Ei hakutuloksia.

Teksti Niko Karvanen

Viimeiset sanat: Huumori ei ole yhtään sen vaikeampaa kuin ennen, jos muistaa tarkistaa peilistä omat etuoikeutensa.

Niko Karvanen. Kuva: Jaana Kangas

”Eihän nykyään saa enää vitsailla mistään, kun joku loukkaantuu kuitenkin.” Tähän ajatukseen törmää usein esimerkiksi anonyymeillä keskustelupalstoilla, kun kyseenalaisten vitsien aiheuttamia kohuja nousee kuin sieniä sateella.

Suosittujen Guardians of the Galaxy -elokuvien ohjaaja James Gunn sai Disneyltä kenkää, kun hänen vuosien takaisista twiiteistään löytyi vitsejä pedofiliasta, syyskuun 11. päivän terrori-iskuista ja holokaustista. Rick and Morty -animaatiosarjan luoja Dan Harmon puolestaan sulki Twitter-tilinsä ja pyysi anteeksi huonoa makua osoittaneita sketsejään lasten raiskauksesta.

Ongelmallinen huumori on puhuttanut myös Suomessa. Helsingin Sanomat poisti syyskuun loppupuolella verkkosivuiltaan päivän Fingerpori-sarjakuvan, jossa vitsailtiin kaksoismerkityksellä ”panna lasta takapuoleen”.

Mainittujen tapausten myötä herää kysymys, missä kulkee se paljon puhuttu hyvän maun raja. Tämän veteen piirretyn viivan tarpeellisuudesta huumorissa keskustellaan usein ääripäiden kautta.

Hurtin huumorin ystävät maalailevat uhkakuvia, jossa kaikki huumori on poliittisen korrektiuden kahleissa harmitonta kuin lastenohjelmissa. Toiset puolestaan pelkäävät, että mistään ei oikeasti välitetä, jos kaikki on vain vitsiä.

Terveeseen keskusteluilmapiiriin kuuluu se, että kaiken saa asettaa naurunalaiseksi, jos tilanne niin vaatii. Pelkkä tabuaihe ei tee mistään vitsistä hyvää, mutta ei automaattisesti huonoakaan. Jokainen tilanne on erilainen, ja hyvään huumorintajuun kuuluu kyky tunnistaa, millainen vitsi soveltuu kuhunkin tilanteeseen.

Tunnettu yhtälö, jossa komedia syntyy tietyn ajan kuluessa tragediasta, ei sekään ole yksiselitteinen. Tragedioilla kun ei ole määrättyä sopimattomuuden puolittumisaikaa.

Itsensä ja oman ryhmänsä erikoispiirteistä vitsailu on simppelimpää, sillä siinä töytäistään vain samalla portaalla olevia.

Tieteessä on yritetty sovittaa nauramiselle ja komiikalle erilaisia hattuja läpi historian. Huumoria paremmuutena tarkastellut Aristoteles esitti, että irvailemme toisten kustannuksella siitä saatavan ylemmyyden tunteen vuoksi. Vitsailija siis osoittaa omaa paremmuuttaan toisten vahinkoihin peilattuna.

Huumori onkin eräänlaista vallankäyttöä. Irvailun kohteena oleminen nakertaa hieman arvovaltaa, kuten silloin, kun osoitetaan poliitikkojen lausuntojen järjettömyyttä.

Ihmisiä käsittelevällä huumorilla on aina suuntansa. Tämä riippuu siitä, kuinka paljon valtaa kohteena olevalla henkilöllä tai ihmisryhmällä on. Tätä kuvaamaan käytetään termejä punch-up ja punch-down, eli ylöspäin ja alaspäin iskeminen.

Leikitellään ajatuksella yhteiskunnasta portaikkona, jossa ylempänä olevilla on enemmän valtaa. Ylöspäin iskettäessä koomikko suuntaa vitsinyrkkinsä sellaiseen, joka on häntä ylempänä portaikossa, kuten kansanedustajaan. Vitsin kohde laskeutuu pari askelmaa alaspäin saatuaan osumaa, mutta pysyy silti verrattaen korkealla.

Sama periaate on kyseessä, kun vähemmistön edustaja pilkkaa ryhmää, joka on yhteiskunnassa enemmistössä.

Alaspäin iskettäessä huumori kohdistuu sellaiseen, jolla on puolestaan vähemmän valtaa. Seksuaali- ja kulttuurivähemmistöjen kustannuksella vitsailu valtakulttuurin edustajana on tällaista. Portaikkometaforassa valmiiksi alempana olevaa sysätään entistäkin alemmaksi.

Moni koomikko asettaa myös itsensä ja omat tekonsa naurunalaiseksi. Itsensä ja oman ryhmänsä erikoispiirteistä vitsailu on simppelimpää, sillä siinä töytäistään vain samalla portaalla olevia.

Tiedon valtateiltä huono vitsi ei katoa yhtä helposti kuin esimerkiksi omassa kaveriporukassa kerrottuna.

Huumori ei ole sosiaalisen median ja mielensäpahoittajien aikakaudella vaikeampaa kuin ennen, sillä ihmisten naurattaminen on aina ollut hankalaa. Jopa parhaat koomikot ja komediennet heittävät uransa aikana lukemattomia vitsejä, jotka eivät syystä tai toisesta hivele nauruhermoja.

Yleisön tunnistamisesta on tullut entistä tärkeämpää, koska enää ei tarvitse olla huumorin ammattilainen, jotta saa vitseilleen monta kuulijaa. Tiedon valtateiltä huono vitsi ei katoa yhtä helposti kuin esimerkiksi omassa kaveriporukassa kerrottuna.

Kiista hyvän ja huonon huumorin määrittelystä tulee olemaan loputon taistelu, sillä toiset voitelevat vitsinsä karkealta ja toiset sileältä puolelta.

Kirjoittaja on kieltäytynyt aseista, mutta luottaa huumorissa sarjatulen tuottavan enemmän osumia.

  1. Pate

    ”Tieteessä on yritetty sovittaa nauramiselle ja komiikalle erilaisia hattuja läpi historian. Huumoria paremmuutena tarkastellut Aristoteles esitti, että irvailemme toisten kustannuksella siitä saatavan ylemmyyden tunteen vuoksi. Vitsailija siis osoittaa omaa paremmuuttaan toisten vahinkoihin peilattuna.”

    Huumori on siis ns. virtue signalisointia?

    Ilmoita asiattomasta kommentista

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *