka ovat vastanneet samalla tavalla. Profiileja tarkastelemalla voi nähdä, mistä kukin käyttäjä on kiinnostunut ja millainen persoonallisuus käyttäjällä on.

Lisäksi sovelluksen avulla kuka tahansa voi järjestää tai löytää tapahtumia. Tapahtumat voivat olla vaikka oluen juomista, leffan katsomista tai koiran ulkoiluttamista.

Sovellushankkeen vetäjän Emil Salovuoren mukaan tutkimusten ja opiskelijoiden keskuudesta kerättyjen tietojen perusteella sovellukselle on ollut tarvetta.

”Olen keskustellut paljon ihmisten kanssa yliopistokentällä, ja kuullut, että samanhenkisten tyyppien löytäminen on yllättävän vaikeaa”, Salovuori kertoo.

Näyte Friendship-sovelluksen käyttöliittymästä. Kuva: Emil Salovuori