Mattilanniemen piha on vielä osittain lumen peitossa ja nurmikko lätisee vedestä jalkojen alla, mutta se ei haalarikansaa haittaa. On kevät, auringonpaiste ja opiskelijavappu.

Ensimmäiset vapputapahtumat järjestetään jo kauan ennen varsinaista juhlapäivää. Monelle vappu alkoi tänä vuonna Jyväsjärven rannalta Vappuvilske-tapahtumasta.

 

Vappuvilskeessä kisataan joukkueina erilaisilla rasteilla.
Yhdellä rastilla piti kimmottaa lusikka toista lusikkaa apuna käyttäen lasiin. Homma näyttää helpolta, mutta ei ole sitä.
Jyväskylä Entrepreneurship Societyn Jallua vai ei Jallua -rastilla maisteltiin shotteja ja arvailtiin, onko niissä Jaloviinaa vai kenties jotain muuta.

 

Vappuvilske on jo perinteeksi muodostunut tapahtuma, jonka järjestää joka vuosi vaihtuva joukko ainejärjestöjä, tänä vuonna Linkki, Emile, Dumppi ja Stimulus. Mukana yhteistyökumppaneina olivat myös Jyväskylä Entrepreneurship Society, 3miot ja vapaaehtoistyöjärjestö Aiesec.

Tänä vappuna osallistujia oli noin sata, kertoo Dumpin tapahtumavastaava Jyri Humppi.

– Tänä vuonna on enemmän porukkaa kuin viime vuonna. Tämä on niin säästä riippuvainen tapahtuma, ja viime vuonna oli tosi huono sää. Nyt sää onneksi suosi, Humppi kertoo.

 

Tiimipukeutumisesta sai lisäpisteitä. Serpentiinit olivat selkeästi suosittu asuste.
Aiesecin rastilla joukkueet tekivät tanssikoreografioita.

Jos Vappuvilskettä pitäisi kuvailla parilla sanalla, ”fuksiaiset toukokuussa” olisi aika lähellä totuutta.

Osallistujat kisaavat joukkueina rasteilla, joilla pitää suorittaa erilaisia tehtäviä. Tänä vuonna joukkueiden piti muun muassa tunnistaa Jallu ei-Jallusta, tehdä tanssiesitys ja keksiä nopein reitti Jyväskylässä paikasta toiseen.

Suoritukset pisteytetään muun muassa nopeuden, suorituksen laadun ja joukkueen asenteen perusteella. Lopussa jaetaan kaksi palkintoa, kokonaissuorituksesta yksi ja ryhmähengestä ja tiimiasusta yksi.

Vapputurilaat-niminen joukkue oli tehokkaana liikenteessä, sillä he olivat saaneet kaikki rastit suoritettua parissa tunnissa. Stimuluksen fukseista koottu joukkue nautti ensimmäisestä Vappuvilskeestään.

– Hyvä meininki, monipuolisia rasteja ja tosi leppoinen fiilis. Tänne voi tulla vähäksi aikaa ihan vain hengailemaan kevyesti, joukkuelaiset kehuvat.

 

Dumpin rastilla joukkuelaisten piti kiertää puun ympäri niin, että koko ryhmällä on tietty määrä raajoja maassa. Vapputurilaat-joukkue veti kierroksen reppuselkä- ja kottikärrytaktiikoilla.
Onnistunut lusikkatemppu ansaitsi suosionosoitukset.
Osallistujista valtaosa kuului järjestäjäainejärjestöihin Dumppiin, Stimulukseen, Emileen tai Linkkiin.
Vappuvilskeen osallistujamäärä kasvoi viime vuodesta, kun aurinko houkutteli opiskelijat ulos asunnoistaan.
Kisaamisen lomassa ehti ihan hyvin myös levätä.