Jylkkäri puhallutti Kauppakadun Approbaturin aikana vapaaehtoisia juhlijoita noin klo 19-20.30. Käytössä oli noin 70 euron Alcoscan-alkometri.

Alkometrin tulokset ovat vain suuntaa-antavia, ja lukemiin vaikuttavat myös juuri ennen puhallutusta nautitut ateriat ja juomat. Esimerkiksi hörppy viinaa juuri ennen puhallutusta aiheuttaa todellista korkeamman lukeman. Veren todellinen alkoholipitoisuus selviää vain verikokeella.

 

0,00 & 0,23

Kulttuuriravintola Ylä-Ruthin edestä yhytetyt Benjami ja Joona ovat vasta pääsemässä juhlatunnelmiin. Ensimmäisiä approjaan viettävä, musiikkipedagogiksi opiskeleva Benjami ei ole juonut vielä mitään, mutta kemiaa lukeva Joona puhaltaa 0,23 promillen lukeman.

 

0,47

Itä-Suomen yliopistossa kauppatieteitä opiskeleva Julle puhaltaa Sohwin edessä 0,47 promillea, vaikka hänen appropassissaan ei ole vielä leiman leimaa. Jullelle nämä ovat järjestyksessä toiset Kauppakadun approt.

 

0,18

JAMK:issa sairaanhoitajaksi opiskeleva Ella osallistuu kaveriporukkansa kanssa tänä syksynä ensimmäistä kertaa approille.

 

0,57

Liiketaloutta opiskeleva Jyri osallistuu Kauppakadun approille jo kolmatta kertaa. Tänä vuonna hän tavoittelee übertohtorin arvonimeä. Lukemaksi mittariin nousee 0,57 promillea.

”Olisin melkein ajokunnossa”, Jyri toteaa.

 

0,76

JAMK:issa sosionomiksi opiskeleva Sara puhaltaa Kauppakadun Rosson edessä 0,76 promillea. Suositusta perheravintolasta toisen leimansa hakenut Sara suunnittelee kavereidensa kanssa illan jatkamista joko Paviljongin virallisille jatkoille tai varjojatkoille Escapeen.

 

0,36

Saran opiskelukaveri Ella-Noora (oik.)  syyttää alhaista lukemaa etkoilunsa rauhallisuudesta. ”Tästä se lähtee!”

 

0,54 & 0,38

Syömätauolta tavoitamme restonomiaa opiskelevat Anun ja Eemelin.

”Meille vaan tuli nälkä heti alkuun”, Anu kertoo. Kaksikkoa huolettaa, ehtivätkö he ruokailun aiheuttamasta viivytyksestä huolimatta vielä suorittaa haalarimerkin.

 

0,86

Toista kertaa Kauppakadun approille osallistuva Pete kuvailee Approjen meininkiä erinomaiseksi. St. Patrick´s Day -hattu on etsiytynyt rahoitusta opiskelevan herran päähän palkintona Haaga-Helian fuksiaisten järjestämisestä viime vuoden keväänä.

 

0,23

Verensä alkoholipitoisuuden haluaa testauttaa myös Peten kuskiksi ilmoittautuva henkilö, joka pyytää tulevansa kutsutuksi jutussa nimellä Johtaja Murtolahti. Hän puhaltaa kuskille soveltuvat 0,23 promillea.

 

0,97

Liiketalouden opiskelija Henri kertoo olevansa kolmansilla Kauppakadun approillaan. ”Pitäisi varmaan tavoitella laudaturin merkkiä, mutta haen tohtoria”, Henri uhoaa.

 

1,06

Henrin opiskelukaveri Lauri puhaltaa 1,06 promillea. Mittarin korkea lukema herättää jälleen epäilyksiä Jylkkärin alkometrin toimivuudesta.

”Mä en luota tuohon vehkeeseen!” Henri puuskahtaa nähtyään ystävänsä korkeamman tuloksen.

 

0,60

Tietotekniikkaa opiskeleva Ella aikoo ottaa tänään rauhallisesti, sillä hänellä on seuraavana päivänä luento aamukymmeneltä. Ennen puhallutusta hän on hakenut juotavakseen teetä.

”Kaikkia leimoja ei tarvitse suorittaa alkoholilla”, Ella muistuttaa.

 

0,45

Tampereella matematiikkaa ja tilastotieteitä opiskeleva Jennifer puhaltaa 0,45 promillea. Vaikka Hämeenkadun appro viekin manselaisen mielestä voiton, ei Kauppakadun approssakaan ole hänen mukaansa valittamista.

”Mukavan poikkitieteellinen tapahtuma”, Jennifer kehuu.

 

0,36 & 0,00

Matkailu- ja palveluliiketoimintaa opiskelevaa Kaisaa (oik.) puhallutus ei jännitä. Hän osallistuu approille joka vuosi selvin päin. Tämä on neljäs kerta putkeen.

”Alkoholittomiakin vaihtoehtoja löytyy hyvin, enkä ole koskaan kuullut asiasta nillitystä.”

Kaisan kanssa approileva Elina antaa tapahtumalle kritiikkiä siitä, ettei tänä vuonna veden tilaamisesta saa leimaa appropassiin.

 

0,23

Vuosi sitten Japanista vaihto-oppilaana Jyväskylään saapuneelle Nobulle nämä ovat ensimmäiset approt. Hän kertoo viihtyneensä Suomessa loistavasti. Nobu arvelee päätyvänsä myös tapahtuman jatkoille.

 

0,22 & 0,97

”Sain vasta pari tuntia sitten tietää, että tullaankin tänne”, yhteisöpedagogiksi opiskeleva Riku toteaa. Rikun approille suostutellut psykologian opiskelija Sonja henkäisee puolestaan 0,97 promillen lukemat.

 

0,97

Kuopiolainen restonomian opiskelija Kapanen puhaltaa 0,97 promillea. Kapanen kertoo törmänneensä sattumalta lukiokaveriinsa Sonjaan vain hetki ennen puhallutusta.